Päivä kun nolasin veljeni ja vanhempani

Eilen kun olin juoksulenkillä, niin mieleeni tuli yksi haastattelu, jonka
näin näyttelijä Martti Suonsalosta monta vuotta sitten.

Hän kertoi, että jännitti esiintymistä ennen ensi-iltoja ja juoksi
siksi ennen esitystä rauhoittaakseen hermojaan.

Tuon haastattelun kuultuani silloin kauan sitten ajattelin ja oletin ,
että jos kokenut näyttelijäkin kokee esiintymisjännitystä – minulla
ei ole toivoa poistaa omaani, enkä elätellyt toivoa rautaisista
esiintymishermoista ja varmaankin hautasin haaveni näyttelijänurastakin
samalla.

Tämä oli kuitenkin väärä oletus.

Emme nimittäin synny esiintymisjännityksen kanssa.

Esimerkiksi kun olin hyvin pieni, mutta jo puhe ja liikekykyinen ,
muistan , että menin kesken isoveljeni kevätjuhla tai jouluesityksen
lavalle – jossa veljeni esitti avaruusolentoa ja sanoin suureen ääneen
että “Tuo on VELJENI eikä avaruusolento.” ja sotkin muutenkin esitystä
stand upillani.

Tämä herätti yleisössä suuren naurun ja oli kiva tilanne olla huomion
keskipisteenä.

Tässä vaiheessa en tuntenut pelkoa tai jännitystä , saatikka häpeää
, jota varmaan veljeni tunsi seuratessaan avuttomana vierestä
improvisaatioesitystäni. Äitinikin varmaankin tunsi myös häpeää
kantaessaan minut pois lavalta.

Tämän jälkeen kuitenkin jostain syystä kehitin esiintymisjännityksen
ja aloin jännittää esiintymistä joissain tilanteisssa tosi paljonkin,
jopa jäykistyen aivan kauhusta kankeaksi.

Muistan kerrankin, että olin vain vanhempieni sylissä pää äitini
kainalossa yksissä juhlissa koko ajan, kun ujostelin ja jännitin
vieraita ihmisiä.

Jotain tapahtui tuossa välissä.

Ja menin pelottomasta lavaesiintyjästä ja häpeilemättömästä keikarista.

Melkeinpä äitini syliin takertuvaan ujoon pelokkaaseen pikkupoikaan –
ainakin ajoittain.

Miten hitossa näin pääsi käymään?

Se mitä tapahtui ( ja mitä tapahtuu monelle muulle) että kun aivoni
kehittyivät , aloin luomaan merkityksiä ja tulkitsemaan mailmaa vähän
liian aktiivisesti mitä olisi fiksua tuon ikäiselle lapselle, joka ei
vielä ymmärrä kaikkea syy ja seuraussuhteista.

Ja muodostin siksi joukon negatiivisia uskomuksia, joiden takia aloin
antaa liian suuren merkityksen muiden ihmisten mielipiteille minusta ja
aloin tämän takia jännittää huomion keskipisteenä olemista
esiintymistilanteissa, joissa olisin mahdollisesti muiden tuomittavana .

Jännitys ja pelko kuuluvat lähtökohtaisesti tilanteisiin joissa olemme
hengenvaarassa.

Esiintymistilanne ei ole tällä lailla hengenvaarallinen yleensä.

Ja sen takia ei ole luontaista jännittää esiintymistä juuri olenkaan,
ellet esiinny gladiaattoriareenalla.

Ja siksi kun oletkin poistanut tuota esiintymisjännitystä aiheuttavat
negatiiviset uskomukset , et koekaan enää pelkoa ja jännitystä
ei-vaarallisissa esiintymistilanteissa.

Ja palaat siihen pelottomuuden tilaan, jolloin voisit itsekin marsia
esiintymislavalle kuokkimaan toisten showta, ilman yhdenkään
hikikarpalonkaan vuodattamista tai , että pulssisi nousisi lyöntiäkään
jännityksestä – ja sinutkin pitäisi ehkä kantaa pois sieltä lavalta.

Se miten tämän pelottomuuden saavuttaminen onnistuu, selviää Avaa
Alitajuiset Kahleet ohjelmastani , se auttaa sinua siis poistamaan ne
asiaankuuluvat negatiiviset alitajuiset uskomukset.

Jos vähäänkään jännität esiintymistä, se on tsekkaamisen
arvoinen asia.

Ja jos tunnet suoranaista esiintymiskauhua, niin silloin ohjelma on aivan
pakkohankinta, sillä se muuttaa elämäsi.

Tsekkaa se täältä näin: ( linkki vain sähköpostilistalaisille)

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Ohjelma poistaa myös suuren osuuden negatiivisesta itsepuhelustasi.

Se mitä negatiivista ajattelet mielessäsi, saa kipinän siitä minkälaisia
negatiivisia alitajuisia uskomuksia mielessäsi on ja niiden poisto kuivattaa
siksi ison osan tuosta negatiivisesta ajatusvirrasta.

Aluksi tuo syntyvä hiljaisuus mielessäsi voi tuntua oudolta – totut
siihen kuitenkin nopeasti ja ajan kanssa voit täyttää sen positiivisilla
ajatuksilla, jos hiljaisuus alkaa kyllästyttää.

Poista siis esiintymisjännitys ja samalla hiljennä negatiivinen itsepuhelusi
– menemällä tänne. ( linkki vain sähköpostilistalaisille)

Poista vakavakin esiintymispelko nopeasti ja pysyvästi

Melkein nolottaa paljastaa tätä sinulle.

