Miten saat voittajan mielen

Eillen luin baseball legendasta Babe Ruthista.

Hän piti hallussaan 39 vuoden ajan ennätystä kunnarien teon kokonaismäärästä.

Eli hän teki uransa aikana 714 kunnaria ja tuo ennätys pysyi rikkomatta peräti 39 vuotta.

No luin että hän omasi tämän lisäksi myös ohilyöntienkankin kanssa ja piti tätäkin enkkaa 29 vuoden ajan.

Eli hän oli tavallaan epäonnistujienkin tilaston kärjessä samalla kun onnistui muita paremmin.

Tämä ei ole sattumaa.

Olen huomannut yleisestikin sen että voittajat ovat usein suurimpia häviäjiä samalla ja moni maalitilastojen ykkönen on ohivetojen-laukauksien tilaston kärkisijoilla myös.

Muistaakseni jääkiekon legenda Wayne Cretzkykin tuppasi sanoa että ” missaat jokaisen laukauksen jota et ota”

Ja hänkin oli varmaan kanssa hutivetotilastojen kärjen lähella, jossei nyt ihan kärkisijoilla, tuolla asenteellaan.

Eli menestyjät ovat siis monesti henkilöitä, jotka ovat valmiita tekemään eniten missauksia saadakseen niitä osumia ja tuo on yksi heidän menestyksensä salaisuus.

No nyt tähänliittyen olen sitten saanut selville toisenkin salaisuuden, sen että miksi noi menestyjät ovat valmiita missaamaan osumia niin herkästi onnistuakseen lopulta paremmin kuin muut.

Eli olen saanut selville sen, että voittajilla ja menestyjillä on monesti pienentynyt tunnereaktio epäonnistumisiin.

He eivät koe niin suurta mielen tuskaa epäonistumisista.

Miksi heidän onkin helpompi epäonnistua ja kompuroida tiensä menestykseen lopulta.

Meillä kaikilla on itseasiassa alkujaan vauvoina tällainen ns ”voittajan mieli” – eli aika olematon tunnereaktio epäonnistumisiiin alkuun.

Kun olet vauva opit uusia asioita nopeasti ja helposti tekemällä virheitä.

Esim kun opit kävelemään kompuroit tuhansia kertoja .

Et kuitenkaan vielä ota siitä itseesi, vaan vain muunnat tekemistäsi kompurointiesi ohjaamana kunnes opit kävelemään lopulta kunnolla.

Kompurointi on osa oppimiseen vaadittavaa prosessia. Se on onnistuneesti kävelemään oppimista.

Kukaan ei ole vielä onnistunut oppimaan kävelemään ilman runsasta määrää kompurointia.

Valitettavasti sitten kun kasvamme vanhemmiksi, monille meistä kehittyy kuitenkin vahva tunnereaktio epäonnistumista ja virheidentekoa kohtaan.

Tässävaiheessa emme enää pysty kompuroimaan lannistumatta, vaan alamme jopa välttää kompurointia, tuon mielen tuskan välttämiseksi. Mikä sitten suuresti rajoittaa menestystä kaikissa asioissa ja elämästä nauttimistakin.

No miksi sitten osalle kehittyy tällainen negatiivinen tunnereaktio virheitä ja epäonnistumisia kohtaan?

No kuten sanoin ihan pieninä meillä kenelläkään ei ole kovin suurta mielentuskaa epäonnistumisista, tai suurin osa meistä ei oppisi kävelemään ikinä. Ja samaten Adidas ja Nike olisivat polvisuojabrandeja eikä kenkäbrandeja.

Eli tilanne on se, että kehitämme hieman vauvaa vanhempina lapsina aivojemme kehittyessä tämän mielentuskan virheiden teosta ja epäonnistumisista.

Se syntyy siinä vaiheessa kun alamme muodostaa ensimmäisiä alitajuisia uskomuksia.

Alitajuinen uskomus on siis yleistys jota annat tapahtumille mitä tapahtuu tarpeeksi monta kertaa että siitä muodostuu aivoihisi pysyvä yleistys – tämä pysyvä yleistys on sitten se ns alitajuinen uskomus.

Ja nyt sitten lapsena käy niin että muodostat monesti sellaisen alitajuisen uskomuksen että ”virheet ja epäonnistuminen ovat pahasta” .

Uskomus syntyy kun lapsena tulkitset siis tilanteita lapsen älyllä, joka on edelleen hieman rajallinen vielä ja tulkitset virheellisesti että ” virheet ja epäonnistumiset ovat pahasta”. Vähän samalla lailla kun saattaisit tulkita että maapallo on litteä – kun maanpinta näyttää litteältä noin äkkiseltään sitä tarkastellen.

