Miten 5300 vuotta vanhasta muumiosta löytynyt ihmiselle vieras DNA voi paljastaa avun niveltulehduksiin

Kun kirjoitin muutama päivä sitten nivelreumaa koskevaa viestiä.

Mieleeni tuli, että luin joskus alpeilta löytyneestä 5300 vuotta vanhasta,
löytöpaikan mukaan Ötziksi nimetystä muumiosta, jonka tutkijat olivat todenneet
sairastaneen niveltulehdusta eläessään.

No, kävin tuossa tarkistamassa asiaa ja niin se toisiaan olikin.

Samalla kuin luin näitä vanhoja tietoja Ötzistä luin myös, että tutkijat olivat
tehneet uuden löydön, joka itseasiassa liittyy sekin niveltulehdukseen.

Tutkijat olivat siis löytäneet Ötzin lonkasta ei ihmiselle kuuluvaa dnaata. Ja
dnaa oli lopulta paljastunut erään suussa elävän bakteerin dnaaksi.

Tämä löytö kertoo, että Ötzillä oli heikentynyt suun terveydentila ja liikaa
bakteereja ienrajassa, minkä takia ientulehdusta ja ikenet vetäytyneet
hampaista niin, että bakteerien on ollut mahdollista pujahtaa Ötzin kehoon
sisälle ja lopulta päätyä majailemaan hänen niveliinsä.

Tämä löytö on yhdensuuntainen sen uuden tutkimustiedon kanssa, että suun
bakteeerit on yhdistetty, nykyihmisillä yhdeksi mahdolliseksi syyksi
niveltulehdukseen ja nivelreumaan ja muidenkin kroonisten sairauksien
muodostumiseen – mihin liittyy krooninen tulehdus jossain roolissa.

Suun bakteerien lisäksi muitakin bakteerikantoja on yhdistetty
niveltulehdukseen, kuten mycoplasmabakteerit, jotka elävät pääosin hengitysteissä.

Nyt koska suun bakteerien lisäksi muutkin bakteerit ja jopa sienetkin
ja niiden aiheuttama tulehdus on yhdistetty niveltulehdukseen ja nivelreumaan,
niin veikkasin, että ientulehdus ja ikenien vetäytyminen ei ole ehkä
ongelmien syy ensisijaisesti sen takia, että suun bakteereja pääse kehon
sisään,

vaan ehkä enempikin sen takia, että ientulehdus on usein ensimmäinen krooninen tulehdus,
joka alkaa madaltaa immuunijärjestelmän tehoa, laskemalla solutason happitasoja.

Normaali immuunijärjestelmä tappaa periatteessa bakteereja kehosi sisältä varsin
tehokkaasti ja pitää kehosi vapaana kroonisista tulehduksista.

Ja kehosi onkin lähtökohtaisesti varsin hyvin suojattu kroonisilta
tulehduksilta, ennen ekan kehon immuunijärjestelmän toimintaa laskevan
kroonisen tulehduksen asettumista kehoosi.

Nyt tilanne on sikäli erikoinen, että se ensimmäinen krooninen tulehdus tulee
kuitenkin usein varkain – nimittäin hampaidesi kautta.

Hampaidesi pinnalla olevat liiat bakteerit aiheuttavat kroonisen tulehduksen
ikeniisi, joka ei voi parantua normaalisti, koska bakteerit elävät hampaan
pinnalla, joka on verenkierron ja siten immuunijärjestelmäsi toimintaalueen
ulkopuolella.

Optimaalisti toimiva immuunijärjestelmäkään ei voi silloin poistaa tätä kroonista tulehdusta,
vaan ainoa mitä tapahtuu on, että ien tulehtuu ja ajan kanssa alkaa vaurioitua ja vetäytyyä
päästäen bakteereja nyt ienrajoista kehoosi sisälle ja se, että immuunijärjestelmäsi alkaa nyt
toimia alemmalla tasolla kroonisen tulehduksen aiheuttaman happitasojen laskun takia ja
ehkä senkin takia että se säästäisi ikeniesi kudoksia.

Sillä jos immuunijärjestelmän luoma tulehdusreaktio jatkuisi täysteholla, se vain
johtaisi ienkudostesi nopeampaan hajoamiseen ja pahentasi asioita enempi.

Veikkaaan että tämä ikeniin tuleva krooninen tulehdus on varmaan yksi iso osatekijä,
joka avaa ovet meillä helpompaan kehon sisäisten kroonisten bakteeritulehduksien syntyyn.
Jotka sitten voivat johtaa joillain vakavempiin terveysongelmiiin ja toimintahäiriöihin.

Tosin muitakin vaikuttimia on. Lähes kaikilla on ainakin pientä kroonista
tulehdusta ikenissä aikuisikään mennessä, mutta kaikki eivät kuitenkaan saa
mitään kroonisiin bakteeritulehduksiin liittyviä terveysongelmia.

Geeneilläkin on oma merkittävä osuutensa, koska jostain kumman syystä
bakteerit usein majoittuvat saman tyyppisin kudoksiin eri puolelle kehoa
ikäänkuin noi kudokset olisivat jotenkin kehon heikkoja lenkkejä ja
immuunijärjestelmän suojaus niissä olisi heikompi.

Tästä syystä samat bakteerit siis aiheuttavat eri ihmisille vähän eri vaivoja.

Joillain niistä seuraa nivelvaivoja, joka puolella kehoa, joillain taas jonkun
muun kehon kudoksen autoimmuunisairaus.

Mycoplasmabakteerit on esim yhdistetty nivelreuman lisäksi punahukka:an ( useat
kudokset), skleroderma:an ( iho ja sidekudokset) ja multippeliskleroosi:in
(hermokudokset)

Syy tähän on jotenkin geeneissä. Ja varmaan tätä kauttakin on löydettävissä
ratkaisu näihin ongelmiin ajan kanssa.

Tähän menee kyllä aikaa vielä varmasti vuosikymmeniä.

Onneksi voit jo nyt ratkoa bakteerien aiheuttamat autoimmuuni ja krooniset
tulehdusoireet kehostasi poies.

Tämä onnistuu sillä, että optimoit suun terveytesi putsaamalla hampaasi niin,
että ienrajoissasi ei ole liikoja bakteereja, jolloin ikeniesi krooninen
tulehdus poistuu ja ne tulevat myös tiiviiksi.

Ja sen lisäksi nostamalla solutasosi happpitasot optimitasolle, jolloin kehosi
pystyy tehokkaasti eliminoimaan kroonisia tulehduksia ja autoimmuunioireita
aiheuttavia bakteeripesäkkeitä, missä ne ikinä lymyilevätkin.

Nämä asiat onnistuvat sisäpiiri sivustoni tietojen avulla

Sisäpiirin Tiibetiläinen Superterveys Systeemi osio paljastaa salat miten
nostat happitasosi normaliiksi ja sisäpiiri erikoisraportti osiosta löytyvä
hammasterveyttä käsittelevä Optimi Oraali Raportti paljastaa sinulle puolestaan
salat miten saat suun terveyden optimaaliksi.

Liity sisäpiiriin täältä näin. ( linkki vain sähköpostilistalaisille)

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Laita krooniset bakteeritulehdukset ja niiden aiheuttamat
autouimmuunioireet kuriin solutason happitasojasi nostamalla sekä suun terveys
optimoimalla – täältä löytyvien tietojen avulla.
( linkki vain sähköpostilistalaisille)

Bonuksena tästä seuraa vielä merkittävä energiatasojesi ja yleisen
hyvinvointisikin nousu ja painonkin helpompi hallinta.