Mitä terveysongelmia liikakilot aiheuttavat sinulle?

Katsoin pari päivää sitten teeveestä laihdutusohjelmaa.

Siiinä henkilö joka oli laihdutettavana, niin painoi huippeat 180 + kiloa.

Hän oli isoluinen ja pitkä mies, joten hän ei ollut vielä ulkoisesti sairalloisen lihava, vaan varsin normaalin näköinen.

Sairalloinen hän kuitenkin oli jo alustavasti, vaikkei siltä näyttänytkään ulospäin.

Ohjelmassa hänet vietiin yhdessä vaiheessa lääkärintarkastukseen ja lääkäri luetteli synkän listan ongelmia mitä kokeissa ilmeni.

Suht normaalin näköisestä vartalosta huolimatta hänen verensokerinsa olivat jo esidiabetes asteella, hänen testosteroninsa oli hyvin matala ja hänen paha kolesterolinsa oli korkea ja muitakin ongelmia oli.

Tässä vaiheessa sitten niin tämän henkilön personal trainer joka oli mukana lääkärin toimistolla henkisenä tukena, niin murtui ja alkoi itkeä.

Hän alkoi itkeä kun tiesi paremmin kuinka vakavasta asiasta oli kyse.

Liikakilot eivät tosiaankaan ole naurun asia, niiden vaikutukset terveyteesi ovat mittavat, kyse ei ole vain ulkonäöstäsi.

No nyt tähän liittyen, leikkasinkin vuoden alussa tulleesta lehdestä listan sairauksista kautta terveysongelmista, mihin liikakilot on todettu osa aiheuttajaksi.

Lista sisälsi mm. seuraavat ongelmat:

  1. Aivoverenkierron häiriöt
  2. Muistisairaudet
  3. Astma
  4. Unipanea
    5 Matala asteinen tulehdus
  5. Masennus
    7 Rintasyöpä
  6. Sepelvaltimotauti
  7. Korkea verenpaine
  8. kolesteroli ongelmat
  9. Rasvamaksa
  10. Sappikivet
    13 Munuaisten sairaudet
  11. Hedelmällisyyden heikentyminen
  12. Kakkostyypin diabetes
    16 Haimatulehdus
  13. Nivelrikko
  14. Kihti

Pahalta näyttää.

Ja tuo lista ei ole edes täydellinen lista, vaan liikakilojen tuomia terveysongelmia on enempi.

Emme edes vielä tiedä kaikkien sairauksien yhteyttä liikakiloihin, joten listasta voi tulla vielä paljon paljon pidempi.

Nyt pitkästä listasta huolimatta liikakiloissa on kuitenkin jotain positiivistakin.

Liikakilot ovat ensinnäkin asia johon voit vaikuttaa.

Vaikka laihtuminen ei ole kaikille yhtä helppoa, ylimääräiset kilot ovat silti asia jolle jokainen voi tehdä jotain.

Toinen positiivinen asia on se, että pienelläkin panostuksella voit saada myös paljon aikaiseksi.

Lehdessä jossa tuo lista oli, luki nimittäin, että vain 5-10 prosentin laihdutus, voi tuoda merkittäviä terveyhyötyjä -eli sinun ei tarvi tulla mallinmittoihin parantaaksesi terveyttäsi ja hyvinvointiasi ratkaisevasti – pienempikin tulos riittää.

Tuo 5-10 prosentin laihtuminen ei ole myöskään mikään mahdoton tehtävä ja sitkeimminkin kiloista kiinni pitäville – se on kohtuullisen helposti saavutettava tulos, monesti ihan vain liikuntaa lisäämällä ja ruoka-annoksia pienentämällä.

Ja on toki aina keinoja saada vielä enempi ja helpomminkin tuloksia laihdutuksesta.

Yksi keino on esim lisätä aineenvaihdunnan nopeutta.

Perusaineenvaihdunnan nopeus on isoin yksittäinen osa energiankulutustasi.

Noin 55-80% päivittäisestä energiankulutuksestasi tulee perusaineenvaihdunnan kulutuksesta. 55% jos liikut paljon ja 80% jos olet sohvaperuna.

Tämän perusaineenvaihdunnan taso voi nyt sitten vaihdella 70 kiloisen henkilön kohdalla 600 kalorilla per päivä.

Eli nopeamman aineenvaihdunnan omaava henkilö voi kuluttaa parhaillaan noin 600 kaloria enempi kuin hitaan omaava.

Toi 600 kalorin enempi kulutus päivässä olisi varsin iso etu.

600 kalorin kulutuksen eteen liikunnan avulla, 70 kiloisen henkilön pitäisi juosta noin 8 kilometriä.

Ei helppo homma fyysisesti, jos se pitäisi tehdä extrana jo muun liikunnan päälle joka päivä.

Ja vielä vaikeampaa henkisesti, jos laihduttaisit kimpassa laihdutuskaverin kanssa jolla olisi tällainen nopeampi aineenvaihdunta ja hän polttaisi siksi joka päivä 600 kaloria enempi kuin sinä tekemättä yhtään mitään sen eteen.

Nopea perusaineenvaihdunta on siksi aikalailla paras keino pudottaa ja ylläpitää matalempaa painoa.

Kun yhdistät sen vielä reiluun säännölliseen liikuntaan, niin tulokset ovat taattuja.

Siksipä suositankin kaikille jotka haluavat laihtua helposti ja vähimmällä rehkimisellä, että he nostavat perusaineenvaihduntansa nopeutta tämän https://karrikoivula.fi/rasvarovio systeemin avulla.

Systeemi on vielä ainutlaatuinen sillä että se ei vain lisää perusaineenvaihdunnan nopeuttasi, vaan se auttaa laihtumaan myös sillä että se 1. auttaa laskemaan ruokahaluasi, 2. että se auttaa optimoimaan hormonitoimintaasi, 3 että se antaa sinulle enempi energiaa ja sillä 4. että se auttaa parantamaan unenlaatuasikin- joka on myös tärkeää laihtumiselle, kun huono uni on todettu lihottavan.

Eli jos haluat helpottaa laihtumista vaikeuttamisen sijasta mene tänne https://karrikoivula.fi/rasvarovio näin.

Parasta,
Karri Koivula

P.S.: Opi täältä https://karrikoivula.fi/rasvarovio keino miten voit lisätä kehosi perussaineenvaihdunnan nopeutta ja sitä kautta helpottaa merkittävästi laihtumisurakkaasi.

Miten vältyt sydäriltä ( plus yllättävä suomalainen sydäntutkimus)

En ole ikinä nähnyt niin monen futaajan tuupertuvan sydäntään pidellen maahan futiskentällä, kuin viime vuonna.

Tuntui että viime vuonna melkein joka viikko näin tai vähintäänkin luin, että pelaaja oli lyyhistynyt maahan sydäntään pidellen.

En muista ihan näin synkkää vuotta, vaikka näitä sydänongelmia on kyllä ollut ennenkin futaajilla hämmästyttävän paljon.

Mistä tämä synkkä sydänterveysvuosi johtui?

No yksi iso syy tähän futarien suuren sydänongelmamäärään oli varmasti se, että tieteen huikeasta etenemisestä huolimatta, juuri sydänterveyden ymmärtäminen on yleisesti vielä lapsenkengissään.

Eli on vielä paljon asioita mitä emme ymmärrä sydänmen toiminnasta.

Mistä todistaa esim seuraava tutkimus jonka olemassaolosta tulin äskettäin tietoiseksi.

Eli luin pari viikkoa sitten aamukahveja juodessani yhdestä kirjasta maininnan järisyttävästä Suomessa jo jokusen vuosi sitten tehdystä, mutta silti ajankohtaisesta sydärien ennaltaehkäisytutkimuksesta.

Tämä tutkimus paljasti, että emme ehkä tiedäkään sepelvaltimotaudista johtuvien sydärien ehkäisystä niin paljoa kuin luulemme tietävämme.

Eli tämä tutkimus koski siis sepelvaltimon tukoksesta johtuvan sydärin ehkäisemistä – joka on siis yleisin kuolinsyymme syövän lisäksi mitä on.

Sepelvaltimo on siis verisuoni sydänmessäsi, joka hyvin monella alkaa pikkuhiljaa tukkeutua.

Lopulta sen tukos aiheuttaa sydärin, kun sydänmesi ei saa enää verta, happea ja energiaa. Ja tämä ongelma on siis ehkä se suurin terveysvaivamme mitä on noin yleisesti.

No tässä kyseisessä tutkimuksessa seurattiin kahta sepelvaltimotauti ja tukos ja lopulta sydänkohtausriskissä olevaa potilasryhmää.

Eli yhtä ryhmää joka sai ennaltaehkäisevän lääkehoidon useine lääkkeineen ja sitten toista ryhmää joka ei saanut mitään lääkehoitoa.

5 vuoden seurannan jälkeen tutkimustulos oli mitä ehkä voisit olettaa sen olevan.

Tulos oli että lääkehoitoa saaneessa ryhmässä oli vähempi sydänkohtauksia 5 vuoden jälkeen niinkuin toivoisi.

Tosin tulos oli että sydänkohtauksia oli vain hieman vähempi, eli hyöty ei ollut vielä tässä vaiheessa merkittävä.

Seurantaa kuitenkin jatkettiin vielä 10 vuotta lisää.

Mitä arvaisit tuloksen olevan pidemmän seuranta-ajan jälkeen?