Kun olin lukiossa Espoossa Espoonlahdessa vuosia sitten.

Jäädyin ekan kerran esiintymisessä pahemman kerran.

En muista esityksen aihetta ja tai edes mistä aineesta oli kyse , mutta
muistan edelleen tuon itse tilanteen.

Ääneni värisi kuin haavanlehti .

Sydänmeni hakkasi kuin bongorumbu .

En pystynyt hidastamaan puhettani vaan latelin tahdottomasti sanoja sanan
perään nopeasti.

En pystynyt hallitsemaan kehoani tai ajatuksiani.

Olin kirjaimellisesti taistele tai pakene pelkotilassa.

Tunsin pelkoa ja kauhua, vaikka en ollut hengenvaarassa , olin vain luokan
edessä pitämässä esitelmää.

En periaatteessa välittänyt edes miten tuo esitys menisi , se ei ollut
niin tärkeää , jostain syystä kuitenkin jännitin kuollakseni.

Pahinta tuossa kokemuksessa oli paljastaa tuollainen heikkous
luokkatoverelle.

Toki esiintymisjännitys on yleinen vaiva ja en ollut ainoa joka jännitti
niin, että se näkyi ja kuului , mutta se ei lohduttanut sitä asiaa etten
ollut niin kova kuin olisin halunnut olla.

Tuo negatiivinen kokemus sai minut aloittamaan esiintymistilanteiden
välttelyn ja tietty aloin jännittämään vielä entistä enempi niitä
harvoja kertoja kun jouduin esiintymään.

Mietin aina välillä, että miksi ihmeessä koen tuollaista melkein
kuolemanpelon tasoista esiintymisjännitystä, vaikkei sille ei ollut
mielestäni mitään syytä.

En kuitenkaan saanut tuohon kysymykseen koskaan vastausta.

Ennenkuin nyt .

Nykyisin en enää koe tuota esiintymispelkoa.

Ratkaisu siihen tuli samoin kuin suositun miestenlääkkeen
keksiminen – eli toisen ongelman ratkaisun sivutuotteena.

Yritin siis keksiä keinot miten saada mieleni keskittymään enempi
positiivisiin asioihin , jotta voisin mm. visualisoida tehokkaammin.

Ja löysin keinon tähän. Ratkaisu oli poistaa ison kasa negatiivista
höttö-ohjelmointia mielestäni.

Yksi asia mikä lähti tuon hötön mukan oli myös esiintymispelkoni.

Esiintymispelko ei ole synnynnäinen asia, vaan johtuu suurimmalta osaltaan
kahdesta mielen negatiivisesta ohjelmoinnista, jotka tulevat ohjelmoiduksi
mieleen lähinnä lapsuudessa.

Ensimmäinen niistä on ehdollistuminen.

Muistatko tarinan Pavlovin koirista?

Pavlov vihelsi piiliin kun antoi koirille ruokaa ja koirien suuunpielet
valuivat kuolasta.

Jonkun ajan päästä Pavlov lopetti ruokien tarjoilun, mutta vihelsi
edelleen pilliin.

Koirien suunpielet valuivat nyt pelkästä pillin vihellyksestä kuin
Niagaran putoukset.

Koirat oli nyt ehdollistettu reagoimaan pilliiin samalla lailla kuin
ruokaan.

No nyt tuon esiintymisjännityksen kohdalla, iso osa ihmisiä
ehdollistuu lapsuudessaan, jolloin ei vielä osaa erotella syitä ja
seuraussuhteita niin tarkasti , niin että yhdistää huomion
keskipisteenä olemisen kuolemanvaaraan ja tämän takia voi aikuisena
kokea kovaakin pelkoa tietyissä esiintymistilanteissa.

Esiintyminen ei sinänsä ole pelottava asia , vaan pelon takana on tuo
lapsuuden ehdollistuminen ja esiintymisen yhdistyminen kuolemanpelkoon
samoin kuin koirilla pillin yhdistyminen ruokaan.

Kun tuon ehdollistumisen ohjelmoi pois mielestään ,niin tuon
esiintymistilanne ei enää laukaise pelkoreaktiota, eikä siis jännitä enää.

Ihan kaikki pelko ei häviä ehdollistamisien( niitä on useampi) poistamisien
myötä, sillä on olemassa vielä toinen lähde tuolle epäloogiselle
esiintymisjännitykselle.

Toinen syy on negatiiviset alitajuiset uskomukset.

Lapsuusaikana monelle muodostuu joukko negatiivisia alitajuisia uskomuksia
joiden takia annat liian suuren merkityksen muiden ihmisten hyväksynnälle
ja mielipiteille sinusta.

Esiintymistilantessa jossa esiinnyt isolle joukolle ihmisiä, olet
tilanteessa, jossa et voi edes saada kaikkien hyväksyntää , koska et voi
mitenkään miellyttää kaikkia ja siksi tuollainen tilanne voi laukaista
kovaakin jännitystä.

Jos esiintyisit lehmille pellon laidassa, tuntisitko jännitystä ja pelkoa
täsä tilanteessa?

Olettaen että olisit turvallisesti sähköaidan toiseella puolella, et
tuntisi pelkoa ja ahdistusta , koska et välitä maitotipan vertaa mitä
mieltä nuo lehmät ovat sinusta.

Samalla lailla kun poistat nuo uskomukset et tarvi enää muiden
hyväksyntää etkä edes välittäisi pahemmin ,vaikka sinut buuattaisiin
lavalta tomaatisateen saatelemana.

