Nivelrikkoisen Eroon Kivuista Kokemus +”Viennan kadulla synnyttävät naiset epidemia” tarina

Sain joku aika sitten seuraavan viestin yhteen aiempaan triggerpisteitä ja
lihasperäistä kipua käsittelevään viestiin.


Hei Karri K.

On ihan pakko jatkaa tästä samasta aiheesta eli triggerpistemetodista. Olen
nivelrikkoinen
lonkastani ja se on ollut suhteellisen hyvä pitkän aikaa. Nyt sitten kuitenkin
alkoi kipu
muutama päivä sitten ja kävely vaikeutui huomattavasti. Pakaralihaksessa tuntui
kipua ja
niin sitten aloitin ko.lihaksen triggerpisteiden käsittelyn aamuin illoin ja nyt
kipu on
poissa ja kävelen taas normaalisti. Aivan uskomatonta, mutta TOTTA.

Suurkiitokset, että olet kertomassa triggerpisteistä ja siten auttanut meitä
nivelrikkoisia!
Parasta, sinullekin! ”

Kiitollisin terveisin liz

K.K.: Kiitos kiittämisestä Liz . Hienoa, että ohjelma toimi sinulle.

Eikö olekin ihmeellistä, mitä oikealla tiedolla ja suht yksinkertaisilla
tekniikoilla voi saada aikaiseksi ?

Joskus simppeli asia voi jopa pelastaa hengen.

Esim. ei ole edes hirveän kauan aikaa siitä kun lääkärit eivät pesseet käsiään
ennen leikkauksia tai synnytyksiä avustaessaan.

Tuolloin leikkaus ja synnytyskin olivat aika vaarallisia toimenpiteitä.

Vaikka kaikki olisi teknisesti mennytkin hyvin. Jostain tuntemattomasta syystä
moni potilas sai noiden toimenpiteiden yhteydessä tulehdus/verenmyrkytysreaktion
ja kuoli ja tuo ajateltiin vain normaaliksi.

Lopulta yhdellä lääkäriklinikalla Itävallassa Viennassa 1846 Tohtori nimeltä
Ignaz Semmelweis huomasi, että lääkärien pyörittämällä synnytysosastolla oli
huono maine raskaana olevien naisten keskuudessa verrattuna kätilöiden
pyörittämään osastoon.

Naiset jopa rukoilivat polvillansa epätoivoisesti, että pääsisivät
synnyttämään kätilöjen pyörittämälle osastolle lääkärien pyörittämän
synnytysosaston sijasta.

Toinen mitä epätoivoiset naiset tekivät oli, että he sanoivat että synnyttivät
lapsensa kadulla matkalla synnytysklinikalle, kun todellisuudessa naiset
synnyttivät vauvat vain kotona ilman virallista apua.

Tällainen tarina tuli yleiseksi naisten keskuudessa, koska lapsi ja
sosiaalituet oli sidottu sairaalasssa synnyttämiseen ja naiset eivät voineet vain
kieltäytyä suoraan klinikalla synnyttämisestä, vaan heidän piti keksiä joku
veruke, tai muuten heidät olisi pudotettu yhteiskunnan turvaverkosta. Ja tästä
syntyi “Vienin kadulla synnyttävien naisten” epidemia.

No Semmelweis alkoi selvittää asiaa tarkemmin ja totesi, että lääkärien
synnytysosastolla oli tosiaan ongelmia. Lääkärien osastolla kuolleisuus oli yli
10%, kun se oli kätilöiden pyörittämällä osastolla alle 4%.

Semmelweis teki kokeita yrittäessään löytää, mikä tekijä johti eroon
kuolleisuudessa.

Koska kätilöt synnyttivät naiset kyljellään ja lääkärit selällään. Semmelweis
määräsi lääkärit kokeeksi käyttämään kylkiasentoa. Se ei kuitenkaan
vaikuttanut kuolleisuuteen.

Sitten hän määräsi papit, jotka kiersivät tuolloin osastolla rukoilemassa
ja soittamassa kelloa, jättämään käynnit synnytysosastolla väliin. Hän arveli,
että ehkä pappien läsnäolo pelottaa naisia ja saa heidät sairastumaan.

Mutta sekään toimenpide ei auttanut. Kuolleisuus luvut pysyivät muuttumattomina.

Muutkaan kokeilut eivät tuoneet asiaan selvyyttä.

Lopulta Semmelweis oli turhautunut tuloksettomiin tutkimuksiinsa ja piti lomaa
tyhjentääkseen mieltään.

Lomalta palattuaan hän kuuli, että hänen paras ystävänsä, toinen lääkäri oli
kuollut. Hän oli kuollut verenmyrkytykseen, kun oli raapaissut itseään
vahingossa ruumiinavaus-veitsellä ruumiinavauksen yhteydessä, kun tutki
synnytyksessä kuollutta naista.

Nyt Semmelweisillä välähti. Hän selvitti tätä johtolankaa lisää ja sai
selville, että kuolleisuus oli suurin, kun lääkärit tulivat synnytyskilinikalle
tehtyään juuri ruumiinavauksia synnytyksissä kuolleille naisille

Semmelweis arvioi, että lääkärit toivat ruumiinavauksista käsissään joitain
näkymättömän pieniä taudinaiheuttajahiukkasia ja Semmelweis määräsi heti
lääkärit pesemään kätensä huolellisesti saippualla ja kloridilla.