Oliko lääkehoitoa saaneen ryhmän tulos parantunut nyt merkittäväksi ja ero suurentunut ratkaisevan suureksi ei hoitoa saaneisiin, vai oliko ero tasoittunut?

No tulos oli varsin järisyttävä.

Ero oli kasvanut ratkaisevaksi, mutta toisinkuin olisit ehkä odottanut.

Eli tulos oli että lääkehoitoa saaneen ryhmän tulos oli nyt romahtanut suhteessa ei hoidettuihin.

Tällä pidemmällä aikavälillä, lääkehoitoa saaneilla oli nyt tuplasti suurempi kuolleisuus kuin ei lääkityillä.

Eli hoito oli tuonut lyhytaikaikaisia tuloksia, mutta hoito oli heikentänyt rajusti tuloksia pitemmällä aikavälillä.

Tämä hoidon epäonnistuminen pitkällä aikavälillä oli järisyttävä ja ei haluttu tutkimustulos.

Mutta se ei ehkä ollut kovin suuri yllätys kuitenkaan, koska toi hoito mitä annettiin ei pyrkinyt ratkomaan ongelman alkusyytä, vaan oli vain oireita hoitavaa – ja tunnetusti vain oireen hoito voi pidemmän päälle olla pahemmaksi.

Esim jos autosi pitää kovaa klonksunta ääntä ja mekaanikko antaa sinulle korvatulpat ettei ääni häiritse, niin pidemmän päälle toi ratkaisu ei ehkä ole se paras autosi kunnon kannalta ja voi pahentaa ongelmia auttamisen sijasta pitkällä aikavälillä.

Ja siksi uskonkin, että tulevaisuudessa oireiden hoidon lisäksi aletaan yhä enenemissä määrin ratkoa kehon ongelmien alkusyitäkin ja sitä kautta varmistetaan paremmat tulokset, niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä.

Tämän sepelvaltimotaudin kohdalla ongelman alkusyy on itseasiassa jopa jo tiedossa suurinpiirteisesti.

Sen syy on siis varmasti elintavoissa jotenkin, koska tätä ongelmaa ei esiintynyt juuri ollenkaan 150- 200 vuotta takaperin.

Ja olen pystynyt vielä tarkentamaan syyn vielä tarkemmaksi – eli syy on uskoakseni lähes varmasti elitapojen muutoksen aiheuttamassa soluenergiatason laskussa.

Eli entisaikojen ihmisillä oli erilaisista elintavoista johtuen korkeampi soluenergiataso ja meillä nykyihmisillä on paljon matalempi.

Tämä soluenergiatason lasku on isoin muutos mitä on tapahtunut kehomme sisällä elintapamuutoksen takia.

Nyt sitten tämä meidän nykyihmisten matala soluenergiataso luo uskoakseni sepelvaltimotautia pää alkutekijänään, koska toi kohta joka tukkeutuu sepelvaltimossa, on kehomme kohta jossa on suurin mekaaninen rasitus sydänmen pumppauksen takia, kun tuossa kohtaa valtimosuoni supistuu litteäksi sydänmen pumpauksen takia.

Sydänmen yleiten tukkeutuva kohta, on siis kuin puutarhaletku jonka päälle astuisit tuhansia ja tuhansia kertoja joka päivä.

Tämän takia juuri tuo tukkeutuva kohta on kohta jonka pitää korjautua eniten.

Ja tämän takia tuossa kohdassa matala solunergiataso tulee esille helpoiten, kun tämä iso extrakorjausmäärä vaatii reilusti soluenergiaa.

Nyt toi kohta ei voi kuitenkaan ikinä kärsiä energiapulan aiheuttamasta korjausvajeesta, koska jos suoni puhkeaa-repeää tosta kohtaa, se aiheuttaa kuoleman välittömästi.

Siksi kehosi reagoi liian matalaenergiseen tilaan ja korjausvajeeseen sepelvaltimon seinässä -hätäkorjausprosessilla joka on rasva, kolesteroli ja kalkkipaikkaplakin tekeminen sinne verisuonen seinään.

Tämä lyhyellä välillä hengen pelastava korjausprosessi on kuitenkin vain hätämekanismi ja tarkoitettu hetkelliseen käyttöön ja kehosi ei osaa pysäyttää sitä ajoissa ja kohta ylipaikkaantuu umpeen asti, jos energiapulatila jatkuu pysyvänä kroonisena ongelmana.

Tämä voi kuulostaa erikoiselta selitykseltä alkuun, mutta tätä selitystä tukee aikalailla kaikki havainnot mitä on tehty tästä ongelmasta.

Tätä matala soluenergia alkusyyselitystä ja korjausvaje selitystä tukee se esim, että suonitukos kasvaa myös suonen ulkoseinälläkin – eli ulkoseinäänkin tulee liikapaikkausta myös, koska myös ulkopintakin vaatii korjausta yhtälailla sen sydänmen pumpauksen luoman mekaanisen rasituksen takia.

Tämä energiapula ja korjauspulaselitys selittää myös sen, miksi diabeetikoilla on jopa yli 5 kertainen riski sepelvaltimotaudin aiheuttamille sydäreille. Eli heillä liian korkea verensokeri vaurioittaa verisuonien seiniä jokapuolella kehoa, joka sitten lisää samalla myös tuon sepelvaltimossa tukkeutuvan kohdan korjausvajetta.

Tämä energia ja korjauspulaselitys selittää myös miksi kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivät kuolevat myös joidenkin tutkimusten mukaan monin kerroin useammin sepelvaltimotautiin. Eli heillä on etenkin muita matalempi soluenergiataso, kun kilpirauhashormoni on kanssa yksi päätekijä soluenergian tuotannossa.

Tämä energia ja korjauspula selitys selittää myös senkin, miksi sepelvaltimo tukkeutuu paljon nopeammin pallolaajennuksen jälkeen. Eli pallolaajennus vahingoittaa verisuonen seiniä reilusti ja keho lisää tätä ongelman alunperinkin aiheuttanutta hätäkorjausta sen jälkeen oikein urakalla – nopeuttaen ongelman muodostumista hyvänä todisteena, että ongelma tosiaan liittyy korjaukseen.

Tämä energia ja korjauspula selittää myös miksi ennen 150-200 vuotta sitten ei ollut nykypäivään verrattuna juuri ollenkaan sepelvaltimotautia ja sydäreitä, vaikka tuolloin lähes ainoa rasva jota oli tarjolla oli eläinrasva ja melkein kaikki käytetty rasva oli siksi kovaa rasvaa.

Eli näin oli koska soluenergiataso on suurempi tekijä kuin kova eläinrasva, koska ilman korjausvajetta ja paikkakohtaa, suonen seinään ei ehkä voi tarttua rasvaa kovin paljoa.

Energiapula ja korjausvajeselitystä tukee myös sekin, että ei ole sepellaskimotautia ja laskimot joissa ei ole siis kovaa mekaanista rasitusta, eikä siksi suurta korjaustarvetta, niin ne eivät ikinä tukkeudu. Ellei laskimoa ole laitettu valtimopaikkaaan kirurgisesti, silloin laskimokin alkaa tukkeutua.

Eli näyttäisi siltä vahvasti, että matala soluenergiataso on tosiaankin pää alkusyynä melkein meitä kaikkia koskettavaan verisuonen tukkeutumiseen tietystä kohtaa sydänmestä – eli siihen sepelvaltimotautiin – joka on siis yleisin kuolinsyy länsimaissa syöpien lisäksi.

Matala soluenergiataso näyttäisi yhtä lailla olevan pääalkusyyselitys myös melkein kaikkiin muihinkin kehon ongelmiin, minkä määrä on lisääntynyt rajusti viimeisen 150-200 vuoden aikana.

Ja siksi haluatkin ehdottomasti hankkia korkeamman soluenergiatason, saat sen avulla paremman sydänterveyden ja muutenkin paremman terveyden sekä paremman hyvinvoinninkin.

Hanki korkeampi soluenergiataso tämän https://karrikoivula.fi/supertervekeho systeemin avulla.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Eli ihmisillä oli ennen paljon parempi sydänterveys ja muukin terveys ja hyvinvointi korkeamman soluenergiatason takia.

Nosta hyvinvointisi ja terveytesi entisaikojen tasolle nostamalla soluenergiatasosi entisaikojen korkuiselle tasolle tämän https://karrikoivula.fi/supertervekeho systeemin avulla.

P.S.S.: Eli vielä se että siis entisaikojen ihmisillä oli parempi terveys kroonisten tautien osalta ( sydäntauti, syöpä, verenpaine, diabetes, allergiat, astma, niveltulehdukset, nivelrikko ym .) Mutta heillä oli toki huonompi terveys tartuntatautien ja hygieniasta johtuvien tautien osalta monesti.

Hammaslääkäri paljastaa avaimen hyvään suun terveyteen

Katoin viikko sitten hammaslääkärien tekemän dokumentin fluorin lisäämisestä raanaveteen.

Joissain maissa näin siis tehdään reikiintymisen vähentämiseksi– ei Suomessa tällähetkellä.

Nyt osa hammaslääkäreistä näissä maissa on alkanut vastustaa fluorin lisäämistä juomaveteen.

Vastustus on syntynyt siitä kun joillain alueilla fluorin lisääminen pitkään, on ajan kanssa johtanut fluoroosia omaavien isoon kasvuun.

Eli fluoroosi on siis termi fluorin liialliselle kertymiselle hampaisiin ja luihin, mikä on siis haitallista.

Fluoroosi heikentää hampaiden ja luuston vahvuutta lisäten reikiintymistä sitten esim hampaissa.