Anyway noi kaksi tekijää poistamalla sinun on siis mahdollista poistaa
esiintymispelko ja jännitys melkein kokonaan ja tulla lisäksi henkisesti
poikkeuksellisen vahvaksi ihmiseksi.

Itselle muistot aikaisemmista esiintymisistä aiheuttavat jännitystä
vielä vähäsen, mutta itse esiintymistilanne ei enää laukaise sitä pelko
tai jännitysreaktiota ollenkaan mitä ennen. Jännitys on laskenut
asteikolla 1-10 9: stä 2: seen.

Jos sinäkin haluat poistaa oman esiintymisjännityksesi pois samalla tavalla
kuin minäkin mene tänne. ( linkki vain sähköpostilistalaisilleni)
Sieltä löytyy Avaa Alitajuiset Kahleet ohjelmani joka auttaa sinua
poistamaan mm. esiintymisjännityksen takana olevat negatiiviset
uskomukset ja ehdollistumiset.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Esiintymispelko on itseasissa vain jäävuorenhuippu. Poistamalla
negatiiviset alitajuiset uskomukset ja ehdollistumiset poistat
esiintymispelon lisäksi monta muuta ongelmaa ja estettä elämästäsi
nauttimiselle.

Napsauta tänne ( linkki vain sähköpostilistalaisilleni)ja lue lisää.

Neitseellinen korjaantuminen

Tuli tossa eilen keittiönpöydässä kirjoittaessani mieleen yksi
tapahtuma lapsuudestani.

Asuin lapsena Espoossa Soukassa Hanikka nimisessä aika kivassa
luonnonläheisessä lähiössä jossa oli viikinkihaudat , pururata,
lintutorni ja pieni uimarantakin lähellä.

Isälläni oli tuolloin yhden miehen autokorjaamo ja autokorjaamorakennus
samassa pihassa missä kotimmekin.

Isälläni oli ja on edelleenkin mekaanisten laitteiden parantamisen
lahja ja autojen lisäksi hän korjasi aikalailla kaikkea millä oli joku
ratas sydänmen tilallla ja öljyä veren sijasta siellä suonissaan.

Isäni parantajan lahjat olivat joskus jopa koomisenkin kovia.

Muistan yhdenkin kerran kun kaverini Heikin isä toi rikkinäisen
ruohonleikkurin isäni korjattavaksi.

Isäni katsoi ruohonleikkuria ja sanoi , että vedetääs sitä kokeeksi
niin kuullaan mitä se sanoo ja selviääkö siitä lisää mikä vikana

Ja isäni veti ruohonleikkuria kokeeksi käyntiin karhunkämmen kokoisilla
parantajan käsillään.

Ruohonleikkuri käynnistyi välittömästi ekalla rykäisyllä ihan
normaalisti eikä suostunut enää menemään rikki edes malliksi ja
korjaantui siten ilman sen kummempaa syvempää tutkimista.

En muista paljonko isäni sai siitä maksuksi , mutta maksun hän sai
vaikkei sitä pyytänytkään.

Ja karman laki toimi tässä suhteessa. En muista että tuo ruohonleikkuri
tuli enää takaisin korjattavaksi , joten korjattu mikä korjattu.

Valitettavasti omena putoaa joskus kauas puusta ja itse en omaa
vastaavaa mekaanisten laitteiden korjauksen lahjaa.

Omaan melkein päinvastaisen lahjan ja rikon yksinkertaisetkin laitteet
käsissäni alta aikayksikön , oli laite sitten miten yksinkertainen ja
pomminvarma tahansa.

Kun olin tuossa noina viime hellepäivinä rannalla niin ostin kaupasta
kuulakärkikynän ja vihon jotta voisin kirjoittaa siihen muistiinpanoja
samalla kun makoilen rannalla.

En ehtinyt montaa sivua täyttää (a 5 kokonen vihko ) kun uuden
kuulakärkikynäni jousi pomppasi ulos kuin saunakilpailija lauteilta
saunan sm-kisoissa.

Laitoin osat takaisin ja pyöritin kuulakärkikynän kiinni , mutta se ei
enää toiminut ja jäi pysyvään ulkoasentoon , pystyin kyllä vielä
kirjoittamaan sillä hieman vaivalloisesti , mutta rikki se oli.

No en itke sitä asiaa että mekaanisten laitteiden korjaus ja kunnossa
pitäminen eivät ole juttuni , koska osaan kuitenkin jotain muuta.

Osaan korjata ihmiskehon monista monista kiputiloista ja saattaa samaisen
kehon vielä rautaiseen kuntoon.

Eli jos jokin kohta kropastasi spragaa eikä laastarilla tai pillereillä
selviä , tai jos tarvit uutta lihapintaa ihrapinnan tilalle kehoosi
hyppää mukaan sähköpostilistalleni kuulemaan lisää mitä tehdä.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Jottain uutta ja uskomatonta tulossa piakkoin , joten pysy kuulolla.

Mitä yhteistä on kärpäsien jahtaamisella ja laihduttamisella?

Pari päivää sitten kun seisoin kassajonossa silmääni osui lehti
jossa luki että laihdutusteema. Ajattelin että no tsekataaan löytyykö
kenties lehdestä jotain uutta laihdutukseen liittyvää ja otin sen
koriini.

Kotona en kuitenkaan löytänyt lehdestä mitään uutta ja mullistavaa,
vaikka useampi sivu laihdutuksesta olikin. Mutta lehti oli malliltaan
sellainen, että mieleeni tuli, että hei sillä olisi hyvä hutkia
kärpäsiä ja samalla mieleeni pälkähti, että hitto , menestyksekäs
laihduttaminen ja painonhallinta ovat vähän samaa kuin kärpästenkin
kiinni saaminen.

