Eilen kun olin juoksulenkillä, niin mieleeni tuli yksi haastattelu, jonka
näin näyttelijä Martti Suonsalosta monta vuotta sitten.
Hän kertoi, että jännitti esiintymistä ennen ensi-iltoja ja juoksi
siksi ennen esitystä rauhoittaakseen hermojaan.
Tuon haastattelun kuultuani silloin kauan sitten ajattelin ja oletin ,
että jos kokenut näyttelijäkin kokee esiintymisjännitystä – minulla
ei ole toivoa poistaa omaani, enkä elätellyt toivoa rautaisista
esiintymishermoista ja varmaankin hautasin haaveni näyttelijänurastakin
samalla.
Tämä oli kuitenkin väärä oletus.
Emme nimittäin synny esiintymisjännityksen kanssa.
Esimerkiksi kun olin hyvin pieni, mutta jo puhe ja liikekykyinen ,
muistan , että menin kesken isoveljeni kevätjuhla tai jouluesityksen
lavalle – jossa veljeni esitti avaruusolentoa ja sanoin suureen ääneen
että “Tuo on VELJENI eikä avaruusolento.” ja sotkin muutenkin esitystä
stand upillani.
Tämä herätti yleisössä suuren naurun ja oli kiva tilanne olla huomion
keskipisteenä.
Tässä vaiheessa en tuntenut pelkoa tai jännitystä , saatikka häpeää
, jota varmaan veljeni tunsi seuratessaan avuttomana vierestä
improvisaatioesitystäni. Äitinikin varmaankin tunsi myös häpeää
kantaessaan minut pois lavalta.
Tämän jälkeen kuitenkin jostain syystä kehitin esiintymisjännityksen
ja aloin jännittää esiintymistä joissain tilanteisssa tosi paljonkin,
jopa jäykistyen aivan kauhusta kankeaksi.
Muistan kerrankin, että olin vain vanhempieni sylissä pää äitini
kainalossa yksissä juhlissa koko ajan, kun ujostelin ja jännitin
vieraita ihmisiä.
Jotain tapahtui tuossa välissä.
Ja menin pelottomasta lavaesiintyjästä ja häpeilemättömästä keikarista.
Melkeinpä äitini syliin takertuvaan ujoon pelokkaaseen pikkupoikaan –
ainakin ajoittain.
Miten hitossa näin pääsi käymään?
Se mitä tapahtui ( ja mitä tapahtuu monelle muulle) että kun aivoni
kehittyivät , aloin luomaan merkityksiä ja tulkitsemaan mailmaa vähän
liian aktiivisesti mitä olisi fiksua tuon ikäiselle lapselle, joka ei
vielä ymmärrä kaikkea syy ja seuraussuhteista.
Ja muodostin siksi joukon negatiivisia uskomuksia, joiden takia aloin
antaa liian suuren merkityksen muiden ihmisten mielipiteille minusta ja
aloin tämän takia jännittää huomion keskipisteenä olemista
esiintymistilanteissa, joissa olisin mahdollisesti muiden tuomittavana .
Jännitys ja pelko kuuluvat lähtökohtaisesti tilanteisiin joissa olemme
hengenvaarassa.
Esiintymistilanne ei ole tällä lailla hengenvaarallinen yleensä.
Ja sen takia ei ole luontaista jännittää esiintymistä juuri olenkaan,
ellet esiinny gladiaattoriareenalla.
Ja siksi kun oletkin poistanut tuota esiintymisjännitystä aiheuttavat
negatiiviset uskomukset , et koekaan enää pelkoa ja jännitystä
ei-vaarallisissa esiintymistilanteissa.
Ja palaat siihen pelottomuuden tilaan, jolloin voisit itsekin marsia
esiintymislavalle kuokkimaan toisten showta, ilman yhdenkään
hikikarpalonkaan vuodattamista tai , että pulssisi nousisi lyöntiäkään
jännityksestä – ja sinutkin pitäisi ehkä kantaa pois sieltä lavalta.
Se miten tämän pelottomuuden saavuttaminen onnistuu, selviää Avaa
Alitajuiset Kahleet ohjelmastani , se auttaa sinua siis poistamaan ne
asiaankuuluvat negatiiviset alitajuiset uskomukset.
Jos vähäänkään jännität esiintymistä, se on tsekkaamisen
arvoinen asia.
Ja jos tunnet suoranaista esiintymiskauhua, niin silloin ohjelma on aivan
pakkohankinta, sillä se muuttaa elämäsi.
Tsekkaa se täältä näin: ( linkki vain sähköpostilistalaisille)
Parasta,
Karri Koivula
P.S.: Ohjelma poistaa myös suuren osuuden negatiivisesta itsepuhelustasi.
Se mitä negatiivista ajattelet mielessäsi, saa kipinän siitä minkälaisia
negatiivisia alitajuisia uskomuksia mielessäsi on ja niiden poisto kuivattaa
siksi ison osan tuosta negatiivisesta ajatusvirrasta.
Aluksi tuo syntyvä hiljaisuus mielessäsi voi tuntua oudolta – totut
siihen kuitenkin nopeasti ja ajan kanssa voit täyttää sen positiivisilla
ajatuksilla, jos hiljaisuus alkaa kyllästyttää.
Poista siis esiintymisjännitys ja samalla hiljennä negatiivinen itsepuhelusi
– menemällä tänne. ( linkki vain sähköpostilistalaisille)