Se näkyy alkuun valkoisina läikkinä hampaissa ja myöhemmin joskus jopa ruskeina läikkinä.

Nyt tilanne on siis se että joillain fluoria lisäävillä alueilla fluoroosista kärsivien määrä on pikkuhiljaa noussut hammasterveyttä uhkaavan korkeaksi.

Yhdysvalloissa esim flurooosin määrä on kasvanut noin 0 prosentista nyt siihen että jopa 40 prosentilla ihmsiä on fluoroosia – eli liiallista fluorin kertymistä hampaisiin ja luihin.

Toi on jo monen hammaslääkärin mielestä haitallista hampaiden kestävyydelle ja osa heistä on alkanut kampanjoida fluorin raanaveteen lisäämistä vastaan -suojellakseen potilaidensa hampaita.

En ota nyt tässä kantaa siihen kannattaako fluoria laittaa raanaveteen, koska täällä Suomessa ei vettä fluorata tällähetkellä ja asia ei ole siksi superajankohtainen.

Mutta otan sen sijaan kantaa tämän dokumentin lopussa olleeseen loppupuheenvuoroon, jonka yksi dokumentissa esiintynyt naishammaslääkäri piti.

Eli loppupuheessa mielenosoituksessa kaupunkitalon edessä jossa hän puhui isolle yleisölle puhujakorokkeelta fluoriasiasta.

Niin hän sanoi lopuksi avaimen hyvään suun terveyteen.

Eli hän sanoi lopuksi että ” fluorin raanaveteen lisäämisen sijasta hyvän hammasterveyden aivan tulisi olla se, että ihmiset kävisivät useammin hammaslääkärillä hoidattamassa hampaitaan” , että se on ratkaisu reikiintymiseen – ei raanaveteen laitettu fluori joka aiheutta fluoroosia monille.

Tätä loppupuhetta halusin kommentoida ja lisätä siihen vielä toisen tärkeän avaimen suun hyvään terveyteen.

Eli hammaslääkärit ovat tärkeitä, aivan välttämättömiä kuten toi hammaslääkäri sanoi puheenvuorossaan, mutta lisään vielä sen, että he eivät yksistään riitä luomaa supertervettä suuta.

Eli suun ongelmat reikiintyminen ja ientulehdus ja vetäytyminen kumpuavat samasta ongelmasta, eli pahojen bakteerien liiallisesta määrästä suussasi.

Hampaat reikiintyvät bakteereista ja ikenet tulehtuvat ienrajoissa olevista liioista pahoista bakteereista, samaten leukaluu tuhoutuu ienrajoissa syvällä olevista bakteereista.

Hammaslääkärin tekemät toimenpiteet ovat aivan välttämättömiä näiden pahojen bakteerien vahinkojen korjaamiseen, mutta nämä toimenpiteet eivät tee mitään niille itse pahoille bakteereillesi.

Hammaslääkärissä käynti tapahtuu liian harvoin, että he voisivat vaikuttaa suun pahoihin bakteereihisi kunnolla.

Mikä tarkoittaa että hammaslääkärit voivat vain korjata vahinkoja, he eivät voi estää ongelmia saatikka poistaa kroonista tulehdusta suustasi, koska he eivät pysty eliminoimaan niitä pahoja bakteereja suustasi.

Pahojen bakteerein eliminointi edellyttää melkein päivittäisiä oikeanlaisia putsaustoimenpiteitä.

Ja haluan siksi siis täydentää , että se avain hyvään suun terveyteen on siis hyvä hammashoito toki, mutta sen lisäksi vielä jopa tärkeämpänä asiana, niin oikeat päivittäiset putsaustoimenpiteet mitkä näytän tässä systeemissä. https://karrikoivula.fi/supertervesuu1ja2

Pelkkä hammaslääkärillä käynti yksistään, vaikka hoito olisikin niin huippua kuin voi vain olla, niin ei ole kovin tehokas suun terveys keino yksistään.

Esim joka vuosi suomalaiset käyvät 5 miljoonaa kertaa hammaslääkärillä.

Noi kerrat eivät kuitenkaan vähennyt vuosi vuodelta , eli huippuhoidosta huolimatta hampaat ja suun terveydentila on aikalailla yhtä huono joka vuosi.

Nyt jos hoito olisi tehokas suun terveydentilan parantaja, niin noi hoitokerrat vähentyisivät vuosi vuodelta.

Ja näin voisi hyvin ollakin.

Ja näin kävisikin, jos ihmiset yhdistäisivät hyvän hammashoidon ja uudenajan superhyvän hammashygienian.

Eli jos ihmiset eliminoisivat myös ne ongelmia aiheuttavat pahat bakteerit tällä systeemillä,

niin se vähentäisi merkittävästi hammaslääkärissä käyntejä, kun uusia reikiä ei enää tulisi eikä ikenissä olisi pienintäkään tulehduksenpoikasta.

Ne käynnit jotka vielä jäisivät olisivat lähinnä tarkistuskäyntejä, joissa vain vahvistaa suun hyvä terveydentilä.

Eli avain hyvään suun terveyteen on hyvä hammashoito plus oikeiden suun pahojen bakteerien eliminointitekniikoiden käyttö.

Tämä yhdistelmä ei vain korjaa vanhinkoja, vaan laittaa stopin niiden muodostumiselle ja auttaa luomaan superterveen suun tilan, joka auttaa sitten parantamaan muunkin kehon terveyttä.

Tämä yhdistelmä korjaus plus ongelmien alkussyyn eliminointi on uskoakseni hammashoidon tulevaisuus.

Eli tulevaisuudessa tavoite ei ole vain hyvä hoito – vaan sen lisäksi myös raju hoitokertojen vähentyminen, superhyvän suun terveydentilan ansiosta.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Hanki sinäkin superhyvä suun terveydentila nopeasti tällä systeemillä. https://karrikoivula.fi/supertervesuu1ja2

Gelatiini ja kipukysymyksiä plus terveen ruuansulatuksen avain

Otetaan tänään pari lukijakysymystä koskien kipuja.

Eka gelatiinikysymys.

“Mihin aikaan gelatiini olisi paras ottaa? Aamulla, illalla, ennen vai jälkeen ruoan? Aloitin vasta teelusikallisella illalla ja koko yön vatsassa kiersi. “

K.K.: Hei kiitos viestistäsi.

Sanoisin että paras aika ottaa gelatiinia on aterioiden yhteydessä, joko ihan syödessä tai aterian perään esim kahveja juodessa – silloin sen pitäisi sulaa hyvin muun ruuan mukana.

Sinun kannattaa alkuun myös sulattaa gelatiini huolella kuumaan nesteeseen – tässä muodossa se on sitten helpoin sulatettava ruuansulatuksellesi.

Tällaisen sulatetun gelatiinin ei pitäisi sattua terveeseen mahaan ja jos se sattuu sulatettuna ja ruokailun yhteydessä otettunakin edelleen.

Niin se varmaankin tarkoittaa että sinulla on jonkisortin toiminnan heikentymistä ruuansulatuksessasi, mikä on hyvin yleistä.

Eli nykyaikana melkein jokaisella on ainakin pientä ruuansulatusongelmaa ja yllättävän monilla on jopa kroonista tulehdustakin suolistossa jatkuvana vaivana.

Nyt jos näin olisi ja tällainen ongelma estäisi gelatiinin ottamisen, niin sekin olisi onneksi usein ratkottavissa.

Eli krooniset ruuansulatusvaivat ovat yksi niistä ongelmista joiden määrä on lisääntynyt rajusti viimeisen 200 vuoden aikana.

Tämä tarkoittaa sitä että nämä vaivat johtuvat pakosti jotenkin vain nykyelämäntavoistamme.

Ja olen selvittänyt että nämä nykyajan elintavoista johtuvat terveyvaivat, niin johtuvat tarkemmin siitä että viimeisen 200 vuoden aikana soluenergiatasomme on laskenut rajusti.

Tämä meidän nykyihmisten omaama varsin matala soluenergiataso lisää näiden suolistovaivojen määrää, koska suoliston yleinen toimintataso riippuu hyvin pitkälle soluenergiatasosta – eli mitä korkeampi soluenergiataso suolistosi toimintaan liittyvissä soluissasi on, sitä parempi ruuansulatus sinulla on.

Tämän lisäksi suoliston bakteerikantasikin on kiinni isolta osin soluenergiatasostasi.

Eli immuunijärjestelmäsi eliminoi pahoja bakteereja suolesi seinämistä ja auttaa pitämään hyvät bakteerit voitolla.

Nyt jos soluenergiatasosi on matala, immuunijärjestelmäsi teho on matala ja se ei pysty niin helposti pitämään pahoja bakteereita kurissa ja suolesi toiminta häiriintyy ja pahimmillaan voit saada tätä kautta kroonista suolistotulehdusta.

Matalan soluenergiatason takia huonosti toimiva immunijärjestelmä voi myös alkaa joillakin hyökätä omia terveitä soluja vastaan ja tämäkin ilmiö voi luoda kroonisen suolistovaivan.

Onneksi jos suolistooireesi johtuu elintavoista ja matalasta soluenergiatasosta, mitä teoriassa melkein kaikki suolistooireet pitäisi johtua, kun niitä ei ollut ennen niin paljoa. Niin silloin toi vaiva olisi onneksi helposti ratkaistavissa soluenergiatason nostolla.

