Uusi erikoinen sosiaalinen ahdistus ratkaisu

Monta vuotta sitten. Aina kun menin kauppaan. Niin sydänmeni alkoi pamppailla ja aloin tuntea adrenaliinin erittymistä ja extra jännitystä.

Sama juttu aina sosiaalisissa tilanteissa vieraiden kanssa.

Näissä tilanteissa kämmenenikin alkoivat hikoilla – mikä oli outoa.

No oletin että tämä oli normaalia ja en yrittänyt edes löytää siihen siksi ratkaisua.

Tiesin kyllä että altistuminen sosiaalisesti ahdistaville tilanteille paljon, niin vähensi tätä jännitystä.

Mutta tiesin omista kokemuksista, että sen vaikutus ei ollut pysyvää, ellei ylläpitänyt isoa määrä altistusta koko ajan. Joten en yrittänyt järjestelmällisesti tällaista altistusratkaisua – vaan elin tämän sosiaalisen ahdistuksen kanssa.

Sitten yhdessävaiheessa sain kuitenkin yllättäen sattuman kautta erikoisen ratkaisun tälle sosiaaliselle ahdistukselle.

Eli sain ratkaisun sen kautta kun ekassa työpaikassani tajusin, että ratkoin työtehtäväkseni saamiani ongelmia – alitajuisen mieleni avulla.

Eli sain töissä työtehtäväkseni ongelman joka piti ratkoa.

Sitten tein tietoista työtä monta päivää ja pikuhiljaa pääsin lähemmäs jonkinlaista ratkaisua.

Mutta melkein aina kävi niin, että juuri ennen ratkaisua, sain mieleeeni yllättäen ratkaisun ongelmaan eri tavalla – kuin mitä alunperin kehittelin.

Tämä ratkaisu oli melkein aina asia, mitä en ollut miettinyt mielessäni yhtään – vaan se oli aivan uudeltakantilta tullut ratkaisu.

Ja aikalailla jokainen monimutkaisempi ongelma jota ratkoin, niin ratkesi tällä tavalla.

Tajusin tässävaiheessa, että minulla oli sellainen kuin alitajuinen mieli, joka selvästikin toimi tiedostamattani. Ja että tämä mielen osa ratkoi ongelmia, paljon tietoista mieltäni paremmin.

Tässävaiheessa aloin sitten selvittää lisää tästä alitajuisesta mielestä ja sen toiminnasta ja miten voisin hyödyntää sen voimaa tietoisesti.

Jossain vaiheessa alitajuista mieltä tutkiessa sitten, opin ehkä tärkeimmän asian siitä.

Eli opin sen että kun olemme lapsia, että muodostamme joukon itsetuntoon liittyviä negatiivisia alitajuisia uskomuksia.

Hyvä esimerkki mikä kuvaa tätä, on se kun vauvaelefantti sidotaan narulla keppiin, jota se ei saa riuhdottua irti ja se jää tämän narun ja kepin vangiksi.

Niin tämä vauvaelefantti muodostaa sitten alitajuisen uskomuksen, että se on voimaton kepin ja narun suhteen.

Ja sitten tämän uskomuksen takia aikuisena, se ei ikinä edes yritä riuhtoa keppiä irti, kun sillä on vahva tunne mielessä että se ei onnistu – vaikka se voisi hyvin helposti katkoa narun tai irroittaa kepin.

Eli alitajuinen uskomus on siis yleistys jonka olet antanut jollekin taphtumalle riittävän monta kertaa, että siitä on painautunut tiedostamattomaan mieleesi tämä alitajuinen uskomus ja sitten sen jälkeen tämä alitajuinen uskomus vaikuttaa tunteisiisi ja tietoiseen mieleesi plus käytökseesikin.

Nyt tämä näiden alitajuisten uskomusten muodostuminen lapsena on hyvin ongelmallista sinulle, kun lapsena olet avuton kuten kaikki ihmislapset ja tarvit siksi aikuisia selvitäksesi hengissä ja saadaksesi mitä haluat.

