Eillen kotonani, luin tarinan erään henkilön kokemuksista huolehtimisesta.
Ajattelin että sinunkin olisi hyvä kuulla se.
Tarina sopii hyvin tähän corona aikaan, joka on luonut paljon lisähuolta koko maailmaan.
Huolet ovat toki aiheellisia välillä ja ehkä eniten aiheellisia nyt tänä aikana.
Kuitenkin liika huoli itsessäänkin voi olla suureksi haitaksi – sekin olisi hyvä muistaa.
Ja tässä olisi hyvä tarina osoittamaan tämä liian huolehtimisen ongelmallisuus.
Saat siitä myös pientä vinkkiäkin siihen miten voit päästää irti turhista liioista huolistasi.
Eli tämä tarina tapahtui 20 luvulla amerikassa Chicagossa Earl P Hayneyn elämässä.
Earl P Haneyllä oli kaikki hyvin ja hänellä oli melkeinpä unelma työ , mutta tämän hyvyyden keskellä hän oli alkanut huolehtia elämästään ja tulevaisuudestaan – siitä mitä jos hän menettää tämän kaiken niin kovasti, että hänen vatsapeitteensä alkoivat kulua pois ja hänelle kehittyi vatsahaavoja.
Yhtenä päivänä hän alkoi vuotaa vertaa sisäisesti ja hänet kiidätettiin keskusairaalaan Chicagossa.
Sairaalahoito ei kuitenkaan auttanut tilannetta vaan hänen tila vain paheni . Hän menetti paljon painoa ja eli sairaalassa vain alkaalijauhoilla ja ruokalusikallisella maidon ja kerman sekoitusta, jota hänelle annettiin muutaman tunnin välein. Tämän lisäksi hoitajat tyhjensivät hänen vatsansa kahdesti päivässä putken kautta.
Lopulta häntä hoitavat lääkärit kertoivat hänelle surullisia uutisia, että mitään ei ollut enää tehtävissä ja, että hänen pitäisi tehdä nyt testamentti , koska hänellä ei ollut enää kauaa elinaikaa.
Tämä uutinen oli luonnolisesti kova shokki Earlille. Mutta sitten hän ajatteli , että hei jos hän kerta kuolee pian , hänen ei tarvi enää murehtia urastaan ja tulevaisuudestaan ja tämä helpotti heti hänen fyysistä tilaansa.
Hänelle tuli myös mieleen se, että hänen unelmansa on aina ollut matkustaa ja jos hän kerta kuolee pian , nyt olisi kai se aika toteuttaa tuo haave, koska oli kai sama kuolisiko hän sairaalassa tai matkoilla.
Kun hän sanoi seuraavana päivänä lääkäreilleen , että kirjautuu ulos sairalasta ja lähtee risteilylle aasian ja tyhjentää itse vatsansa kahdesti päivässä matkan aikana , hänen lääkärinsä kauhistuivat ja varoittivat häntä lähtemästä ja sanoivat, että jos hän lähtee, niin hän kuolee matkalla ja hänet haudataan mereen.
Earl vastasi tähän , että ei , häntä ei haudata merelle, hän oli jo sopinut, että hänet haudataan sukulaistensa viereen samalle hautausmaaalle.
Seuraavaksi hän varasi matkan höyrylaivalle aasiaan ja hankki myös arkun mukaan tuonne laivalle ja sopi laivayhtiön kanssa, että hänen kuollessa, hänet laitetaan arkkuun ja jäihin ja säilytetään konehuonessa ja tuodaan kotiin, jotta hänet voidaa haudata kotikonnuille kiinteään maahan.
Nämä valmistelut tehtyään hän lähti sitten matkalle ja tunsi olonsa varsin huolettomaksi , koska oli päästänyt kaikesta irti ja hänellä ei ollut enää mitään syytä huolehtia mistään asiasta.
Laivalla hän vain päätti nauttia täysin hetkestä, mitä eli juuri nyt . Ja matkalla hän osallistuikin kaikkeen mahdolliseen sosiaaliseen ja leikkimieliseen aktiviteettin laivalla.
No muutamassa päivässä vain hetkessä eläen menneisyys ja tulevaisuus unohdettuna hänen tilansa alkoi kohentua.
Hänellä oli hauskempaa kuin pitkiin aikoihin ja pian hän huomasi jo nauttivansa kiinteitä ruokia ja muutama päivä tämän jälkeen hän alkoi nauttia jo drinkkejä ja eksoottisempiakin ruokia, joiden hän olisi odottanut laittavan hänet arkkun alta-aikayksikän – tässä vaiheessa hän ei myöskään tyhjentänyt enää vatsaonteloaan.