Kun soluenergiatasosi on korkea, ruoansulatuksesi ihan perustoiminta on myös korkean soluenergiatason takia maksimiteholla ja suolistosi kestää yleensä syödä melkein mitä vain ongelmitta ja ruuansulatuksesi on aina todella hyvää. Ei turhia kaasuja , ei ummetusta, ei vääntelyjä – vaan nopeaa tehokasta kivutonta ruuansulatustoimintaa.

Korkealla soluenergiatasolla suolistosi bakteerikanta pysyy myös hyvänä kun korkealla toimintateholla toimiva immuunijärjestelmäsi pitää suolesi seinät vapaina liioista pahoista bakteeripopulaatioista ja luo siten tilan hyvien bakteerien kukoistukseeen.

Hyvät bakteerit toimivat sitten yhteispelissä kehosi kanssa ja luovat ideaalit suolistoolosuhteet kehoosi.

Bonuksena korkea soluenergiataso pitäisi ratkoa myös kaikki ne nivelvaivatyypit jotka ovat yleistyneet rajusti viimeisen 200 vuoden aikana. Samoin kuin muutkin viimeisten 200 vuoden aikana yleistyneet vaivat – joiden syy siis täytyy olla elämäntavoissa kun geenimme ovat edelleen samat kuin muutama satavuotta takaperin.

Jos sinulla oli nivelvaivoja niin suosittelen nimenomaan tätä systeemiä soluenergiatason nostoon.

Tämä soluenergiatason nostofilosofia mullistaa koko terveydenhoidon samalla lailla mitä käsienpesun ja hygienian tärkeyden ymmärtäminen mullisti.

Tämä soluenergiatason nostofilosofia tuo siis helpon loogisen ratkaisun valtaviin terveysongelmiin. Valitettavasti sen yleinen käyttö vie vielä arviolta sata vuotta – eli saman mitä kesti käsienpesunkin käyttöönottossa.

Viesti 2

“Hei. Olen 69ttä vuotta käyvä entinen ravintolakokki, kulumat polvissa. Gelatiinia olen syönyt ainakin viisi vuotta, ilman sitä en varmaankaan pääsis mihinkään. Iho on mielestäni hyvinkin sileä ikäisekseni. Uskon tämän jauheen auttaneen hyvin vointiin terveellisen ruoan rinnalla. Käytän jauhetta n, 1rkl päivässä,joka aamu. Ikuisesti kiitollinen erään kivuliaan yön nettiselailun, silloin löysin tämän Gelatiini jauheen. Terv. Ulla

K.K: Hei Ulla kiitos paljon tästä viestistä.

Hyvä että olet saanut apua polviisi, lämmittää aina yhtä paljon kuulla, että kivut ovat helpottuneet ja apua on saatu.

Jatka samaan malliin.

Itse muuten käytän kanssa noin ruokalusikallisen ( on noin 10 grammaa ) per päivä tuota gelatiinia – tämä on annos mihin moni näyttää päätyvän.

Parasta,

Karri Koivula

Viesti 3

Otsikolla: mortonin neurooma

“Hei,millaisen tukipohjallisen tarvitsen em.kipuun.Ei ole diagnosoitu,mutta oireet viittaa mortoniin ja päkiät kipeät?”

K.K.: Hei eli morttonin neurooma kuvaa sitä että jalassa varpaiden seutuvilla hermo alkaa ärtyä kun ympäröivät pehmytkudokset painavat sitä liikaa ja siihen kehittyy hermon paksuuntuma neurooma.

Sen saamisen riskitekijöitä ovat korkokengät, kapeat kengät, suuri liikuntamäärä ja monet jalkavaivat kuten esim lättäjalka, korkea kaari, vasaravarpaat ja vaivaisenluu.

Voit saada siihen helpon avun tietyistä erikoispohjallisista, jos omaat ns vanhan jalkamallin.

Eli olen saanut selville että 80% ihmisiä on ns vanha jalkamalli, eli jalka jossa isovarvas ei ole kiertynyt ihan ideaaliasentoon ja seurauksena jalan kaari ei ole ideaali tukeva ja jalka osuu maahan hieman eri asennossa mitä pitäisi.

Yksi monista negatiivisista seurauksista tästä jalkamallista on se, että tällaisessa jalassa varpaiden hermot jäävät helpommin pehmytkudosten liiallisesti puristamaksi.

Tämä vanhajalkamalli on myös vaisenluun iso alkutekijä, liian korkeiden kaarien tekijä, liian matalakaarisen lättäjalan tekijä ja vasaravarpaiden tekijä – mikä ei ole ihme, kun noi ongelmat liittyvät morttonin neuroomaan helpompaan saantiinkin.

Eli vanhamallisen jalan perusongelma on että isovarvas ei osu maahan ajoissa ja on hieman kiertyneessä asennossa.

Kehosi voi yrittää helpottaa tätä ongelmaa eritavoin ja nämä eri helpotuskeinot luovat eri ongelmia.

Korkea kaari syntyy jos jalkasi yrittää työntää päkiää alemmas, jotta se tavoittaisi maanpinnan aiemmin.

Joustava toiminnallinen lättäjalka syntyy jos kehosi rentouttaa ja madaltaa kaarta saadakseen isovarpaan osumaan maahan aiemmin.

Vasaravarpaat syntyvät jos kehosi yrittää paikata isovarpaan maahan osumattomuuden luomaa epätasapainoa varpaiden avulla – niiden pienet jänteet eivät kestä koko kehon painon tasapainottelua.

Vaivaisenluu syntyy kun isovarvas on siis kiertyneessä asennossa minkä takia siihen kohdistuu sivuttainen voima, jonka sitten usein kapea kenkä tekee vielä moninkerroin suuremmaksi painamalla isovarvasta vielä lisää sivummalle.

Eli noi kaikki ongelmat johtuvat alkusyynään vanhasta jalkamallista ja vanha jalkamalli on mikä herkistää myös morttonin neuroomalle – miksi noi kaikki herkistävätkin sitten morttonin neuroomalle.

Positiivinen puoli tässä monia ongelmia aiheuttavassa vanhassa jalassa on on se, että voit korjata jalan asentoa helposti erikoispohjallisien avulla.

Erikoispohjallinen normalisoi isovarpaanmaakontaktin ja sitä kautta muuttaa jalan asentoa niin että esim noi kipuilevat morttonin neuroomaan liittyvät hermot eivät puristu niin helposti enää.

Korjaava pohjallinen on sellainen missä on korkeimmalta kohdaltaan 3.5 mm korkea vino korotus isovarpaan alla.

Tämä korotus korjaa melkein aina vanhamallisen jalan maakosketuksen sellaiseksi mikä on optimaalissa uusimman mallisessa jalassa – mikä samalla sitten siirtää painoa pois merkittävästi morttonin neuroomaan liittyviltä hermoilta. Plus se ratkoo noi edellämainitut muutkin jalkaongelmat.

( Huom pitkään ollut neurooma ei ehkä ikinä häviä pois vaikka sen luonut liikarasitus loppuisi , samaten neurooma voi myös olla jo aiheuttanut pysyvän hermovaurion. )

Itsellä ei ole ollut varsinaista mortonin neuroomaa, mutta ennen kun käytin tällaisia vinon korotuksen omaavia korjaavia erikoispohjallisia ja hyppäsin ales vauhdissa pyörän tarakalta, sain aina valtavan hermokivun tuntemuksen tohon morttonin neurooma kipukohtaan.

Nykyisin pohjallisien kanssa en koe samaa ilmiötä enää, kun jalkani astuu maahan paremmassa kulmasssa ja hermon kohta ei voi painaantua jalan asennon takia enää niin paljoa.

Näistä erikoisohjallisista on myös muutakin hyötyä, eli vanhan jalkamallin omaavilla kuten itselläni ne parantavat myös ryhtiä ja lihasten aktivaatiota jalasta aina niskaan saakka, mikä vähentää kipuoireilua koko kehossa.

Itsellä pohjallisien pääkäyttätarkoitus on lihasperäisten triggerpisteistä johtuvien selkäkipujen poissa pito.

Ennen pohjallisia kävelykin kireytti selkääni, nyt pohjallisien kanssa olen juossut tunnin joka päivä asfaltilla pääosin ja selkäni ja polveni voivat aina vain paremmin mitä enempi juoksen ja kävelen.

Mielestäni kaikkien kipuilevien kannattaisi kokeilla niitä ryhdin parantamiseksi ja sitä kautta kipujensa helpottamiseksi.

Nyt valitettavasti minulta on kaikki noi erikoispohjalliset loppu, joten et voi kokeilla niitä ihan vielä.

Mutta pysy kuulolla, tilaan pohjallisia jossain vaiheessa lisää – minun on pakko tilata kun tarvin uudet itsellenikin, kun vanhani ovat jo pahasti kuluneet.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Hae gelatiinia täältä.

P.S.S:: Ratko nivelkivut ja vatsavaivat soluenergiatason nostolla tällä systeemillä.

Expertit paljastavat totuuden kollageenistä

Muutama päivä sitten luin lehdestä varsin hyvän jutun kollageenistä.

Lehdessä kerrottiin että ihmiset käyttävät kollageeniä ryppyjenhoidossa ja nivelrikon itsehoitona.

Ja lehti selvitti, että voiko kollageenista tosiaan olla hyötyä sinulle.

Lehti haastatteli kahta professoria – ravitsemustieteen apulaisprofessoria ja fysiatrian apulaisprofessoria.