Ja nyt tämä lapsuusajan avuttomuus yhdistettynä siihen että alat kehittää ekoja alitajuisia uskomuksia tässä iässä, niin se johtaa siihen että muodostat lapsena kuten kaikki muutkin ihmiset, niin suht ison joukon nimenomaan negatiivisia itsetuntoa koskevia alitajuisia uskomuksia.

Eli voit muodostaa esim yleisen uskomuksen että ” olen voimaton” lapsena, sen takia kun lapsena olet voimaton oikeastikin.

Esim jos haluat lapsena keksipurkin kaapin päältä, mutta et pysty ottamaan sitä kun olet lapsi etkä osaa kiivetä vielä, niin tämä tapahtumatilanne jossa et saa haluamaasi asiaa, voi sitten luoda lopulta ”olen voimaton” uskomuksen alitajuntaasi, jos annat tälle tapahtumalle ja vastaavanlaisille tapahtumille riittävän usein tätä merkitystä että “olet voimaton”.

Aikuisena sitten toi ”olen voimaton” uskomus saa sinua sitten tuntemaan tunnetasolla voimattomuutta ja kokemaan sen takia välillä negatiivisia tuntemuksia.

Olen voimaton alitajuinen uskomus lisäksi myös värittää havainnointiasikin.

Näin koska mielesi siis pyrkii pitämään yhden yhtenäisen todellisuuskuvan jossa ei olisi ristiriitoja.

Tämän takia näet maailman vääristyneiden tunne-linssien läpi, nähden että olet voimattomampi kuin mitä oletkaan.

Mikä tarkoittaa käytännössä sitä että mielesi estää sinua näkemästä monia helppoja ratkaisuja, joilla voisit olla voimallinen elämässäsi ja vaikuttaa merkittävästi elämääsi – pitääkseen yllä yhtenäistä maailmankuvaa jossa olet voimaton.

Ja tämä on luonnollisesti varsin ongelmallista.

No nyt sitten jos olet hyvin älykäs, niin saatat muodostaa jopa parisenkymmentä tällaista negatiivista alitajuista uskomusta “olen voimaton”, “olen riittämätön ” ” “en voi saada mitä haluan” jne – jotka syntyvät siis sen takia vain, että olet siis avuton lapsena luonnostaan ja siksi että noi uskomukset ovat jollain tasolla loogisia ja puolitosiakin yleistyksiä lapsena.

Aikuisena ne eivät kuitenkaan ole enää ollenkaan totta ja ne aiheuttavat enää vain ongelmia.

Yksi ongelma minkä ne aiheuttavat on sosiaalinen ahdistus.

Eli sosiaalinen ahdistus on melkein sama asia kuin esiintymispelko.

Ja kumpikin syntyy samoista negatiivisista alitajuisista uskomuksista.

Eli sosiaalinen ahdistus ja esiintymispelko johtuvat siitä kun lapsena tarvit aikuisia hengissä selviämiseen.

Tämä aito tarve lapsena johtaa siihen, että muodostat herkästi uskomuksen-yleistyksen – että “tarvit muiden ihmisten hyväksyntää hengissä selviämiseen”.

Tämä uskomus alkaa sitten aiheuttaa sinulle pelkoa tilanteissa, missä voisit tulla jossain mielessä ei muiden hyväksymäksi.

Eli vieraiden kanssa sosiaalisissa tilanteissa.

Ystävien kanssa yleensä ei, kun tiedät kokemuksesta että he hyväksyvät sinut.

Esiintymispelko syntyy myös tästä samasta uskomuksesta, eli kun esiinnyt isommmalle joukolle ihmisiä, niin aivosi tajuavat että et voi miellyttää kaikkia ja osa yleisöstä ns hylkää sinut ja siksi aivosi laukaisevat kuolemanpelkoa esiintymistilanteessa tai etenkin silloin juuri kun olet odottamassa vuoroasi esiintyä lavalla.