Muistatko kärpästen jahtaamista viime kesältä? Miten kävikään?
Kärpänen meni piiloon juuri kun otit sanomalehden käteesi aikomuksena
litistää kärpänen seinää vasten sillä lehdellä.

Kärpänen aisti , että jahtaat sitä ja meni piiloon ja pysyi siellä
juuri niin kauan kunnes laskit lehden pois ja jatkoit puuhiasi , jolloinka
kärpänen alkoi taas surrata ärsyttävästi jossain päin huushollia.

No muistatkos puolestasi milloin olit kesäkuumalla ulkona hikipäissäsi?
Ympärilläsi varmaan pyöri parvi erikokoisia pörriäsiä etkä
päässyt niitä melkein pakoon edes skootterillakaan. Tässä tapauksessa
kun haisit kärpästen herkulle, niin kärpäset tulivat luoksesi
vapaaehtoisesti eikä sinun tarvinnut jahdata niitä – ja kärpästen
metsästys jos sitä olisit halunnut , olisi ollut helppoa.

No, laihduttaminen on ihan samanlaista kuin kärpästenkin metsästys –
Jotkut ihmiset rehkivät ja kiristävät nälkävyötä ja he eivät silti
saa sitä laihtumiskärpästä kiinni – se kärpänen aina livahtaa sillä
hutkaisu eli h-hetkellä ilmavirran mukana kauemmmas.

Toiset ihmiset puolestaan ovat timmissä kunnossa ja laihoja, vaikka eivät
edes hirveästi näytä panostavan siihen , heille tulokset tulevat
itsestään kuin kärpäset lantakasan luo parveilemaan.

Näin käy koska näillä hyviä tuloksia saavilla on jotain joka vetää
laihdutustuloksia puoleensa kuin mehevin lehmän lantakakku kärpäsiä.

No mitä näillä helposti laihduttajilla ja painossa pysyvillä sitten on
mitä muilla ei ole?

No heidän salaisuutensa on se , että heillä on nopea
perusaineenvaihdunta. He polttavat energiaa nopeammin ja heidän ei tarvi
siksi treenata niin paljoa eikä kiristää nälkävyötä niin kovasti.

Hyvä uutinen on, että ei ole liian myöhäistä liittyä näiden
vaivattomasti painoaan hallitsevien joukkoon. Olen nimittäin koonnut
Litteä Vatsa Ohjelmaani keinot millä voit optimoida aineenvaihduntasi ja
valjastaa sen avuksesi laihduttamisessa ja painonhallinnassa, sen sijaan,
että se olisi vain riippakivenä ja lisävastuksena laihtumisyrityksissäsi.

Kuinka helppoa painonhallinnasta tulee aineenvaihdunnan optimoinnin
avulla riippuu loppupeleissä geeneistäsi, sillä
geneettisetkin erot toki vaikuttavat – mikä tarkoittaa että joillekin hommasta
tulee superhelppoa ja toisien on edelleenkin rehkittävä hieman enempi,
vaikka aineenvaihdunta olisikin optimoitu.

Aineenvaihdunnan optimointi voittaa kuitenkin laihdutuskärpäsen
jahtaamisen pelkästään sanomalehti kädessä.

Optimoi siis aineenvaihduntasi Litteä Vatsa Ohjelman avulla
hankkimalla se täältä näin: ( Linkki vain sähköpostilistalaisille)

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: On parempi vetää puoleensa mitä haluaa jahtaamisen sijasta, koska
jahdattava menee aina karkuun sinusta.

Lopeta jahtaus ja ala vetää laihtumistuloksia puoleesi muuttamalla
kroppasi tehokkaaksi rasvanpolttomasiinaksi Litteä Vatsa Ohjelman
tekniikoiden avulla.

Mene tänne ( Linkki vain sähköpostilistalaisille) ja napsauta ohjelma
kärryihin ja aloita vuosi tehokkaasti.

”Mies hengitti ulos 10 kiloa läskiä”

Laitoin tuossa juuri itselleni lounaaksi noita jouluruokien tähteitä ja
nyt on massu taas niin täynnä, että sinne ei mahdu enää palaakaan.

Mistä tulikin sitten mieleeni yksi lehtijuttu, jonka luin vähän aikaa
sitten.

Juttu liitty fysiikkaan.

Oletko koskaan kuullut sellaisesta fysiikan laista kuin massan
häviämättömyden laista?

Jos et ole, niin se laki periaatteessa sanoo sitä , että kaikki mikä on
ollut, tulee aina olemaaan. Eli massa ei häviä mihinkään , kaikki
universumin massa mikä on olemassa, pysyy aina ja vain ainostaan
muuttaa muotoaan.

Eli se tarkoittaa sitä , että kun hukkaat sen toisen sukan sukkaparistasi ,
se sukka ei häviä kuin tuhka tuuleen, vaan se joko lojuu jossain
piilossa tai sitten se on muuttanut muotoaan ja siitä ne villakoirat ja
pölypallerot mudostuvat.

Vyötärösi kohdalla se puolestaan tarkoittaa, että läskimassasi
jonka laihdutat ja poltat poies , ei sekään häviä tästä
universumista. Vyötäröltäsi omalle kiertoradalleen erkaantuessaan
läski vain muuttaa olomuotoaan omaten edelleen saman massan.

No, nyt luin lehdestä . että tiedemiehet ovat selvittäneet miksi se
läski sitten oikein muuttuu kun poltat sen ja se poistuu siitä
vyötäröltäsi.