Ryppyihin liittyen niin ravitsemustieteen professori paljasti lehdelle sen, että kollageeni ei imeydy ihon läpi, vaan se jää vain pintaan – joten se ei voi vaikuttaa ryppyhin, mutta voi ehkä parantaa ihon ulkonäköä kosteuttamalla ihon pintaa hetkellisesti.

Ravintoprofessori kertoi myös sen, että kollageeni ei imeydy kollageeninä kehoon, vaan se hajoaa ja se imeytyy yksittäisinä erillisinä aminohappoina, joista keho kokoaa sen takaisin kollageeniksi elimistön sisällä uudelleen.

Fysiatriprofessori joka on kivunhoitoexpertti, niin hän kertoi taasen sen kollageenistä, että ei anna suositusta käyttää sitä, mutta jos nivelkipu hellittää sen käytöllä, niin hän ei pistä luukkuja kiinni sen käytölle.

Näin koska se on professorin mielestä riskittömämpi kuin tulehduskipulääkkeet, jotka aiheuttavat valitettavasti kymmeniätuhansia ennenaikaisia menehtymisiä joka vuosi.

Fysiatriproffa sanoi kuitenkin että pitää muistaa, että mikä auttaa toista ei välttämättä auta toista ja varoitti että vaikka kollageeni auttaisi naapuria – se ei välttämättä auta sinua.

Lopuksi ravintotieteen professori kertoi vielä sen, että hänen mielestä kollageenin hyödyt tulevat muustakuin kollageenistä, mutta hänenkin kanta on että sitä voi käyttää, koska sen haitta on vain rahapussin kulutus.

Karrin Kommentit:

Hienoa että professorit vahvistavat ton asian mitä olen sanonut vuosia, että kollageeni imeytyy yksittäisinä aminohappoina – asia mikä on usein väärin netissä monilla sivuilla, joissa väitetään että kollageeni imeytyy kollageeninä kehoon.

Tosin ihmettelen hieman että ravintoprofessori sanoi että kollageenin hyöty tulee todennäköisesti muustakuin kollageenistä.

Tämän sanominen ei tee järkeä mielestäni oikein, koska kollageeni ei siis imeydy elimistöön koskaan kollageeninä, joten kollageenistä itsessään ei voi toki olla loogisesti ajateltuna mitään hyötyä koskaan kun vain aminohappoja imeytyy kehoon.

Ainoa miten toi sanominen tekisi järkeä, jos hän viittasi sillä ns placebovaikutukseen.

Eli placebovaikutus on se esim se jos lääkäri antaa joukolle ihmisiä kipulääkkeen joka on vain sokeripilleri, niin yllättävän iso osa ihmisistä kokee suurtakin helpotusta siitä.

Aivot periaatteessa luovat kivun tunteen ja voit siksi jossain mielessä ehkä uskotella itseäsi kivuttomammaksi ainakin hetkellisesti.

Placebovaikutus on tosin rajallinen voimaltaan, miksi meillä onkin maailmassa valtava kroonisen kivun ongelma – jos kivut lähtisivät placebolla vain helposti, niin ei olisi kroonisesti kipuilevia ollenkaan – heitä on kuitenkin satoja miljoonia.

No sitten mainitsen vielä sen että ravintoprofessori sanoi siis kollageenin ongelmaksi sen hinnan – ja tämä on totta, moni kollageenituote maksaa maltaita.

Mutta tähän on onneksi helppo ratkaisu.

Eli kollageenituotteen mitä otat niin ei tarvi olla supertyyris ja sen syönnin ei tarvi johtaa edes ylimääräiseen rahan kulutukseen jos tiedät seuraavan faktan.

Eli sen faktan että gelatiini on samaa kuin kollageeni.

Gelatiini on vähempi pilkotussa muodossa oleva vähemmin käsitelty kollageenituote – gelatiini sisältää aivan samat aminohapot kuin kollageenikin ja ne imeytyvät samanlaisina aminohappoina kehoosi.

Gelatiinin etu on se että se on suht halpaa, sen proteiini kilohinta on saman kuin halvimmasta päästä olevan lihatuotteen.

Kilon paketti kuivaa gelatiiniproteiinijauhetta sisältää 4 kilon tuoreen lihan proteiinimäärän ja hinta noilla kahdella on aikalähelle sama – halvimmilla lihan hinnoilla.

Mikä tarkoittaa että jos syöt gelatiinia ja saat sitä kautta proteiinia ravintoosi – et periaatteessa kuluta yhtään enempi rahaa siihen, koska korvaat todennäköisesti jonkun toisen ruokaineen gelatiinilla joka maksaisi enempi.

Eli periaatteessa voit kokeilla gelatiinia että miten se vaikuttaa ja säästät näin tehden todennäköisesti vain rahaa ruokabudjetistasi.

Tämän takia mielestäni kaikkien olisi fiksua kokeilla käyttää sitä vuoden verran, koska ei ole mitään hävittävää vain voitettavaa.

Nyt täytyy mainita se että vaikka olen suuri kollageenin ja gelatiinin fani ja käytän sitä itse, niin suositan nivelkipujen ratkaisemiseksi ja ryppyjen vähentämiseksi toista keinoa ensisijaisesti. Sellaista keinoa kuin solutason happi ja energiatason nosto.

Tärkein asia minkä olen todennut vaikuttavan kehosi kykyyn tehdä kollageeniin tarvittavia aminohappoja ja lopulta sitten sitä lopullista ainetta eli kollageeniä ja laittaa sitä oikealla tavalla oikeaan paikkaan kehossasi – niin on solutason energia ja happitasosi.

Hyvänä käytännön esimerkkinä tästä on esim ryppyjen suhteen useat metsästäjä ja keräilijäryhmät.

Heillä on elintapojen takia korkein mahdollinen soluenergiataso ja usein heillä vanhemmilla ihmisillä on hämmästyttävän vähän ryppyjä, vaikka he saavat melkein järestään haitallisen paljon ihoa vanhentavaa aurinkoa.

Katon esim just edessäni kuvaa 60 vuotiaasta metsästäjä keräilijä elintavoilla elävästä naisesta, jolla ei ryppyjä naamassa lähes ollenkaan.

Iho on tällä naisella nuorelta näyttävä vahempanakin, koska se tärkein tekijä, eli solutasolla oikein käytettävissä oleva energiataso on korkea.

Sama juttu nivelien kanssa myös.

Eli metsästäjä keräilijöillä on esim aivan minimaalisesti nivelvaivoja.

Ja samoin oli länsimaissakin ennen .

Ennen ihmisillä oli länsimaissa esim 90% vähempi nivelvaivoja vanhoina, koska ennen erilaisten elintapojen takia ihmisillä oli paljon korkeampi solutason happi ja energiataso.

Samaten ihmsillä oli 90% vähempi kaikkia muita länsimaisten ihmisten nykyterveysvaivoja; verenpainvaivoista syöpään ja sydänkohtauksiin ja halvauksiin.

Näin koska kaikkien noiden vaivojen pääalkusyy on solutason energiapulassa. Energiapula ja tietyt geenit ovat se ihan perimmäinen syy johonkin ongelmaan -toki muutkin tekijät vaikuttavat tähän päälle vielä.

Nyt terveydentilan parantamisen lisäksi solutason happi ja enerigatason nosto on hyödyksi myös hyvinvoinnillesi ja yleiselle suorityskyvyllesikin.

Itselle ihmeellisiin asia korkeammasta solutason happi ja energiatasosta on se, että nukun tällähetkellä vain 5,5 tuntia yössä ja olen superenerginen sillä unella läpi koko päivän.

Ennen matalalla soluenergiatasolla tarvin välillä 9 kin tuntia unta, eikä sekään tuntunut aina riittävän energiatasojen ylläpitämiseen.

Eli unen tarve vähenee kun keho palautuu suuremmallla soluenergiatasolla paljon nopeammin.

Monta vuotta sitten muuten, enenkuin tiesin solutason happitasosta ja enrgiatasosta, niin sain selville oudon faktan, sen että tutkimuksien mukaan ihmiset nukkuivat ennen kahdessa erässä, eli he nukkuivat 4 tuntia ja sitten nousivat ylös sosialisoimaan 1-3 tunniksi ja sitten nukkuivat toisen 4 tunnin erän.

En voinut ymmärtää miten tämä oli mahdollista, mutta nyt ymmärrän

Eli koska heillä oli silloin kaikilla korkea solutason energia ja happitaso, heidän unen tarve oli superlyhyt niinkuin minulla nyt eli noin 4-5 tuntia. Ja he heräsivät tuon ajan nukuttuaan täysin energisinä seuraavaan päivään.

Tämä eka 4 tunnin unijakso oli periaatteessa kaikki mitä he tarvivat – toinen unijakso ei ollut edes tarpeen, mutta kun oli yleensä pimeää ja ei ollut muutakaan tekemistä kun ei voinut tehdä vielä kunnolla varsinaisia valoisan ajan töitä , niin ihmiset nukkuivat vielä toisen pienen jakson ajan kuluksi sen jälkeen kun he olivat sosialisoineet toistensa kanssa tunnin pari keskellä yötä.

Parasta,
Karri Koivula

P.S.: Hae gelatiinia täältä. https://karrikoivula.fi/gelatiini

P.S. Vähennä nivelvaivoja, ryppyjä, unen tarvetta – sekä nosta hyvinvointiasi ja energiatasojasi hämmästyttävällä tavalla tällä vallankumouksellisella soluenergiatason ja soluhappitason nosto systeemillä. https://karrikoivula.fi/niveltulehduskipujen-ratkaisu

Miten poltat 6000 kaloria liikkumatta per päivä

Jos sanoisin sinulle että voisit polttaa päivässä 6000 kaloria, eli saman määrän energiaa mitä kuluu 2 maratonjuoksun juoksemisen yhteydessä.

