Olin alkuviikosta vanhempieni luona katsomassa oliko vielä isänpäiväkakkua
jäljellä – ei valitettavasti ollut, muuta ruokaa oli tarjolla onneksi .
Ruoan jälkeen sitten hengailin heidän luonaan ja vatsani hieman lasehdittua
tarpeeksi, päätin käydä pikaisella lenkillä vielä sulattelemassa loput ruuat
raikkaassa ulkoilmassa.
En ottanut kelloa mukaan. Ajattelin että olen maksimissaan tunnin ulkona.
Lopulta kun olin juoksemassa takaisin ja juoksin yhtä ylämäkeä, ajattelin että
vau muistan että tämä mäki tuntui aikoinaan raskaalta jopa kävellessä ja nyt
vielä lenkin päätteeksi kiipeän sitä ylös kuin liitäen maanpinnan päällä ja
mäki tuntuu niin keveältä. Kuntoni alkaa olla nyt varsin hyvä.
No sitten vanhempieni asunnon ulko-ovesta sisään rappukäytävään tullessa, niin
painoin hissiä kun heillä oli juuri avattu samana päivänä remontissa ollut hissi
ja ajattelin että teen nyt neitsytmatkan uudella hissillä, kun aiemmin tulin
käyttäneeksi vain rappuja.
Uusi hissi piti kuitenkin sellaista ääntä alas tulessaan että päätin että en
otakaan sitä, jos siinä olisi vielä viimehetken säätelyt kesken sittenkin ja
kävelin portaat ylös.
Portaissa sitten yllättäen isäni tuli minua vastaan ja sanoi että “lähdin
katsomaan mihin jäit ”
“Ai miten niin?” sanoin.
“Ajattelin että jäitkö hissiin jumiin tai jotain”´ isäni vastasi.
“Mistä niin päättelit?” kysyin.
“Koska olit yli kolmetuntia poissa” isäni sanoi.
“Ihanko totta olinko kolme tuntia lenkillä?” sanoin.
Luulin että olin tunnin lenkillä, mutta olin siis ollut kolme tuntia
lenkkeilemässä.
En siis tajunnut olenkaan ajankulua kun en ollut väsynyt yhtään kolmenkaan
tunnin jälkeen.
Muutama vuosi takaperin tämä ei olisi ollut mahdollista. Ja en pitänyt edes
hirveästi juoksusta ennen – koska se tuntui raskaalta.
Nyt siitä on tullut ehkä lempiliikuntamuoto, koska se on niin helppoa nykyään.
Mikä on syy miksi lenkkeilystä on tullut noin helppoa?
Se on se että nostin happitasoni korkeammaksi ns normaali tasolle .
Muistan kun luin yhden henkilön kokemuksen happitason nostosta.
Tällä henkilöllä oli joku sydänvika ja kun hän oppi että normaali happitaso on
hyödyksi kehon toiminnalle, hän päätti että kokeilee nostaa happitasonsa
normaaliksi.
Alkuun hän oli niin heikossa kunnossa että ei pystynyt melkein juosta olenkaan
vain kävelemään . Lopulta kuitenkin kun hän sai ajan kanssa normaalitason
happitason, hän saavutti kunnon jolla pystyi juoksemaan nejäkin tuntia
helposti säännöllisesti harjoituksissaan.
Kun luin tästä alkuun en voinut ymmärtää miten se oli mahdollista, miten joku
voisi juosta neljä tuntia osana viikottaista harjoitteluaan – se tuntui niin
suurelta määrältä tavikselle ja vain urheilijoille mahdolliselta.
No nyt olen melkein samassa pisteessä että pystyisin lenkkeilemään 4 tuntiakin
melkein joka päivä, jos haluaisin, kiitos happitason normalisoinnin, joka on
suurin kunnonkohotussalaisuus minkä olen löytänyt.
Jos haluat tehdä kuntoilustasi paljon helpompaa ja vaivattomampaa tehdä, niin
suosittelen solutason happitason nostoa normaaliksi tai ainakin lähemmäksi
normaalia.
Normaalilla happitasolla tosin tarvit kellon mistä seurata aikaa kun voimasi
eivätehkä ehdy kuin vasta usean tunnin jälkeen, etkä huomaa siksi ajan kulua edes.
Parasta,
Karri Koivula
P.S.: Kuule lisää happitason normaaliksi nostosta e-kirjeestäni.
liity e-kirjeen lukijaksi oikealta ylhäältä esim.
Haalut kuulla lisää happitason normalisoinnista koska kun sinulla on normaali happitaso sinulla on enempi kuin tarpeeksi energiaa
treenata tarpeeksi vaivatta, että saat mitä tahansa tuloksia ikinä haluatkin
treenistä.
Ja samaten sinulla on tarpeeksi energiaa ihan mihin tahansa muuhunkin
tekemiseen, vaikka ihan vain elämästä nauttimiseen.
p.p.s.: Teen muuten juoksun ja kävelyn vuorottelua aina. Joten puhdas
juoksuaika tossa edellä oli vain 1.5 tuntia ja kävelyaika 1,5 tuntia.
Tykkään juosta hieman nopeampaa vauhtia jota ei voi jatkaa ilman että
käveleekin välillä.
Toi vuorottelu on myös varmaan vielä syy miksi aika kuluu huomaamatta kun se
estää kyllästymistä.