Ja tämä oli aikalailla miten hänen matkansa eteni, päivä päivältä ja viikko viikolta hän tunsi olonsa paremmaksi, vahvemmaksi ja terveemmäksi, kunnes lopulta aasian asti päästyäään hän oli jo melkein kuin ei olisi koskaan sairaana ollutkaan.
Aasiassa; Intiassa ja Kiinasssa hän nälki livenä ensi kertaa ennennäkemätöntä köyhyttää verrattuna länsimaihin ja siihen yltäkylläisyyteen mistä hän tuli ja hän mietti silloin mielessään , että hänen omat huolensa urastaan ja tulevaisuudestaan olivat täysin turhia , kävi näiden kanssa miten kävi . hänelle ei ollut silti tavallaan mitään todellista huolehdittavaa. Ja hän päätti ettei enää ikinä huolehdi turhista.
Lopulta risteilijä suuntasi takaisin länsimaihin ja Earl palasi kotiinsa ja jatkoi uraansa kiitollisena ja terveenä miehenä ilman vatsaongelmia enää ikinä. The end.
Parasta,
Karri Koivula
P.S.:No tämä tarina oli ääriesimerkkki, mutta on totta, että huolehtiminen ei tee hyvää kehollesi ja voi joskus jopa pahentaa olemassaolevia sairauksia entisestään.
Huolehtimisen lopettaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.
Itse en ole pystynyt lopettamaan huolehtimista vain sillä, että päätän olla huolehtimatta.
Jos jostain huolesta olenkin päässyt eroon, luonto kun vihaa tyhjiötä, niin joku toinen huoli on täyttänyt tuon tilan ja olen mennyt ns. ojasta allikkoon.
Joskus hetkittäin kun minulle on tapahtunut jotain mullistavaa , vähän niinkuin Earlin kohdalla, olen saanut enempi perpektiiviä huoliini ja olen joksikin aikaa päästänyt irti monista turhista huolista silloin, mutta ajan kanssa nämä tai jotkut toiset huolet ovat aina palanneet minulle takaisin , enkä ole tällä tavalla saanut lopullista apua huoliini.
Mutta on yksi asia mistä olen saanut paljon lopullistakin apua huoliini ja minkä avulla olen saanut huoliani ja niiden vatsanpeitteitä raastavaa voimaaa vähemmäksi merkittävästikin.
Tämä keino on ns. alitajuisen mielen uudelleenohjelmointi tällä ohjelmalla.
https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet
Eli tilanne on se että turhat huolesi eivät synny aivan tyhjästä, tyhjästä kun on paha nyhjästä.
Ja yleensä kaikkien huolten ilmaantumisen taustalla on jotain ja tuo jokin on alitajuntasi.
Alitajuntasi sisältää periaatteessa kaiken tiedon, jota olet imenyt kuin pesusieni elämäsi aikana.
Faktojen lisäksi se sisältää myös sinun itsesi tekemiä tulkintoja asioiden tilasta ja sinusta itsestäsikin.
Ja nämä tulkintasi, mitä voi sanoa myös uskomuksiksi, ovat ehkä se päätekijä mikä määrää minkalaisia huolia sinulle pulpahtaa pinnalle sieltä alitajuisen mielen syövereistäsi.
Nyt jos sinulla on paljon negatiiivisia alitajuisia uskomuksia, on odotettavissa huolien pinnalle pulpahtamista jatkuvalla syötöllä.
Samaten tämä selittää sen miksi, jos yhden huolen poistatkin, saat helposti toisen pian tilalle, ongelma kun ei ole yksittäinen huoli vaan pikemminkin ylihuolehtiva asenne , joka on seurausta siis siitä ,että sinulla on joukko negatiivisia alitajuisia uskomuksia aiheuttamassa tuota yleistä ylihuolehtivaa ja stressaavaa asennetta.
No tuon ylihuolehtivan asenteen saa pois Avaa Alitajuiset Kahleet Ohjelmalla https://karrikoivula.fi/avaa-alitajuiset-kahleet joka auttaa sinua poistamaan parisenkymmentä yleistä ja eniten ongelmia aiheuttava negatiivista alitajuista uskomusta.
Kun olet poistanut ne, niin huomaat , että huolet eivät enää vieraile tietoisessa mielessäsi niinkuin ennen, vaan nyt sen sijaan useampi positiivinen ajatus pääsee tietoiseen mieleesi asti, eikä jää huolien ja murheiden taakse jumiin sinne jonon päähän alitajuiseen mieleesi.
Itsellä toi alitajuisten negatiivisten uskomusten poisto, poisti ehkä noin 80%-90% turhista huolista – plus antoi paljon muitakin hyötyjä mistä voit lukea lisää tosta ylläolevasta linkistä.