Ilman että edes liikut pahemmin, vaan niin että lähinnä vain istuisit liikkumattomana pehvallasi .

Niin et varmaan uskoisi tätä.

Enkä uskonut minäkään.

Mutta se on mahdollista.

Ja paljastan tässä nyt että miten.

Eli yksi asia mikä unohtuu melkein kaikista laihdutuspähkäilyistä, on aivot ja niiden osuus kehon energiankulutuksesta.

Tätä aivojen osuutta ei pitäisi kuitenkaan unohtaa.

Koska aivosi siis kuluttavat valtavasti energiaa.

Aivojesi energiakulutuksen osuus on arviolta 20% päivittäisistä kaloreistasi normaalioloissa.

Toi 20% on suuri määrä, kun otat huomioon kuinka pieni massa aivosi ovat suhteessa muuhun kehoosi.

Eli vain 2 % kehosi painosta on aivoja – kuitenkin ne polttavat 20% osuuden energiakulutuksestasi.

Mutta ei tässä vielä kaikki, eli toi 20% osuus on siis kulutus vain normaalioloissa.

Mikä tarkoittaa että jos käytät aivojasi kovasti, niin aivosi kuluttavat vielä enempi, jopa aivan uskomattomia määriä energiaa.

Esimerkkinä tästä melkein uskomattomasta energiankulutuspotentiaalista on se, että Standfordin yliopiston neurokirurgian professori Robert Sapolksy arvioi, että shakkimestari pelaajat kuluttavat 6000 kaloria päivässä shakkiturnauksissa – vaikka he eivät tee periaatteessa mitään liikuntaa, ainoastaan kuormittavat aivojaan shakkia pelatessaan.

Toi shakkipelaajien kuluttama 6000 kaloria on siis aivan mieletön kalorikulutus.

Yksi maraton juoksu eli 42 kilometria, niin se siis kuluttaa 2900 kaloria.

Mikä tarkoittaa että shakkimestaripelaajat kuluttaisivat shakkia pelatessaan 2 maratonjuoksun verran kaloreita päivässä.

Toi on sanoisinko uskomaton energiakulutus, mutta se voisi pitää hyvin paikkaansa – sen valossa kuinka paljon shakkipelaajat saattavat pudottaa painoa turnauksien aikana.

Eli maailmantilaston kärkisijoilla oleva shakkitähti Fabiano Caruana sanoo, että on mitannut itseltään 5 kilon painonpudotuksen turnauksien yhteydessä.

Tämä tarkoittaa että ehkä emme anna aivotoiminnan osuudelle riittävän suurta arvoa, mitä tulee laihtumiseen ja painonhallintaan.

Nyt aivoillasi on toki vielä suurempikin rooli laihtumisessa, kuin vain toi aivojen suuri energiakulutus.

Eli aivojasi oikein käyttämällä ja siksi nerokkaita laihdutustekniikoita käyttämällä voit tehdä laihtumisesta nopeampaa ja helpompaa.

Nerokkain laihtumistekniikka mitä tiedän on se, että nostat solujesi energiansaantia.

Kun solusi saavat enempi energiaa – olet kylläisempi ja energisempi ja aineenvaihduntasi on nopeampaa – ja näiden seurauksesta laihtuminen ja laihana pysyminen ovat paljon helpompaa.

Yhdistä tämä energiatason nosto sitten kaloreja kuluttavaan liikuntaan ja kaloreja kuluttavaan aivotyöhönkin ja olet jo melkein laihdutus tavoitteessasi ja paljon vähemmällä työllä.

Ohjeet miten saat solujesi energiatasoa nostettua löytyy täältä: https://karrikoivula.fi/rasvarovio

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Tee laihtuminen niin helpoksi kuin se voi vain olla solutason energiatason nostolla tämän https://karrikoivula.fi/rasvarovio Rasva Rovio systeemin avulla.

Tarkennus:

Tarkistin vielä just äsken tota maratonin energiakulutusta ja 2500 -3000 kaloria olisi ehkä parempi kulutusarvio – kuin toi minkä sanoin tässä jutussa että 2900 .

Miten gorilla parantui nivelreumasta nopeasti

Luin eillen niveltulehduksia käsittelevää kirjaa nimeltä “Miksi niveltulehdus : etsimässä syytä ja parannuskeinoa reumaattisille sairauksille”.

Kirjassa oli hyvä juttu, jossa kerrottiin eläintarhassa olevan nivelreumaisen gorillan nopeasta ihmeparantumisesta.

Eli kirjassa kerrottiin tarina 5 vuotiaasta Tomoka gorillasta.

Tämä eläintarhassa elävä Tomoka gorilla oli sairastunut nivelreumaan ja oli kovissa kivuissa eikä pystynyt enää liikkua kunnolla.

Eläintarhan eläinlääkärit olivat kokeilleet 26 eri niveltulehduslääkkettä, mutta mikään niistä ei toiminut ja nuorta Tomoka gorillaa uhkasi lopettaminen.

Koska gorilla on valtavan arvokas ja kallis eläintarhalle, niin eläintarha ei ollut kuitenkaan valmis vielä luovuttamaan.

Ja eläintarha ottikin siksi yhteyttä sen ajan yhteen kokeneimpaan nivelreumalääkäriin ( tämä tapahtui siis vuonna 1969 ) , joka oli hoitanut ehkä eniten ihmis-nivelreumaatikkoja kuin kukaan muu lääkäri.

Tämä oli tohtori Thomas McPherson Brown.

Tohtori McPherson Brown tuli eläintarhaan ja otti näytteitä tästä Tomoka gorillasta.

Tomoka gorillan näytteistä onnistuttiin eristää laboratoriossa mycoplasma bakteereja.

Nämä ovat vaikeasti eliminoitavia pieniä soluseinättömiä bakteereja, jotka voivat majoittua mm niveliin aiheuttaen sitten kroonisen tulehduksen – kun immuunijärjestelmä jää taistelemaan ikuisesti noita mycoplasmabakteereja vastaan aiheuttaen samalla pysyvän tulehduksen.

No nyt sitten näitä mycoplasmoja Tomoka gorillan näytteestä löydettyään, tämä Tohtori Brown määräsi Tomoka gorillan antibioottikuurille.

Eli hän määräsi Tomokan syömään nimenomaan mycoplaspabakteereihin tehoavia tetracycliini antibiootteja.

Tällä ongelman syyhyn osuvalla lääkekuurilla, Tomoka gorilla parani sitten tästä nivelreumasta nopeasti.

Tieto gorillan nopeasta parantumisesta levisi medialle ja Tomoka oli hetken aikaa julkkiksena.

Lehtiotsikot kirjoittivat tuolloin että Tomoka gorillan parantanut hoito voisi paljastua läpimurroksi ihmisten nivelreuman hoidossa ja että siitä voisi löytyä parannuskeino ihmistenkin nivelreumaan.

No, näin uskoi ainakin toi gorillan parantanut tohtori McPherson Brown.

Eli tämä tohtori Brown hoisi uransa aikana 10 000 nivelreumoista ynnä muista niveltulehdusoireista kärsivää ihmistä tetracycliini antibiooteilla hyvin tuloksin.

Hoito ei ollut hyväksytty vielä ihmisille ja oli hieman riskaapelia määrätä sitä ihmispotilaille, koska potilaat voisivat valittaa ja tohtori Brown olisi voinut menettää lisenssinsä.

Kuitenkin hänen potilastyytyväisyys oli maailman parasta luokkaa – kukaan 10 000 potilaasta ei sanonut muutakuin kehuja tohtori Brownista ja tohtori Brownin onnistui pitää lääkärinlisenssinsä tätä hiukka kokeellista hoitoa käyttäesssään.

Tutkimukset ovat siis vieläkin kesken tästä tetracycliini hoidosta ihmisillä, eläimillä se on jo tosin hyväksytty viralliseksi hoidoksi ja se parantaa eläimillä mycoplasmoista johtuvat krooniset niveltulehdukset tehokkaasti.

En ota kantaa tämän tetracycliinin tehoon ihmisillä, mutta sen uskon että ihmisilläkin monesti kehossa oleva tulehdus syntyy ulkoisten mikrobien esim näiden mycoplasmojen aiheuttamana sen takia että kehon immuunijärjestelmä on heikentynyt – heikentyneen yleisterveytilan takia.

Ja heikentynyt immuunijärjestelmä ei saa sitten eliminoitua pahoja ulkopuolelta kehoon livahtavia bakteereja ja ne majoittuvat johonkin kudokseen kehossa ja tähän kohtaan jää ikuisiksi ajoiksi kytemään taistelu immuunijoukkojen ja bakteerien välillä – ja sen takia tähän kohtaan jää kytemään tulehdustila.

Nyt uskoni kuitenkin eroaa hieman sen suhteen miten ratkoa tämä ongelma – eli en usko että antibiootti on paras ratkaisu tämän ongelman ratkaisuun.

Vaan uskon että paras keino ratkoa toi bakteeriongelma, on vain parantaa kehon omaa yleisterveydentilaa ja immuunijärjestelmän tehoa siten ja sitä kautta saada keho niin terveesen tilaan, että se pystyy eliminoida nämä tulehdusta aiheuttavat bakteeerit lopullisesti pois.