Tiedemiesten tutkimusten mukaan läski mutttuu laihdutuksen yhteydessä
suurimmmalta osaltaaan hiilidioksidiksi , jonka sitten hengität ulos
keuhkoistasi uloshengityksen yhteydessä.

Kaasu on näkymätöntä, mutta omaa massan ja painaa, vaikka kevyttä
onkin ja tuota kautta ne kilot suurimmalta osaltaan ihan kirjaimellisesti
poistuvat kehostasi.

Eli se otsikon mies tosiaankin hengitti ulos 10 kiloa läskiä laihtuessaan.

Nyt varmaan ajattelet , että hei auttaisiko nopeammin hengittely sitten
laihtumaan?

No se ei vielä suoranaisesti auta , sillä sinun pitää saada kehosi
vielä tuottamaan enempi hiilidioksidia – se hiilidioksidin muodostumisen
nopeus määrittää sen laihtumisnopeuden ja tämä tarkoittaa, että sinun
on rehkittävä ja liikutettava lihaksiasi, jotta sitä energiaa palaisi
ja hiilidioksidia muodostuisi.

Va pitääkö sittenkään?

No , on itseasiassa olemassa vaihtoehto ihan puhtaalle rehkimisellekin.

Tämä on perusaineenvaihdunnnan nopeutus. Iso osa energiastasi kuluu
sen mukaan kuinka nopeasti perusaineenvaihduntasi hyrrää ja se on
kolmas merkittävä energiankulutuksen tekijä yhdessä lihasmassan ja
liikunnan kanssa.

Perusaineenvaihdunnan erot ovat ihmisillä vähän kuin bensankulutuksenkin
erot eri autojen välillä. Jotkut autot ovat bensasyöppöjä ja toiset rullaavat
paljon vähemmällä kulutuksella – ihan samanlaisella kaasutuksella ja
ratinväännöllä.

Autojen kohdalla kulutus on hyvä pitää pienenä, mutta ihmisten kohdalla
nykyaikana runsaiden ruokapatojen äärellä kulutus on hyvä pitää siellä
suuremmassa päässä, jotta laihdutus ja painonhallinta pysyisivät
helppoina

Jos osaat pitää tuon perusaineenvaihduntasi riittävän korkeana ja
estät sitä vajoamasta liian matalaksi , saat tuloksia huomattavasti
vähemmällä rehkimisellä ja hikoilulla.

Itse hyödynnän tätä perusaineenvaihduntaa timmissä kunnossa
pysymiseen helposti. Opi keinot puolestasi oman aineenvaihduntasi
nopeana pitämiseen täältä: ( linkki vain sähköpostilistalaisille.
Liity listalle esim tämän sivun oikealta ylänurkasta)

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Nuorena perusaineenvaihdunta on nopeimmillaan ja vanhetessa se
tuppaa hidastumaan ja tämä on yksi syy liikunnan vähenemisen lisäksi sille
miksi vanhetessa vyötärö alkaa yleensä leviämään.

Pysäytä vyötärön leviäminen lisäämällä hiilidioksidin tuotantoa
Littea Vatsa Ohjelman avulla – hae ohjelma täältä:
( linkki vain sähköpostilistalaisille.
Liity listalle esim tämän sivun oikealta ylänurkasta)

kaikessa mitä tapahtuu sinulle on jotain positiivista

Oletko kuullut tämän tarinan.

Kerran eräs mies sattui aamukävelyllään perhosen kotelon luo, jossa
perhonen oli parhaillaan kuoriutumassa.

Perhonen kamppaili kotelon sisällä vimmatusti kuoriutuakseen sieltä ulos
– kamppailu näytti niin vaivalloiselta että mies päätti auttaa perhosta ja
kuori sen kuoren auki varovasti omilla käsillään.

Perhonen vapautui kuoresta ja levitti siipensä kuin näyttääkseen
kiitollisuuttaan tälle laupiaalle samarialaiselle ja hetken perhosen
siivet näyttivätkin majesteettisilta kimallellessaan aamuauringossa
kaikkine sateenkaaren väreineen.

Mutta ei mennyt kuin puolikas silmänräpäys ja perhosen siivet
lysähtivät kasaan kuin elottoman fossiilin luuranko – perhonen ei
pystynyt kannattelemaan siipiään ollenkaan, koska sen siivet eivät
olleet kehittyneet niinkuin piti.

Perhosen vaivalloiselta näyttävä kamppailu kuoresta oli tarkoittu
vahvistamaan sen siivet toimiviksi- tuo mikä näytti vaivalloiselta ja
hankalalta olikin tarkoituksenmukaista ja edellytys perhosen siipien
kehittymiselle. Eli tuo kamppailu olikin puhtaasti positiivinen asia ,
vaikkei se ehkä näyttänyt siltä ulospäin tai tuntunut perhosesta
siltä.

Saatat miettiä, että miksi tämän pitää olla näin vaikeaa tai miksi
juuri sinulle kävi näin. Usein kuitenkin aluksi ikäviltäkin tuntuvat
asiat tulevat jonkin positiivisen asian siemenen kanssa kytkykauppana ja
niistä voi kehittyä ajan kanssa jotain positiivista, jota et ehkä pysty
vielä silloin näkemään ja tajuamaan.

Kun katson elämääni ja joitain asioita mitkä olisin halunnut ehkä
jättää väliin ja kokematta , niin olen kuitenkin löytänyt niistä
kaikista jotain hyvääkin melkein poikkeuksetta.

