Miten yksi kolikonheitto ratkaisi maailman kipuisten kohtalon

Viime viikon ”vuosisadan kivunhoitoteknologia” viestissä tuli mainittua tuosta k-pohjallisten keksijästä. Tästä tuli mieleeni hänen tarinansa – tarina siitä miten hän tuli keksineeksi tuon teknologian.

Elämässä moni asia on kiinni sattumasta tai sattumista ja tämä tarina ei ole poikkeus. Homma oli yhdessä pisteessä kirjaimellisesti kiinni siitä tuliko kruuna vaiko klaava.

Eli, toi k-pohjalliset keksinyt jalkakirugi syntyi Yhdysvalloissa. Hän syntyi stereotyyppiseen juutalaisperheeseen, jossa koulutusta ja nimenomaan turvallista ammattia arvostettiin kovasti.

Ja hänellä oli omien sanojen mukaan siksi vain kolme vaihtoehtoa mistä valita, joko lääkäri, lakimies tai kirjanpitäjä.

No häntä ei pahemmin kiinnostanut kirjanpitäjäksi ryhtyminen , lakimiehiä hänen suvussaan oli jo tarpeeksi , joten hän valitsi lääkärinammatin – se tuntui tarjoavan sopivasti turvallisuutta kuin virikettäkin mielelle.

Hän halusi lääkärinä hakeutua johonkin hieman tavanomaisesta poikkeavampaan , joten hän päätyi hakemaan kahteen paikkaan; jalkoihin erikoistuneeksi lääkäriksi eli podiatriksi ja toisena vaihtoehtona osteopaatiksi ( osteopaattia ei vissin luokitella ihan puhtaaksi lääkäriksi – Yhdyvalloissa he kuitenkin vissiin kutsuvat itseään lääkäreiksi )

Hän pääsi kumpaankin kouluun, mutta ei osannut päättää kumpaan menisi, joten antoi kolikon päättää hänen puolestaan.

Hän heitti kolikkoa ja kolikon heittotulos oli, että kohtalo vei hänet podiatriakouluun.

Lisääkin ratkaisevia sattumia oli luvassa. Podiatriakoulussa oli heti aluksi harvinaisempi kurssi, joka käsitteli sikiöajan kehitystä. Hänellä ei ollut vielä aavistustakaan, että tällä kurssilla olisi merkitystä hänelle – se paljastui kuitenkin myöhemmin aivan ratkaisevaksi asiaksi.

No hän kävi podiatriakoulun ja valmistui jalkakirurgiksi ja alkoi harjoittaa kirurgin ammattia ja elää amerikkalaista unelmaelämäänsä.

No ei ihan. Raha oli hyvää, ammatti oli arvostettu ja potilaatkin olivat kiitollisia hänen avustaan. Mutta kaikki ei ollut hyvin.

Hänestä tuntui ettei auttanut potilaitaan tarpeeksi.

Miksi näin?

Siksi että onnistuneesta leikkauksesta huolimatta oli potilaita , joilla vaiva uusi tai muodostui joku toinen jalkavaiva.

Hän ymmärsi , että koska hänen apunsa ei ollut lopullista aina , niin , että nämä vaivat mitä hän hoisi kirurgisesti , olivat oireita ja, että oli joitain tuntemattomia tekijöitä alkusyinä noille oireille.

Hänellä ei ollut kuitenkaan aavistustakaan miten voisi auttaa potilaitaan paremmin.

Tyytymättömyys kuitenkin kasvoi ja kasvoi ja lopulta hänen aivonsa olivat siinä pisteessä, että ne paloivat halusta ratkaista tuo asia. Hän hakeutui jatkokoulutukseen kerääämään lisää tietoa miten auttaa potilaitaan paremmin.

Lopulta palaset alkoivat mennä paikalleen. Tähän meni kyllä vuosikymmeniä. Lopulta kuitenkin teki tieteellisen löydön liittyen juuri sikiöajan jalankehitykseen.

Hän tajusi että, hittolainen ihmisten jaloissa on rakenteellista vaihtelua liittyen tuohon sikiöajan kehityskaareen.

Eli hän huomasi , että osalla ihmisiä jalan kehitys jää hieman vajaaksi ja hän tunnisti kaksi uutta jalkamallia, jossa kehitys on jäänyt vajaaksi.

Kolmas jalkamalli tästä vajaasta kehityksestä oli jo tiedossa kaikkialla, se oli kampurajalka. Se on malli jossa kehitys on pysähtynyt varsin aikaisessa vaiheessa ja sen pystyi tunnistamaan ihan silmämääräisestikin.

Noissa kahdessa mallissa mitä tohtori löysi nyt uusina jalkamalleina, toi jalan kehityksen pysähtyminen on pysähtynyt niin loppuvaiheessa, että nämä jalkamallit eivät ole silmin erotettavissa normaalista. Niissä kuitenkin jalka eroaa toiminallisesti normaalista.

No, hän alkoi kehittää pohjallisia, jolla korjata noita jalkamalleja.

Hän teki podiatriakoulutuksensa mukaisen tukevan pohjallisen , mutta se ei toiminut ollenkaan.

Sitten hän vähensi pohjallisien sisältämän tukiosan kokoa. Lopulta kun tukikiila oli enää 30% siitä mikä sen pitäisi olla, jos se tukisi jalkaa rakenteellisesti oikein, niin toi pohjalinen alkoi toimia – ja se normalisoi merkittävästi jalan toimintaa saaden sen toimimaan lähemmin niin kuin optimaali normaalijalka.

Heureka!

Hän alkoi hoitaa jalkapotilaitaan myös tällä jalan asennon normalisoinnilla ja se toimi hyvin.

Pian hän huomasi myös sen, että potilaiden muut kipuoireet myös usein helpottivat. Hän huomasi, että jalka vaikutti merkittävästi koko kehon ryhtiin ja ryhdin optimoituessa kehon kipuiluherkkyys väheni: Nivelet kuluivat vähempi, kun ne olivat tasaisemmin toisiaan vasten ja lihaksiin ei myöskään muodostunut triggerpisteitä niin helposti , kun ryhti oli lähempänä optimaalia.

Eli kiitos osaltaan kolikon heiton , hän ei pelkästään päätynyt keksimään suurta apua jalkavaivoista kärsiville, hän keksi merkittävän avun kaikkiin niihin tuki ja liikuntalinkipuihin, jossa ryhdillä on vaikutusta.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Jos haluat hyödyntää tätä keksintöä- niin tilaa e-kirjeeni ja kuulet lisää miten voit hyödyntää sitä.