Tämä pitäisi olla aika helppoa saada aikaiseksi, koska on tiedossa että jos perusterveelle ei niveltulehdusta omaavalle henkilöllle piikitetään mycoplasmabakteereja niveleen, niin siitä syntyy vain väliaikainen niveltulehdusreaktio.

Eli perusterveen ihmisen immuunijärjestelmä eliminoi ne pois, miksi syntyy vain hetkellinen tulehdusreaktio, ei pysyvää kroonista niveltulehdusta.

Ja ei pitäisi siksi olla mikään suuri ihme parantaa jonkun henkilön yleisterveyttä ja siten immuunijärjestelmän toimintaa , niin että tämä normaalitasoinen mycoplasmojakin täysin eliminoiva bakteerieliminointi alkaa toimia taas niinkuin pitääkin.

Ja olenkin tehnyt tämän normaalin bakteerieliminoinnin aikaansaamiseksi tämän systeemin mikä näyttää sinulle miten voit parantaa kehosi yleisterveyttä ja sitä kautta immuunijärjestelmäsi toimintaa, niin että saat sitten immuunijärjestelmäsi pelaamaaan niinkuin pitääkin, joka sitten luo sinulle normaalisti toimivat tulehdusvapaat nivelet.

Ennen muuten kun ihmisillä oli tällainen parempi yleisterveys jonka toi systeemini auttaa luomaan, niin nivelongelmia oli paljon vähempi – jopa yli 90% vähempi.

Nivelreuma nimenomaan oli tulloin niin harvinainen, että sillä ei ollut nimeä ja oirekuvausta lääkärienkirjoissa.

Varmaan joku sairasti sitä, mutta se oli äärimmäisen harvinainen ja tapauksia ei ollut riittävästi että lääkärit huomaisivat ongelman olemassaolon.

Toivotaan että tulevaisuudessa pääsemme yleisterveyden parannuksen avulla takaisin noihin aikoihin ja että nivelreumasta ja muista nivelongelmista tuleee taas todella harvinaisia ongelmia.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Paranna yleisterveyttäsi ja siten immuunijärjestelmäsi toimintaa ja siten niveliesi tilaa tämän systeemin avulla.

Salaisuus terveeseen suuhun

Viime viikolla kirjoitin kuinka corona on aiheuttanut ison hammashoitojonon, kun coronan takia noin miljoona käyntiä on jäänyt väliin.

Ja tämä jono kuormittaa nyt hammashoitojärjestelmää.

Yksi mitä on esitetty lääkkeeksi tähän jonoon ja muutenkin paremman hammasterveyden saamiseen suomalaisille, on enempi resursseja ja siten enempi hammaslääkäreitä, hoitajia jne.

Tämä resurssien lisäys olisi toki hyödyksi, mutta olen saanut selville että se ei olisi kuitenkaan kaikkein tehokkain keino ratkoa tätä coronan aiheuttamaa hammasterveyskriisiä.

Näin koska tämä enempi resursseja on tavallaan kuin reikäisen vuotavan sangon täyttöä.

Eli tilanne on se että hampaat reiikiintyvät liioista pahoista bakteereista ja ikenet tulehtuvat ja vetäytyvät ienrajoissa olevista liioista pahoista bakteereista.

Aikalailla kaikki hammas ja ienongelmat syntyvät pahoista bakteereista.

Nyt tilanne on että hammaslääkärin tekemät korjaustoimenpiteet, niin eivät pysty vaikuttamaan näihin pahoihin bakteereihin.

Näin koska bakteeereihin vaikuttaminen vaatisi tiheämpään tehtyjä toimenpiteitä.

Et esim voi pitää käsiäsi puhtaana bakteereista vain kerran kuussa pesemällä – vaan tarvit päivittäistä käsienpesua.

Tämä tarkoittaa että hammaslääkärit lähinnä vain korjaavat bakteereista syntyviä vahinkoja, he eivät suoranaisesti estä niitä.

Enempi hammaslääkäreitä olisi siksi vähän kuin vuotavan sangon täyttöä.

Olisi paljon tehokkaampaa tukkia eka reikä sangossa, eli suun kohdalla eliminoida ne reikiä ja ientulehdusta luovat pahat bakteerit ja vasta sen päälle korjata bakteerien vahingot.

Tällä tavalla tulos olisi pysyvästi hyvä suun terveydentila kaikilla ihmisillä.

Ja tämä pysyvästi hyvän suun terveydentilan saavuttaminen auttaisi hyvin pitkälle ratkomaan tämänhetkisen hoitoylikuormittuman.

Kun suu on siis pysävästi terve –ei reikiä – ei ienongelmia- eikä siten niin suurta ylikuormitusta hammaslääkäreille, ja tällä tuloksella isokin hoitosuma olisi helppo ja nopea purkaa.

Eli pahojen bakteerien eliminointi pitäisi olla kanssa tekijä mitä käyttää tämän hoitojonon purussa, ei vain korjausresurssien lisääminen.

Nyt valitettavasti bakteereihin voi vaikuttaa vain jokapäiväisellä hammashygieniatoimenpiteillä.

Ja tätä bakteerien eliminointia ei ole siksi mahdollista ulkoistaa kolmannelle osapuolelle esim hammaslääkäreille ym.

Mikä tarkoittaa että sinun on itse hoidettava tämä asia kuntoon, jos haluat todella hyvän suun terveyden.

Onneksi se on varsin helppoa tehdä.

Olen tehnyt jo suurimman vaivalloisimman työn sillä että olen selvittänyt monen vuoden ajan tätä asiaa ja koonnut yhteen todennäköisesti maailman perinpohjaisimman suun terveys systeemin.

Eli suun terveys systeemin joka näyttää sinulle miten poistat nopeasti ihan viikossa parissa pahat bakteerisi suustasi ja lopetat reikiintymisen ja luot olosuhteet suuhusi että ikenilläsi on mahdollisuus parantua normaaleiksi terveiksi tiiviiksi liitoksiksi hampaisiisi kiiinni.

Systeemi on maailman perinpohjaisin, koska hampaani olivat kehoni heikko lenkki ja halusin tehdä tästä heikosta lenkistä vahvan lenkin.

Ja onnistuin tekemään juuri tämän, eli nyt suuni on todella hyvässä kunnossa, kiitos tämän systeemin.

Hanki sinäkin itsellesi superterve suu tämän https://karrikoivula.fi/supertervesuu1ja2 systeemin avulla.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Avain suun hyvään terveyteen ei ole vain hammaslääkäreissa, vaan se on myös päivittäisissä hammasterveys rutiineissa.

Saavuta hammaslääkäriäsi ilahduttava ja hämmästyttävä suun kunto tämän https://karrikoivula.fi/supertervesuu1ja2 – superterve suu 1 ja 2 systeemin avulla.

Terve suu nopeasti

Luin tänä aamuna lehdestä, että korona on aiheuttanut valtavan hammashoito jonon, kun yli 1,1 miljoonaa hoitokertaa on jäänyt sen takia väliin.

Ongelmaa pahentaa se että hoitamattomat ongelmat ovat pahentuneet ja 1,1 miljoonaa hoitokertaa ei riitä enää, vaan tarvitaan lisää hoitokertoja ja isompia operaatioita suiden kuntoon saamiseksi.

Ongelma on siis varsin suuri.

Onneksi siihen olisi kyllä helppo ja nopea ratkaisu.

Eli suun terveydenhoito on mielettömän hyvää ja tehokasta, mutta siinä on yksi pieni ratkaiseva heikkous vielä.

Heikkous on se että se korjaa vain oireita – eikä se korjaa sitä suun terveysongelmien alkusyytä.

Ja koska se ei korjaa sitä ongelmien alkusyytä – ongelmat eivät ikinä lopu – niitä tulee lisää aina ja ne pahenevat.

Mikä luo sitten valtavan hoitotarpeen joka ylikuormittaa hammashoitojärjestelmää liiallisesti ja aiheuttaa vastaavia kriisejä kuin nyt.

No mikä on sitten tämä suun terveysongelmien alkusyy ja miten ratkoa se helposti?

Eli suun terveysongelmien; reikiintymisen ja ikenien tulehduksen ja sen aiheuttaman hammasluun ja leukaluun menetyksen alkusyy on pahat bakteerit ja niiden liiallinen määrä suussasi hampaiden pinnoissa ja ientaskuissa ienrajoissa.

Pahat bakteerit ruokailevat hampaiden pinnallasi ja ulostavat happoa joka reikiinnyttää hampaitasi.

Sen lisäksi pahat bakteerit majoittuvat ientaskuihin ja rajoihin ja tulehduttavat ikenet niin että ikenet vetäytyvät ja sen päälle pahat bakteeerit vielä syövät hammasluuta ja leukaluuta aiheuttaen lopulta hampaiden menetyksen.

90% ihmisiä on havaittavissa oleva ientulehdus – merkkinä että suussa on pahojen bakteerien aiheuttama tulehdustila.

Tämä ongelma ei myöskään rajoitu vain suuhusi, eli tulehtuneista vetäytyneistä ienrajoista, jotka eivät ole enää pitävät, niin suun pahat bakteerit pääsevät kehoosi sisälle – jossa ne tekevät sitten tuhojaan.

Tutkimukset ovat löytäneet nivelrikoista, sydäntukoksista, alzhaimer aivoista sun muista ongelmapaikoista suun pahoja bakteereja ja epäilevät että niillä on ollut osuutta miksi on syntynyt pahoja terveysongelmia kehossa.