Desifiointi oli vielä vieras asia, mutta tuo yhdistelmä sai parhaiten ruumiin
hajun pois lääkärien käsistä ja Semmelweis arvioi, että se oli merkki puhtaudesta.

Kun lääkärien synnytysosasto alkoi noudattaa Semmelweisin määräämää
käsienpesua, niin osaston synnytyskuolleisuus laski jopa alemmas kuin kätilöjen
synnytysosaston, ollen nyt vain 1-2% keskimäärin ja joinain kuukausina
synnytyskuolemat olivat jopa 0 % – luku mitä ei ollut ikinä saavutettu
kummallakaan osastolla koskaan aikaisemmin.

Koska näitä taudinaiheuttajia ei pystytty näkemään paljain silmin ja, koska
Semmelweis tavallaan myös sysäsi syyn kuolemista lääkärien syyksi,
niin hän koki ymmärrettävästi vahvaa vastustusta lääkärikollegoidensa taholta
ja hänet leimatiin huuhaa-ukoksi.

Lopulta kävi niin, että hän ei saanut jatkopestiä sairaalassaan Vienissä ja
joutui vaihtamaan työpaikkaa.

Semmelweis päätyi tämän jälkeen töihin Unkariin ja sairaalan, jossa
synnytyskuolleisuus oli poikkeuksellisen suuri. Siellä Semmelweis järjesti
käsienpesun heti rutiiniksi ja sairaalan lapsikuolleisuus laski melkein 0
prosenttiin.

Tästä huolimatta, sairaalan johtava lastenlääkäri ei uskonut Semmelweisia
ja sairaala palasi vanhoihin metodeihin Semmelweisin 4 vuotisen pestin
päätyttyä ja lapsikuolleisuus nousi taas todella korkeaksi.

Tämä lääkärikollegoiden kova melkein taikauskoinen vastustus uutta tietoa
vastaan järkytti Semmelweisia niin kovasti, että hän alkoi lopulta menettää
järkeään.

Semmelweisin mieli ei kestänyt ajatusta, että hän voisi pelastaa
miljoonien ihmisten hengen, jos vain saisi lääkärikollegansa kuuntelemaan häntä.

Hän alkoi kääntää kaikki keskustelut jutusteluksi synnytyskuolemista ja
käsienpesusta.

Lopulta Semmelweis määrättiin mielisairaalan. Hänet houkuteltiin sinne sanoen,
että hänet vietäisíin katsomaan uutta rakenteilla olevaa sairaalaosastoa.

Mielisaairaalaan tultua Semmelweis tajusi tulleensa huijatuksi ja halusi
poistua. Henkilökunta laittoi hänet kuitenkin pakkopaitaan ja samalla
pahoinpiteli niin pahoin, että Semmelweis kuoli saaamiinsa vammoihin vain
kaksi viikkoa mielisairaalaan saapumisesta.

Lopulta Pasteurin ja muiden tutkijoiden tutkimusten jälkeen hygienia ja käsienpesu
tulivat yleisesti hyväksytyksi tiedoksi ja lääkärit alkoivat pestä käsiään huolellisesti.

Huolellinen käsienpesu teki sitten leikkauksista ja synnytyksistä varsin
turvallisia toimenpiteitä.

Eli, mikään ei tuo sen parempia tuloksia kuin oikea tieto, oikeassa paikkaa.

Nykyäänkin lääketieteessä on paljon käsienpesun kaltaisia edistysaskelia,
joita ei ihan vielä huomioida aivan niille kuuluvalla tärkeydellä.

Kivun suhteen tällaisia asioita ovat esim se seikka että suurin osa kivuistasi
tulee kipua tutkivien lääkärien mukaan lihaksissa olevista
triggerpisteistä ja on lihasperäistä ja, että tällainen kipuoire voi olla
mukana toisisijaisena kipuireena melkein kaikissa kipuongelmissa, kuten esim
nivelrikon yhteydessä niinkuin viestin lähtettäjällä.

Nivelrikon suhteen tärkeä tieto on vielä sekin, että Harwardin yliopiston
tutkimuksisssa nivelten väliaineen eli gelatiinin syönti on todettu auttavan
nivelrikkoon osalla koehenkilöistä, ja että se on todettu auttavan myös
nivelreumassa ja niveltulehduksessa osalla koepotilaista.

Tulevaisuudessa nämä asiat tulevat varmasti yleistiedoksi niinkuin käsienpesukin,
mutta tähän voi mennä vielä paljon aikaa.

Tieto myöskään ei pelkästään riitä, vaan tarvitaan toimia. Nykypäivänäkin
tutkijat ovat laskeneet, että riittämätön käsienpesu tappa pelkästään
Amerikassa 100 000 ihmistä sairaaloissa joka vuosi ja sairastuttaa 1.7 miljoonaa
ihmistä sairaaloissa joka vuosi. Mikä tarkoittaa että pelkästään käsienpesurutiineja
parantamallakin, voisi edellenkiin parantaa terveydenhoidon tuloksia lähes käsittämättömän paljon.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Opi poistamaan lihasperäiset triggerpisteistä johtuvat kivut kehostasi
tämän ohjelman avulla.
( linkki vain sähköpostilistalaislle)

Se ei suoranaisesti auta nivelrikkoon, mutta on varsin yleistä omata myös
lihasperäisiä kipuja samaan aikaan , ja niihin se ohjelma auttaa – mikä osaltaan
sitten helpottaa nivelrikkokipujakin, lihasten toimiessa rennommin.