Yksi ystäväni sanoo aina että ” Usein juuri myrskyn jälkeen tulevat
elämän kauneimmat hetket, ole kiitollinen jokaisesta myrskystä joka
elämääsi tulee.”

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Selviät elämän myrskyistä paremmin jos olet e-kirjeeni lukija- liity sähköpostilistalleni
kirjoittamalla sähköpostisi laatikkoon yläkulmassa tai jostain muualla, missä tuo liittymislaatikko sattuu olemaan.

Miksi jotkut laihtuvat melkein vain kotisohvalla makaamalla?

Näin pari päivää sitten lehdessä otsikon, että joka toinen
suomalainen on ylipainoinen.

Oli pakko lukea mitä juttussa kirjoitettiin.

Juttu käsitteli tutkijoiden spekulaatioita lihomiselle ja siitä riittää
juttua useampaankin kertaan.

Yksi asia kuitenkin mitä jutussa mainittiin ihan ekana oli
perusaineenvaihdunnan merkitys yhtenä tekijänä.

Artikkeli oli kylläkin hieman sekava ja ristiriitainen, varmaankin, koska
aihe ja näkökulma on niin uusi. Siinä sekä nostettiin esille
aineenvaihdunnan merkitystä ja samalla vähäteltiin sitä.

Artikkelissa sanottiin ensin, että energiankulutus muodostuu pääosin
lihaksista ja liikunnasta .

Ja usko tai älä jo seuraavassa lauseessa sanottiin, että kahden
samankokoisen ja mallisen ja samalla lailla liikkuvan ihmisen
enrgiankulutus voi vaihdella 1000 kalorilla ja jopa täysin lepotilassa
olevilla samanlaisilla ihmisillä 500 kalorilla – johtuen eroista
perusaineenvaihdunnan nopeudessa.

500-1000 kaloria on ainakin minulle niin paljon, että sanoisin, että
tuokin tekijä kuuluu pääosaan yhdessä lihasten ja liikunnan kanssa
energiankulutuksen pääosatekijäksi – ellei sitten ole sumopainija, joka
voi syödä 10 000 kaloria, jolloin tuo 1000 kaloriakin olisi vain
kymmenesosa siitä.

Mutta selvästikin melkein kaikille muille ihmisille tuo
perusaineenvaihdunta on isossa roolissa lihasten ja liikunnan kanssa. Jos
et usko, laita kalorilaskuri käteen ja kokeile polttaa 1000 kaloria
liikkumalla, ei ole ihan helppo homma se.

Se, että joku onnekas voi polttaa 500 kaloria enempi vain sohvalla
maatessaan, auttaa pitkällä aikavälillä tätä henkilöä
merkittävästi laihemmaksi ja antaa hänelle varaa nauttia herkuista ja
syödä sohvalla sipsejä huomattavasti vapaammalla otteella.

Tuo 500 kaloria vielä kertaantuu suuremmaksi määräksi, jos tämä
henkilö lähtee siitä sohvalta pidemmälle lenkillekin kuin vain
jääkaapille. Eli laihdutuskilpailu henkilöä vastaan jolla on
merkittävästi nopeampi aineenvaihdunta ei olisi helpoa, jos tämä
nopeamman aineenvaihdunnan omaava vähäänkään yritäisi panostaa
tähän kilpailuun.

Se on kuin amatööri lähtisi pelaamaan tennistä Jarkko Niemistä
vastaan. Niemisen pitäsi olla aikamoisessa kipsissä ja pelata
väärällä kädellä toinen silmä peitettynä, että olisi toivoakaan
pärjätä juuri olleskaan.

Okei. Mistä sitten erot aineenvaihdunnassa ja energiatehokkuudessa
johtuvat?
Artikkelissa tutkija kertoi, että erot perusaineenvaihdunnassa
selittyvät geeneillä ja ympäristön ja ruokavalion vaikutuksilla, jotka
tuovat nuo geenien ominaisuudet esiin.

Hyvä ajankohtainen artikkeli. Tuo perusaineenvaihdunta vaikuttaa
merkittävästi ja se on kolmas iso laihdutusavaintekijä yhdessä
lihasten ja liikunnan kanssa ja tärkeä osa tätä laihdutuspalapelin
ratkaisua.

Voit onneksi valjastaa tämän aineenvaihduntatekijän avuksesi
laihdutuksessa tuon Litteä
Vatsa Ohjelmani avulla ( linkki vain sähköpostilistalaisille) – näytän siinä keinot millä voit vaikuttaa tuon
aineenvaihduntasi nopeuteen ja saada sitä kautta laihtumista helpommaksi.

Parasta,

Karri Koivula.

P.S.: Yleensä on hyvä olla energiatehokas esim. talojen ja autojen
kohdalla se on taloudellisempaa mikä on hyvä asia. Laihtumisen
yhteydessä tämä ei ole kuitenkaan avuksi, vaan mitä enempi kehosi
kuluttaa vain energiaa levossa ja treenissä sen parempi. Opi salaisuudet
miten kulutat enempi energiaa levossakin. Hanki Litteä Vatsa Ohjelma
täältä. ( linkki vain sähköpostilistalaisille)

Lihakset muuttuvat rasvaksi?

Sain eilen seuraavan kysymyksen.

“Voiko lihasmassa korvaantua rasvamassalla,jos liikunta jää pois?”

K.K.: Hei, hyvä kysymys. Nopeasti vastattuna ei . Lihakset eivät muutu
suoranaisesti rasvaksi, vaikka liikunnan jättäisikin pois.

Se voi kyllä vaikuttaa siltä kun henkilö joka on kunnossa ja lihaksikas
lopettaa kuntoilun ja syö enempi ja lihoo ja samalla treenaamattomana
menettää lihaksensa – näyttää ihan kuin hänen lihaksensa olisivat
muuttuneet rasvaksi. Syy ei ole kuitenkaan lihaksissa vaan
elämäntapamuutoksessa.

Lihasten suhteen hyvä puoli on kuitenkin siinä , että niiden ylläpito
ei vaadi kuin ajoittaista treeniä ja ne voivat pysyä hyvinkin pitkään
senkin jälkeen kun lopettaa treenin – etenkin niillä jotka ovat
treenanneet jo pidempään säännöllisesti ja keho on sopeutunut
ylläpitämään lihaskudosta.

Pidin joskus 2 kuukauden tauon lihaskuntoreenistä ja tein vain kevyttä
venyttelyä, en menettänyt merkittävästi vielä lihasmassaa tuossa
vaiheessa. Ja pomppasin hyvin nopeasti takaisin vanhoihin tuloksiiin
liikkeissä. Tosin olin treenannut monta vuotta säännöllisesti –
mitä pidempään on treenannut sitä sitkeämmin lihakset pysyvät

Pienoinen totuuden siemen tuossa kysymyksessäsi tosin myös on.
Lihakset tarjoavat keholle energiaa ja kun lopettaa treenin, keho
absorboi ne itseensä ja käyttää ne energiaksi – se energiamäärä on
kuitenkin niin pieni ja koska se tule kertarysäyksenä, sillä ei ole
merkitystä käytännössä.

Eli sinun ei tarvi pelätä, että lihakset tuottaisivat kehoosi lisää rasvaa,
vaikka lopettaisitkin treenin joskus.

Lihasmassaa ei tarvi pelätä itseasiassa oleenkaan – se korreloi terveyden
kanssa.

Steroidikehonrakentajan lihasmassa tuskin on terveellistä, mutta
tavalliselle ihmiselle kehonpainokuntoilun tuottama luonnollinen
lihasmassa on vain hyvästä. Mene tänne
( linkki vain sähköpostilistalaisille ) ja hanki tätä hyvvää.

Parasta,

Karri Koivula

Eka kerta kahteen kertaan peräkkäin

Eilen hyppäsin bussiin viedäkseni kasan gelatiinipaketteja postiin,
minulla oli varmaan 20 kg paketteja kolmessa jumbo muovikassissa.

Tämä oli eka kerta kun vein paketteja postiin bussilla ja hieman
pelkäsin, että mitenköhän se onnistuu näin isojen kantamuksien kanssa,
mutta huoleni oli turha se onnistui vallan mainiosti, vissiin kaikki
bussit mitkä tästä läheltä kulkevat ovat matalalattiabusseja
nykyisin, joten bussiin meno ja sieltä ulosastuminen on kuin vain ottaisi
askeleen kadulla.

Ainoa mistä voisin valittaa on ne painettavat laitteet , niiden painaminen
käy ihan työstä jopa itseltäni, saisivat vaihtaa hieman kevyemmin
toimiviin laitteisiin.

No anyway sitten kun sain postitukset tehtyä , menin läheiselle
pysäkille odottamaan bussia, jolla pääsisin takaisin työmaalleni sorvin
ääreen.

Kello oli muistaakseni 3 ja pysäkillä oli 3 -5 koululaista ja kaikki
näytti rauhalliselta.

Seisoin parisen metriä koululaisten edessä ja bussi tulikin aikalailla
välittömästi ja
nostin käteni pysäyttääkseni sen.

Samassa kun nostin käteni tunsin, että joku ötökkä pyrkii oikealta
puolelta niskansivua kauluksestani sisään.

En halunnut tarjota majoitusta tuolle ötökälle ja otin vaistonvaraisesti
siitä kiinni vasemmalla kädellä heittääkseni sen pois.

Tuota ötökkää kiinniottaessani kuitenkin puristin sitä vähän liiaksi
ja tunsin ja kuulin kuinka se rutisi sormieni puristuksessa ja samalla
tunsin tajutonta poltettta niskassani.

Tajusin silloin, että tuo ötökkä oli ampianen ja se pisti minua niskaan
samalla kun tartuin siihen kiiinni.

Tämä oli eka kerta elämässäni kun ampianen on pistänyt minua, olen
jollain ihmeellä onnistunut välttämään ampaisten pistot elämässäni
tähän asti, vaikka ampiaiset ovat pesineet aina joko mökin parvekkeella
tai täällä kotini parvekkeella.

Tämä eka ampiaisenpistos poltti niin penteleesti ja polte vain yltyi
bussissa sisällä, että melkein aloin nauramaan.

Arvelin, että ei kai se piikki vain ole edelleenkin niskassani
pumppaamassa myrkkyä kehooni, en kuitenkaan uskaltanut sitä ruveta
bussissa hapuilemaan.

Kotona näin peilistä, että niskassani oli tosiaankin edelleen tuon
ampiaisen piikki ja nappasin sen pois – pöydällä talouspaperin
päälläkin se pumppasi edelleenkin kuin voimakas sydän konsanaan.

No tuo kipu vaikka polttelikin niin penteleesti, niin ei ollut kuitenkaan
niin paha
kuin olisin ehkä pahimmissa kuvitelmissa kuvitellut ja koska olin
välttänyt tuon pistoksen niin pitkään, niin kai sen oli joskus pakko
tapahtua.

Nyt jälkeenpäin tuli mieleen, että olen nähnyt kun ihmiset ovat
juosseet ampiaisia pakoon pysäkeillä useampaankin kertaan. En muista,
että aikaisempina kesinä olisi ollut näin paljon ampiaisia joka
paikassa.