Pilkuntarkka syvempi todellisuus on kuitenkin se , että virheet ja epäonnistumiset eivät ole aina pahasta, vaan joskus ne ovat hyödyksi, kuten esim oppimisen yhteydessä -miksi tuollainen uskomus viiva yleistys ei pidä paikkaansa ihan kirjaimellisesti.

Valitettavasti toi on liian monimutkaista ymmärtää pienenä lapsena ja moni kehittää tämän negatiivisen uskomusken-yleistyksen sitten.

Ja siinä vaiheessa kun sinulla on sitten tämä kyseinen uskomus, se alkaa tuottaa sinulle mielentuskaa kaikista epäonnistumisista ja virheistä – sellaisistakin jotka voisivat olla hyödyllisiä esim oppimisen ja menestyksen kannalta.

Ja se on sitten tämä automaattinen alitajunnasta kumpuava tuskareaktio, joka sitten alkaa haitata oppimistasi ja menestymistäsi.

Edes loogisesti sen tajuaminen että tässä yhteydessä virhe ei olisi pahasta – ei auta sinua välttämään tätä alitajuisen uskomuksen luomaa tunnetasolta syntyvää tuskaa. Vähän samalla tavalla kuin särkynyttä sydäntäkin on hieman vaikea helpottaa loogisella ajattelulla.

Nyt onneksi tämä alitajuinen uskomus ei ole kiveen kirjoitettu ja voit päästä siitä eroon varsin helposti ja voit sen poiston avulla päästä eroon tästä virheiden ja epäonistumisien tuskasta ja saada tämän ns ”voittajan mielen”.

Eli koska olet ohjelmoinut tämän uskomuksen mieleesi, voit siksi ihan yhtä hyvin ohjelmoida sen mielestäsi pois.

Tämä pois ohjelmointi on itseasiassa helpompi ja nopeampi prosessi, voit tehdä sen vain 5-10 minuutissa käyttämällä Avaa Alitajuiset Kahleet ohjelmaani https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet ja sen sisältämää negatiivisten uskomusten poistometodia.

Tämä Avaa Alitajuiset Kahleet ohjelman negatiivisten uskomusten poistometodi toimii siten että se auttaa aivojasi tajuamaan riittävän syvällisellä tasolla , että toi virheet ovat pahasta uskomus oli vain tulkintasi jonka annoit lapsena tapahtumille – eikä se päde joka tilanteeseen ja sen takia tuo uskomus ei voi pitää paikkaansa kirjaimellisessa mielessä – ja kun aivosi tajuavat tämän riittävään hyvin, niin toi uskomus pyyhkiytyy välittömästi pois.

Vaikutus on samalainen kuin sellaista tuplakuvaa katsoessa, jossa on esim nuoren naisen ja vanhemman naisen pää samassa kuvassa – kun lopulta näet ehkä ystäväsi ohjastamana sen toisen ns piilokuvan siinä samassa kuvassa jota et alkuun nähnyt, niin sitten sen jälkeen aivosi näkevät pysyvästi sen siitä eteenpäin.

Nyt tämä uskomuspoistotekniikka on myös aikalailla yhtä helppoa käyttää kuin vain tuollaisen tuplakuvan katsominen ja sen toisen kuvan huomaaminen siitä tuplakuvasta ja siksi tämä ohjelma poistaaakin tällä samaiselle uskomuksenpoisto tekniikalla helposti ja nopeasti aikalailla kaikki mahdolliset negatiiviset lapsuusajan itsetunto uskomukset mitä sinulla saattaisi olla muodostunut.

Näiden lapsuusajan negatiivisten alitajuisten uskomusten poisto palauttaa sinulle sitten sen luonnollisen itsevarmuuden mikä sinulla oli alkujaan ihan pienenä lapsena – samaten se palauttaa sinulle luonnostaan positiiivisen mielenkin, minkä takia vauvat ovatkin usein yhtä hymyä jos niillä ei ole välitöntä ongelmaa – kakkia vaipoissa tai ruaan tarvetta.

Eli jos haluat takaisin sinulla jo alkuajaan olleen raudanlujan luonnollisen itsevarmuuden ja super positiivisen mielen, niin mene tänne näin https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet ja tilaa toi ohjelma.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.. Eli jos haluat tyypillisen voittajan itsevarman mielen plus vauvojen puhtaan onnellisenkin mielen niin napsauta tänne näin. https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet