Miten voit syödä terveellisesti ja nauttia vielä ruuasta

Sain viime viikolla seuraavan viestin jossa lukija kysyy mitä ihmettä oikein voi
syödä kun on niin ristiriitaista ravinto-ohjetta ja kysyy myös, että mitä
nautintoja edes jää jäljelle terveellisesti syöden.

Tässä alla koko viesti ja perässä vastaukseni.

viesti otsikko:Eroon insuliiniresitenssiä aiheuttavasta tulehduksesta…

“Hei Karri !
Mulla on jo vuosi sitten ( ainakin ) , todettu kohonneet sokeriarvot. ja 2
tyypin diabetes kolkuttaa ovella. Olen kuitenkin välttynyt toistaiseksi
lääkitykseltä , liikunnan ja totaalisen ruokavalion muutoksen ansiosta.
Luin Antti Heikkilän kirjan : ” Diabeteksen hoito ruokavaliolla” ja vaikka moni
asia kolahti kovastikin, positiivisesti, niin jotkin asiat jäivät
askarruttamaan. Lähinnä siksi, että mitä ihmettä voin jatkossa oikein syödä,
mitä nautintoja jää jäljelle, ja etenkin ; kuka OIKEASTI on oikeassa kun moni
asia oli ristiriidassa mainosten ja massojen kanssa ?
Olisi kovasti mielenkiintoista kuulla , mitä mieltä sää oot…
Kaikki kirjassa kyllä tuntuu olevan oikein. Häkellyttävän oikein.
Olisiko sulla rohkeutta ottaa kantaa asiaan, koska kyse on isosta asiasta, ja
asiasta kokonaisuudessaan joka koskee valtaosaa ihmisistä.
Esim juurikin tuo otsikkoa koskeva asia, mutta myös rasva-asia on erityisen
mielenkiintoinen ja ajankohtainen minulle tällä hetkellä.”

Ystävällisesti

K.K.: Hei kiitos viestistä.

Tottakai uskallan antaa kommentini tästä .

En ole tosin lukenut vielä tätä diabetes ruokavalio kirjaa .

Mutta oletan että hän ehdottaa vähähiilihydraattista ruokavaliota niinkuin
aikaisemmissa kirjoissa mitä olen häneltä lukenut.

Ja että tuo ristiriita mihin viittaat on sitä, että yleinen ravintosuositus on
tällähetkellä enempikin korkeahiilihydraattinen.

Okei, eli olen vuosien varrella oppinut , että ei ole itseasiassa edes mitään
varsinaista suurempaa ravintotieto-ristiriitaa.

Kaikki tieto sopii yhteen ja tekee järkeäkin, kun tiedät kaikki tarpeelliset
palaset.

Mitkä kerronkin sinulle tässä nyt.

Eli aloitetaan alkuun niinkin kaukaa kuin kysymällä yleisesti että.

Mistä terveellisyys syntyy?

No, terveellisyys syntyy suurelta osaltaan eliön ympäristöön sopeutumisesta.

Esim jos otat kalan vedestä sen omasta elementistään kuivalle maalle, se
kuolee.

Noin karkeasti ottaen mitä kaummaksi menemme siitä tilasta ulkoisesta ja
sisäisestä mihin olemme sopeutuneet, sitä suurempi riski terveyden
heikkenemiselle jollain tavalla.

Esim jos menet avaruuteen avaruusasemalle, jossa vetovoima on pienempi kuin maan
päällä, siitä seuraa ongelmia luidesi haurastumisen takia, koska luusi ovat
sopeutuneet pysymään terveinä
suuremmassa maan pinnalla olevassa painovoimassa .

Nyt ravinnon suhteen tällä edellämainitulla logiikalla, niin näyttäisi siltä,
että suurin terveyteemme vaikuttava muutos on tyhjien kalorien määrän
lisääntyminen ravinnossamme.

Ihan alkujaan söimme pitkään raakoja ruokia luonnosta, jossa kaikki ruuan
vitaminit tallella ja sopeuduimme tähän.

Sitten jossain vaiheessa saimme tulen käytön taidon ja aloimme kypsentää
ruokaaa osin.

Tästä seurasi sitten eka muutos ruuassa mihin olimme sopeutuneet.

Ruuan kypsentäminen mahdollisti hyvänä asiana joidenkin raakana myrkyllisten
ruokien syönnin, samaten se mahdollisti suuremman energiamäärän irti saamisen
ruuasta, mutta negatiivisena asiana se vähensi joidenkin vitamiinien määriä
ruuasta, jotka eivät kestä kypsennystä.

Toinen muutos joka myös tapahtui jossain vaiheessa oli se, että aloimme
kuivaamaan ruokaa säilömistä varten, mikä sekin vähentää vitamiinien määriä
ruuasta.

Nyt nämä kypsennys ja kuivaus eivät kuitenkaan vaikuttaneet merkittävästi
terveyteemme.

Tämä on tiedossa, koska nykypäivänä optimaalin terveet alkuperäisväestöt ,
jotka elävät lähes ilman kroonisia sairauksia ja elävät terveinä hyvin
vanhoiksi, niin he syövät pääosan ruuastaan kypsennettynä ja osa myös kuivaa
ison osan ruuasta varastointia varten.

No nyt sitten aivan viimeisimpänä ruokamuutoksena niin kehitimme valkoisen
sokerin ja valkoisen viljan.

Näissä poistimme sokeruo-osta kaikki vitamiinit ja mineraalit ja viljasta
suurimman osan vitamiineista ja mineraaleista. Ja saimme hyvin säilyvän
valkoisen jauhon ja valkoisen sokerin, jotka maistuvat vielä alkuperäistä
paremmiltakin ehkä.

Mutta nyt vitamiini ja mineraalikato oli jo niin suuri , että se alkoi olla
liian kaukana alkuperäisestä mihin kehomme oli sopeutunut ja keholle alkoi
tulla ongelmia tällaisten tyhjien kalorien käytöstä isoissa määrin ajan kanssa.

Alkuun vain rikkailla oli varaa syödä tyhjiä kaloreita ja he olivat sairaampia
kuin muu väestö. Lopulta kävi niin että tyhjistä kaloreista tuli jopa halvimpia
ruokia ja kaikilla oli varaa niihin ja tässävaiheesssa terveysongelmat
räjähtivät käsiin, ja krooniset ennen harvinaiset sairaudet levisivät isoksi
ongelmaksi.

No, nyt on tiedossa että 2 tyypin diabetes ja muut krooniset elintasosairaudet
ovat lähes olemattomalla tasolla niillä väestöillä, jotka eivät syö juuri
ollenkaan näitä tyhjiä kaloreita

Osa terveistä väestöistä syö vähähiilihydraattisesti, osa
korkeahiilihydraattisesti. Hiilihydraattieroista huolimatta heillä kaikilla on
aika lailla täydellinen terveys kroonisten elintasosairauksien suhteen.

Sen sijaan länsimaisilla ihmisillä, sekä kaikilla väestöillä muuallakin jossa
tyhjien kalorien syönti kasvaa tietyn suuruiselle tasolle, heille alkaa aina
kertyä paljon elintasosairauksia.

Eli tältä pohjalta tarkasteltuna ei ole pahemmin väliä hilihydraattien
määrällä.

Vaan kaikki ruoka jonka otat luonnosta , joka vielä suuriinpiirtein sisältää
siinä alunperin olleet vitamiinit ja mineraalit on melko terveellistä.

Hiilihydraattien vähentämisestä voi kyllä olla hyötyä erikoistilanteissa ,
silloin kun keho ei toimi normaalisti. Ja se voi olla hyvinkin terapeuttista
esim. 2 tyypin diabeetikoille.

Se vähentää luonnostaan sitä kehoon vereen tulevaa sokerin määrä, mikä voi
auttaa kontrolloimaan verensokereita . Sitten se myös poistaa lähtökohtaisesti
aikalailla kaikki tyhjät kalorit pois, mikä tekee ruokavaliosta
vastaanvanlaista kuin terveillä väestöillä . Sen lisäksi se voi johtaa
painonlaskuun, joka on usein hyödyllistä verensokerien kontrolliin saamiseksi 2
tyypin diabeetikoilla.

Nyt kuitenkin myös korkeahiilihydraattinen ruokavalio voi omata melkein samat
vaikutukset.

Esim raaka hedelmä ja kasvisruokavalio ilman lihaa ja rasvaa on todettu myös
toimivan hyvin anekdoottisesti 2 tyypin diabeetikoilla ja johtavan parempaan
sokerikontrolliin.

Tällainen ruokavalio voi johtaa verensokerin parempaan hallintaan, koska
verensokerit menevät koholle osin vapaiden rasvahappojen liian suuren määrän
takia veressä. Nyt hiiliarien syönti laskee näitä verestä. Ja on mahdollista
että kun ruuan rasva on hyvin vähäistä ja syö niiden sijasta melkein vain
pelkästään hiilareita, niin siitä seuraakin parempi verensokerikontrolli myös.

Raaka kasvis ja hedelmäruokavalio sisältää myös ehkä eniten vitamiineja ja
mineraaleja suhteessa energiamäärään mikä on hyödyllistä. Se myös pudottaa
aikavarmasti painoa – en oikein usko että sillä edes pystyisi ylläpitämään
normaalipainoa pitkällä aikavälillä.

Eli hyvinkin erilaiset hiilarimäärät omaava ravinto voi tuoda samanlaisia
tuloksia 2 tyypin diabeteksen kontrolloinnissa ja muidenkin kroonisten
sairauksien kontrolloinnissa.

No nyt ongelma noissa kummassakin ruokavaliossa on se, että ne tosiaan
kumpikin varmasti vähentävät nautintoa, koska ne ovat kumpikin hyvin
rajoittavia.

Ja toinen vielä isompi ongelma on se, että ruokavalio ei edes yksin takaa
terveyttä saatikka palauta sitä normaaliksi.

Miksi minua onkin ennen ihmetyttänyt paljon se havainto, että moni
terveellisesti syövä on kuollut varsin nuorena syöpään , sydäntautiin tai
muihin kroonisiin sairauksiin – vaikka on syönyt aikalailla tasan samaa
ruokavaliota, millä alkuperiväestö jollain seudulla on elänyt terveenä pitkän
ikään lähes täysin ilman kroonisia sairauksia.

Toinen asia mikä on hämmentänyt myös, on se että moni ennenaikojaan kuollut
on ollut vielä melkein himourheilija ja liikkunut varmasti tarpeeksi ja silti
noutaja on tullut keskimääräistä paljon aikaisemmin.

Miten tämä on mahdollista, eikö ruokavalion pitänyt olla terveyden syy ?

Niinkuin juuri tavallaan selitinkin.

Ja eikö liikunnan pitänyt olla hyvästä terveydelle myös?

No, olen lopulta löytänyt selityksen tälle. Selitys on se, että ruovaliomuutos
eli tyhjien kalorien kasvu on vain yksi muutos mitä on tapahtunut länsimaissa –
kun terveytemme on heikentynyt .

Olen saanut selville, että ruokaakin tärkeämpi muutos mikä on tapahtunut
viimeisen sadan vuoden aikana jolloin sairaudet ovat räjähtänet käsiin, on
solutason happitasojen laskeminen puoleen siitä mitä ne olivat sata vuotta
sitten – erilaisten vaurastumisen myötä tulevien elintapamuutosten ja
ympäristömuutosten takia.

Luonnonvaraisesti terveenä elävillä ihmisillä on edelleen samat tai jopa
korkeammatkin happitasot mitä meillä oli länsimaissa sata vuotta sitten ja
tämä optimaali happitaso on heidän terveytensä salaisuus – siinä missä
terveellinen ruokakin.

Eli jos haluat pysyä tai tulla terveeeksi, niin tarvit tyhjiä kaloreita pääosin
välttävän ruokavalion lisäksi myös riittävän korkeat solutason happitasot.

Oli ruokavaliosi korkeahiilarista tai vähähiilarista, niin sillä ei ole
loppupeleissä niin väliä – kunhan vain kehosi toimii normaalilla tavalla
korkeiden happitasojen avulla.

Voit toki pärjätä paremmin jompaan kumpaan hiilari suntaan syömällä geneettistä
syistä. Mutta pääasia terveyden saavuttamiseksi on että saat happitasosi
riitävän korkeaksi ja että välttelet riittävästi tyhjien kalorien syöntiä.

Tämä on myös ratkaisu jos haluat nauttia ruuasta.

Kun sinulla on korkeat happitasot ja kehosi toimii normaalilla tavalla, niin
voit ensinnäkin syödä terveellistä sokeria, lihaa ja rasvaa yllin kyllin.

Mutta voit myös syödä jonkun verran tyhjiä kaloreitakin. Tilastoissa niin 16
kiloaa valkoista sokeria per vuosi on keskiarvo raja minkä ylittymisen jälkeen
krooniset sairadet alkavat yleistyä.

Olettaen että toi keskiarvo 16 kiloa olisi suht turvallista syödä vuodessa
tuota valkoista sokeria, niin sillä kyllä saa melkoiset pidot pystyyn niin
monta kertaa vuodessa, että mitään nautinnottoman munkin elämää sinun ei tarvi
viettää, vaika nauttisitkin täydellisestä terveydentilasta siinä samalla.

Täältä voit oppia miten nostat happitasosi täydellisen terveyden luovalle
tasolle. ( linkki vain sähköpostilistalaisille)

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Täydellinen terveys , korkeat energiatasot , selkeämpi mieli , kaikki nuo
voivat olla sinun, kun saat solusi toimimaan riittävän korkeiden happitasojen
avulla niinkuin on alunperin tarkoitettukin.

Opi miten voit nostaa solutason happitasosi ideaalin terveyden tuovalle tasolle
täältä näin.( linkki vain sähköpostilistalaisille)