Nyt pistos on jo ihan rauhoittunut ja vain jos käännän päätä, niin
kohtaa vähän kihelmöi.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Ekaa kerta tilaajana ? Jos et ole tilannut mitään minulta aiemmin
niin nyt on hyvä aika tehdä se ekaa kertaa. Tokaa tai useampaan kertaan
tilanneet myös yhtä tervetulleita. Mene tänne ( linkki vain sähköpostilistalaislle) ja tilaa mitä mielesi
halajaa:

Painobumerangi

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että olet aloittanut laihdutuskuurin ja
alku on mennyt hyvin, paino on pudonnut helposti, mutta sitten joissain
vaiheessa painonpudotus on pysähtynyt ,vaikka olet syönyt ja treenanut
samaan malliin kuin painon liikkuessa oikeaan suuntaan sutjakkaasti
alkujaan?

Jos olet kokenut tämän niin et ole ainoa, tämä on hyvin yleistä,
melkeinpä pääsääntö.

Osin tämä johtuu siitä, että kehosi on suunniteltu niin ihan
tarkoituksella eikä vain kiusaksesi. Kun kehosi havaitsee, että
energiansaanti vähenee niin, että alat laihtua ja kuluttaa
varaenergiaasi eli rasvoja, kehosi hidastaa energiankulutustasi, koska se
ei tiedä, että sinä haluat vain laihtua ja näyttää hyvältä
rantavaatteissa, se luulee, että ruoka on nyt loppu ja edessä on laiha
aika ja nyt energiaa pitää säästellä.

Tästä energiankulutuksen vähenemisestä johtuu se, että aluksi
vaudilla alkanut painonpudotus stoppaa jossain vaiheessa ellet kiristä
vielä enempi nälkävyötä.

Mitä enempi kiristät nälkävyötä, sitä enempi kehosi hidastaa kaasua
ja sitä vaikeammaksi laihtuminen tulee.

On toki mahdollista pudottaa kiloja, vaikka olemalla syömättä kokonaan,
mutta tällaisen laihdutuksen jälkeen kyllä melkein ruuan koskettelukin
kertyy nimenomaan läskiksi.

Tämä johtuu siitä, että kun alat taas syömään enempi , sen verran
jolla teoriassa ylläpitäisit painoasi, tuo energiankulutuksesi ei
pomppaakaan heti takaisin sille tasolle mitä se oli, vaan laahaa
perässä ja sen takia moni itseasiassa lihookin herkemmin laihdutuksen
jälkeen ja paino voi bumerangata takaisin nopeaan tahtiin – sillä
määrällä syöden millä ei ennen laihdutusta kertynyt lisäpainoa.

Eli jotain eri keinoja tarvitaan kuin vain tahtoa ja kovaa työtä, koska
kaikki ei ole kiinni vain sinusta.

Ystäväni sai joskus ravintolassa hauskan onnenkeksin, jossa luki jotain
mikä sopiii myös tähän laihtumiseenkin, siinä luki että ” Nainen on
kuin varjo, jos juokset sen perässä, se juoksee sinua karkuun, jos
juokset siitä poispäin, se seuraa sinua.”

Tämä viisaus ei päde pelkästään naisiin ja ihmissuhteisiin yleensä,
joissa et voi tietenkään pakottaa ketään pitämään sinusta, vaikka
kuinka haluaisit, vaan myös tähän painonpudotukseen, jossa keholla on
omat tavoitteensa eivätkä ne välttämättä ole sitä, että olet
bikinikunnossa. Vaan ne voivat olla jopa sitä, että olet vuorattu
lisäenergialla seuraavaa pulakautta tai seuraavaa jääkautta varten
(tämä jälkimmäinen näyttää alkaneen säistä päätellen) . Etkä
voi siksi aina pakottaa kehoa voimalla tekemään asioita mitä se ei
itse halua. Se ei vain onnistu.

Sinun pitää siis saadaa kehosi haluamaan pitämään energianlutusta
mahdollisimman korkeana vapaaehtoisesti.

Onneksi tämä on asia jolle voit tehdä jotain ja näytänkin sinulle
tuossa ( linkki vain e-kirjelukijoille) Litteä Vatsa
Ohjelmassani keinot miten voit nostaa ennergiankulutustasi luonnollisesti
niin, että sen lasku laihdutuksen aikana minimoituu ja saat
laihdutuksesta sen takia niin hyviä tuloksia kuin mahdollista ja minimoit
tämän painobumerangi-ilmiön.

Samaten tämä auttaa sinua pitämään ihannepainoasi niin, että voit
syödä myöhemmin enempi, mikä sekin on todella hyödyllistä.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Juuri enenkuin lähdin juhannuksenviettoon sain kaivatun
gelatiinilastin. ( linkki vain e-kirjelukijoille) Kuljettaja toivotti
hyvät juhannukset ja vitsaili, että olisi vissin luvattu lumisadetta.

Ajattelin että olisipa hauska, jos tosiaan tavaalta sataisi vettä
väkevämpää.

No sitä saa mitä tilaa, juhannuspäivänä kun kun kävin mummolassa,
taivaalta alkoi sataamaan rakeita.

Minun täyttyy vissiin olla varovainen näiden toiveiden kanssa.

Näyttää siltä että ne materialisoituvat herkästi.

No ei se mitään, toivon sinulle nyt, että tuo gelatiini
helpottaa niitä nivelkipuja, jos niitä on.

Ja toivon sinulle muutenkin onnea ja menestystä.