Nyt nämä sosiaalinen ahdistus ja esiintymispelko, niin ne kumpikin häviävät lähes kokonaan pois sinulta, kun poistat niitä aiheuttavat negatiiviset alitajuiset uskomukset.

Oma sosiaalinen ahdistukseni ja vielä pahempi esiintymispelkoni hävisivät lähes kokonaan, voisi sanoa että jopa kokonaankin – kun poistin nämä haitalliset negatiiviset alitajuiset lapsuusajan itsetunto uskomukset.

Eli en koe pelkoa, voin ehkä jännittää hieman jos olen todella intohimoinen siitä asiasta mitä esitän ja jännitän tavallaan sen puolesta että saanko asiani esitettyä kunnolla sen kuulijan takia, mutta en koe koskaan lamauttavaa pelkoreaktiota mitä koin ennen vain luokan edessä esiintyessä.

Elikkä jos haluat helpon välittömän parannnuskeinon periaatteessa kaikelle sosiaaliselle ahdistukselle mitä sinulla ehkä olisi ja myös samaan syssyyn esiintymispelollekkin – niin kokeile tätä
https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet Avaa Alitajuiset Kahleet Ohjelmaa – se poistaa mielestäsi automaattisesti parisenkymmentä yleisintä negatiivista lapsuusajan uskomusta, jonka ansiosta se poistaa aikalailla kokonaan kaiken sosiaalisen ahdistuksen mitä voisit kokea ja kaiken esiintymispelonkin myös.

Bonuksena sillä on monia muitakin hyötyjä.

Moni ongelmallinen asia johtuu suoraan näistä uskomuksista ja ratkeaa kun poistat ne.

Ongelmat kuten; liika asioiden lykkääminen, huono itsetunto, liika huolehtiminen, liika negatiiivinen ajattelu, kyvyttömyys visualisoida positiivisia visualisointeja kunnolla ja moni muu asia johtuu suoraan näistä negatiivista alitajuisista itsetunto uskomuksista ja ongelmat ratkeavat helposti pois kun poistat niitä ongelmia aiheuttavat uskomukset.

Nämä uskomukset ovat myöskin aina vääriä ei tosia uskomuksia, jotenka niiden poisto on siinäkin mielessä loogista.

Eli lapsena ne olivat jossain mielessä totta, mutta aikuisena ne ovat kaikki muuttuneet vääriksi ei totuudellisiksi asioiksi. Miksi niiden poisto tällä https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet ohjelmalla on tässäkin mielessä fiksu asia.

Parasta,
Karri Koivula

P.S.: Tämä uskomusten poisto tällä ohjelmalla
https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet on muuten myös superhelppo ja nopea prosessi – katsot periaatteessa vain noin reilun 7 minuutin videpätkän poistaaksesi aina yhden uskomuksen pois – eli poistat aikalailla kaikki mahdolliset lapsuusajan negatiiviset alitajuiset itsetunto-uskomukset pois katsomalla vain läpi parisenkymmentä reilun 7 minuutin videopätkää.

Jonka jälkeen olet muuttunut henkisesti supersankari versioksi itsestäsi.

107 Terveys &​ fitness ​ salaisuutta, emailin välityksellä -ILMAINEN!

Anna minulle nimesi ja sähköpostiosoitteesi ja lähetän sinulle 107 terveys & fitness, onnellisuus ja menestys salaisuutta.

Hei olen Karri "Da Vinci" Koivula ja olen täällä auttamassa sinut parhaaseen kuntoon mitä ikinä, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Nopeammin ja paremmin kuin voit uskoakaan. Olen jo auttanut tuhansia ja tuhansia,  bestselleri kirjojeni ja kurssieni avulla Suomessa.
Haluan että sinä olet seuraava!

Varoitus: Jos loukkaannut helposti, silloin et halua lukea suorasanaisia suoraan sydänmestä tulevia mietteitäni. Mutta jos nautit hyvästä naurusta aina välillä, silloin kirjoita nimi ja s-posti alle ja paina tilaa nappia  ja tervetuloa kyytiin.

Tilasit Karrin emaili-kirjeen onnistuneesti!