Kerroin kahdessa edellisessä viestissä, että miten voit parantaa selkäsi ja muunkin kehosi lihastoimintaa tiettyjen uuden sukupolven pohjallisien avulla.
Ja kerroin myös että miten voit tätä kautta sitten vähentää kipujasi ja parantaa myös urheilullistakin suorituskykyäsikin.
Nyt et ehkä ole kuullut tästä kertomastani jalka ja lihasaktivaatio asiasta muualta experteiltä vielä.
Näin koska olen siis toistaiseksi vain yksi harvoista, joka on hoksannut tämän asian.
Mutta vaikka olen yksi harvoista, en ole ainoa.
Samassa joukossa kanssani on jo joukko supertason huippu-urheilijoita.
Super huippuja yhdistää se että he yrittävät oppia lisää asioita joilla parantaa suoritustaan. Ja he ovat avoimia siksi kokeilemaan ja testaamaan uusia asioita olisiko niistä etua.
Ja siksi moni superhuippu on jo kanssani keksinyt käyttää tällaisia pohjallisia mitä suositan ja parantaa niiden avulla lihasaktivaatiotaan koko kehossaan.
Kuitenkin kun kyse on kilpailusta joka ei ole vain leikkiä, niin vain pieni osa näistä urheilijoista on avoimesti valmis paljastamaan tätä ja antamaan tasoistusta kilpakumppaneille.
Onneksi muutama huippu koska on niin ylivoimainen, että ei välitä vaikka antaisi tasoitusta muille paljastamalla salaisuuksiaan, on valmis kertomaan aivoimesti tämän uuden pohjallisteknologian käytöstä.
Yksi tällainen henkilö on voimanoston yksi kaikkein legendaarisin maailmanmestari – yli 100 maailmanennätystä tehnyt Mike Bridges
Hän rikkoi ekassa voimanostokisassaan jo ekan maailmanennätyksen samantien.
Ja lopulta kun kun hän kilpaili 5 eri painosarjassa ja eri ikäluokissa, niin hänen on onnistunut rikkoa elämänsä aikana älytttömät yli 100 maailmanennätystä.
Hän on nyt yli 60 vuotias ja hyvässä kunnossa edelleen ja treenaa edelleen. Nyt hän on siirtynyt kilpailemaan crossfitinkin puolelle.
Hän on myös friikki joissain crossfitin kilpaliikkeissäkin. Hän on tehnyt esim 330 käsilläseisontapunnerrusta 30 minuutissa. Ja hän on myös tehnyt putkeen 35 toistoa syväkyykyssä painonnostotyylillä 186 kilolla.
Hänen paras sija crossfit kisoissa on kuitenkin vain 2 sija eli hopeamitali. Eli hän ei ihan pese kaikkia muita mennen tullen, koska laji on kuitenkin sen verran erilainen että hänen Herculestason voima ei auta ihan suoraan ykköseksi.
Hän ei ole super legenda pelkästään hänen mielettömien luonnonlahjojen takia.
Hän on käyttänyt järkeä treenaamisessa ja siksi hän on hoksannut myös jalan roolin lihastenaktivaatiossa kuten minäkin ja hänkin käyttää k-pohjallisia ja myös vannoo niiden nimeen.
Hän alkoi käyttää k-pohjallisia 2009 ja kiitti niitä siitä että onnistui rikkoa tuolloin oman aiemman maailmanennätyksensä kyykyssä peräti 39 kilolla . Kiitos siis sen että hän sai pohjallisien avulla paremman kehon asennon ja enempi irti lihaksistaan turvallisesti.
Hänen omin sanoin:
” Kun nostat kyykystä 360 kg , jokaisen kehosi nivelen täytyy olla
optimaalisesti linjassa.Nämä pohjalliset auttavat minua linjaamaan jalkani
ja polveni oikein ilman, että minun tarvitse tietoisesti yritttää muutella
ryhtiäni/asentoani.
Pidin näitä pohjallisia ensi kertaa vuonna 2009 Pan American kisoissa ja
paransin omaa maailmanennätystäni yli 39 kilolla . Vaikka
valmistautumiseni kisoihin osui nappiin, niin tunnen, että lisääntynyt
itseluottamus parantuneesta kehon toiminnasta mahdollisti sen, että sain
jokaisen unssin voimaa irti kehostani, mitä tarvitsin 23:nen
maailmanennätykseni saavuttamiseen. Pidän pohjallisista https://www.kivutonpohjallinen.fi/ ja suosittelen sinua kokeilemaan niitä.”
Mike BridgesVoimanoston moninkertainen maailmanmestari
Sekin knoppitieto Mike Bridgesistä että hän on voittanut yhden maailmanmestaruuden meillä täällä Suomessa Turussa vuonna 1978 – nuo olivat kuulemma hänen uransa mieluisamuistoisimmat kisat, ne olivat hänen kilpauransa ihan alkuvaiheilla.
Parasta,
Karri Koivula
P.S.: Eli jos urheilet tai kipuilet suosittelen että kokeilet miten k-pohjallinen https://www.kivutonpohjallinen.fi/ vaikuttaisi kipuihin ja urheilulliseen suorituskykyysi.
Paras A ryhmä käyttää jo niitä.
P.S.S.: Noin 80% ihmisistä on sellaisia jotka voivat hyötyä näistä pohjallisista ja parantaa kehon lihasaktivaatiota niillä, joka sitten vähentää etenkin lihasperäistä kipuilua.
Itselle pohjalliset ovat auttaneet pitämään selän kivuttomana ja saaneet myös juoksun sellaiseksi että polveni kestävät päivittäistä juoksemista. Ne ovat moninkerroin painonsa-arvoiset kullassa jos ne toimivat.
Napsauta tänne https://www.kivutonpohjallinen.fi/ lukeaksesi lisää k-pohjallisista.