No nyt se tilanne on että ilman noita pahoja bakteereja, sinulla ei olisi reikiintymistä eikä olisi ientulehdusta ja ikenien vetäytymistä ja hampaiden menetystä.

Eikä olisi myöskään pahojen bakteerien kulkeutumista sydänmeesi, niveliisi, aivoihisi ym kohtiin missä ne saattavat ajan kuluessa aiheuttaa vahinkoa.

Ja koska ei olisi reikiintymistä eikä ienvetäytymistä, ei olisi tarvetta hammashoitokäynneillekkään.

Eli suunterveysongelmien alkusyyn eli pahojen bakteerien liiallisen määrän ratkomisella, olisi mahdollista helposti purkaa 1.1 miljoonan käynnin jono – vähentämällä tulevia käyntejä.

Ja tällä tavalla olisi siis varsin helppo korjata tämä koronan aiheuttama vahinko ja senkin korjauksen päälle vähentää käyntejä tulevaisuudessa vielä reilusti enempikin – kymmenillä ja lopulta sadoillakin miljoonilla kerroilla.

Valitettavasti tilanne on sellainen että hammaslääkärit eivät voi eliminoida pahoja suun bakteerejasi, koska hammaslääkärillä ei voi käydä niin tiheätahtisesti, että noi pahat bakteerit saisi pidettyä kurissa.

Ja siksi tämä pahojen bakteerien eliminointi pitää tehdä itse kotona omatoimisesti – ei ole muuta vaihtoehtoa.

Onneksi pahojen bakteerien eliminointi omatoimisesti on kuitenkin helppoa tehdä ja pahojen bakteerien liika määrä on usein mahdolista saada jo viikossa kuriin ja reikiintyminen ja ientulehdus loppumaan samalla.

Tämä https://karrikoivula.fi/supertervesuu1ja2 Terve Suu 1j2 systeemi yhteis pakettini näyttää sinulle miten voit tehdä tämän suun pahojen bakteerien eliminoinnin nopeasti ja sitä kautta ratkoa tämän suun terveysongelmien alkusyyn.

Uusin terve suu 2 lisäosa sisältää uusimmat parannellut tekniikat pahojen bakteerien totaalieliminointiin ienrajoista ja taskuista.

Opin nämä 2 osan tekniikat sen jälkeen kun opin, että ihmisillä joilla ei ole reikiä suussa ollenkaan, voi olla ja on monesti silti ientulehdusta ja liikaa bakteereja ientaskuissa ja lopulta siksi hampaiden menetystäkin ilman edes reikiä.

Ja toi 2 osa on tämän ratkomista varten etenkin.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Käsienpesu lopetti yleiset synnytyskuolemat helposti ja vaivattomasti kuin seinään – kun käsienpesu poisti pahat bakteerit synnytyslääkärien käsistä.

Suun terveysongelmat ratkeavat yhtä helposti kuin seinään ihan samalla periaatteella – eli oikein tehdyillä pahojen bakteerien eliminontitekniikoilla.

Opi ennaltaehkäisemiseen erikoistuneiden erikoishammaslääkärien kehittämät pahojen bakteerien uusimmat eliminointi tekniikat terve suu 1j2 systeemistäni. https://karrikoivula.fi/supertervesuu1ja2

Opit siitä myös paljon muutakin suun ja muunkin kehon terveyteen liittyvää.

“Steroidien kaltaisia tuloksia ilman steroideja”

Muutama päivä sitten otin kuvan kuvan käsivarrestani.

Ja se shokeerasi minua.

Olen kasvattanut enempi lihasta kuin olen tajunnut.

Vasta kun katsoin itseäni kuvasta, tajusin kuinka paljon lihasta olen todella kasvattanut.

Tiesin kyllä loogisesti että olen kasvattanut lihasta hyvin, koska tein jokusen aika sitten dippiliikkeessä enkkasuorituksena 120 toistoa putkeen.

Toi tulos oli jo Guinnesin enkkatasoa, mistä tiesin että ojentajiini on täytynyt kertyä hyvin lihasta, koska toi suoritus ei onnistuisi ilman ihan reilua lihasmassaa.

En kuitenkaan tajunnut kehityksen suuruutta – kuin vasta kuvasta jonka otin. ( näet kuvan tämän https://karrikoivula.fi/lihaksikas-vartalo-oikopolku sivun puolestavälistä)

Mikä on lihaskehitykseni salaisuus?

Kehitykseni salaisuus on metodi jonka opin jo jokusen aika sitten.

Eli kehitykseni salaisuus on se että löysin juuri ennen covidia ylivoimaisesti parhaiten toimivan täysin uudenlaisen treenissysteemin, mitä tulee voima ja lihaskasvukehitykseen mitä olen käyttänyt.

Löysin tämän metodin kun jäin jumiin lopulta kehonpainotreenissäni ja sitten sain lopulta tätä jumia pähkäillessäni heurekan, että miten luoda täydellinen uudenlainen lihaskasvurutiini.

Nyt tämä uusi keksimäni täydellinen rutiini metodi niin se vaati painojen tai laitteiden käyttöä ja sitä ei voinut käyttää pelkällä kehonpainolla.

Ja jouduin alkaa käyttää painoja päätyökaluna tällä rutiinilla.

Mutta se oli ok koska minulla oli onneksi levypainot ja laitteita käytettävissä treenipuistossa missä treenaan yleensä.

Aavistelin etukäteen että tämä uudentyylinen rutiini toimisi hyvin sen uusien ainutlaatuisten toimintaperiaatteiden takia, mutta tämä rutiini toimikin vielä yli villeimpien kuvitelmieni ja aloin kasvattaa tällä rutiinilla lihasvoimaa hämmästyttävällä nopeudella.

Nyt valitettavasti covid karanteeni tuli päälle, kun olin käyttänyt tätä rutiinia suht lyhyen aikaa eli 6 kuukautta ja karanteeni pakotti minut takaisin normaalin kehonpainotreeniohjelmani käyttöön.

Eli karanteeni keskeytti treenini tällä uudella metodilla , koska karanteenin takia tämän rutiinin kanssa käyttämäni ulkonaolevat ruosteiset maassa vain lojuvat levypainot vietiin pois ja treeniparakki myös jonka taljalaitteita käytin, se suljettiin ja lukittiin ketjulla ja munalukolla.

No tämä ei ollut maailmanloppu, koska olin edennyt hyvin jo 6 kuukaudessa ja oli kiva taas palata vaihteluksi takaisin kehonpainokuntoiluun.

Sekin täytyy mainita että siinä vaiheessa kun tajusin että tämä rutiini mitä tein oli aivan maagisen tehokas, niin aloin tutkia nettiä, että onko joku mu keksinyt samat periaatteet ja löysin muutamia henkilöitä jotka olivat tajunneet aikalailla samat treeniperiaatesalat mihin tämän rutiinin toiminta perustui ja he olivat käyttäneet siksi hyvin samanlaisia rutiineja.

Ja heidänkin tulokset olivat myös päätähuimaavia. Yksi henkilö kuvasi samankaltaisen rutiinin tuloksia sanoilla “steroidienkaltasia tuloksia ilman steroideja” ja hänen kuvasta näki että hän näytti varsin massiiviselta.

En ole käyttänyt seroideja, mutta osaan sanoa kyllä amatöörinäkin, että tulokset eivät voi yltää tällä metodilla aivan steroidien tasolle, mutta toi sanonta kyllä mielestäni tekee oikealla tavalla kunniaa tälle metodille.

Se kuvaa mielestäni varsin hyvin tämän metodin luovia superhyviä tuloksia.

Siksipä jos aiot treenata salilla ja painoilla nyt kun karanteenit näyttäisivät olevan takana ainakin kesän ajaksi ja haluat nyt saada nopeasti tuloksia ja kaiken irti treenistäsi, niin suositan että kokeilet tätä uutta lihaskasvu oikopolku ohjelmaa https://karrikoivula.fi/lihaksikas-vartalo-oikopolku jossa näytän miten käytät tätät uutta maagista treenimetodia-rutiinia.

Nyt jos taasen haluaisit treenata vain kehonpainolla, mutta silti hyötyä osasta tämän uuden metodin tekniikoista, niin minulla on sinulle silloinkin hyviä uutisia.

Eli tämä lihaskasvu oikopolku rutiini auttoi minua siitä oppimieni uusien periaatteiden avulla parantamaan kehonpainotreeniohjelmaanikin entisestään.

Ja nykykuntoni on uusimman Spartalainen Vartalo kehonpainotreenisysteemin käytön tulosta. https://karrikoivula.fi/spartalainen-vartalo-miehet

Tämä Spartalainen Vartalo on siis päivitetyin kehonpainokuntoilusysteemini, joka hyödyntää nyt myös uusia oppeja mitä opin Lihaksikas Vartalo Oikopolusta – tämä kehonpainotreeniohjelma ei tosin hyödynnä parhaimpia oppeja, koska niitä parhaimpia oppeja ei voi hyödyntää ilman painoja valitettavasti.

Mikä tarkoittaa että maksimaalisen kehityksen saamiseksi tarvit painoja-salia ja nimenomaan Lihaksikas Vartalo Oikopolkua. https://karrikoivula.fi/lihaksikas-vartalo-oikopolku

Mutta jos hieman hitaampi ja huonompi kehitys kelpaa – niin silloin kehonpainokuntoilukin toimii.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Tsekkaa uusimmat paino ja kehonpaino treeniohjelmani ja nykylihaskuntoni ylläolevista linkeistä.