Tapojen orja?

Kuuntelin toissapäivänä yhtä luentoa jossa luennoitsija mainitsi hieman
tavoista.

Luennon pitäjä kertoi, että iso osa asioista mitä teet, teet vain
siksi, koska se on vanha tapa mitä olet tehnyt ennenkin.

Seuraavaksi hän demonstroi miksi pitäydymme vanhoissa tavoissa sen
sijaan, että avaisimme koko ajan uusia uria ja toimintamalleja.

Demonstraatiota varten hän pyysi yleisössä olevia takkipäällä olevia
miehiä nousemaan seisomaan.

Ja hän pyysi heitä riisumaan takkinsa pois ja sen jälkeen laittamaan
takin takaisin päälleen ja samalla huomioimaan kumman käden he
laittavat ensin takin hihasta sisään.

Tämän jälkeen hän pyysi miehiä riisumaan takin ja laittamaan sen
uudelleen päälleen, nyt laittaen toisen hihan ensin sen tavanomaisen
sijasta.

Tästä seurasi naurua yleisössä kun miehet joutuivat oikein
taistelemaan, jotta he saivat kätensä pujoitettua takin hihoista.

Luennoitsija kysyi miltä miehistä tuntui pujottaa kädet nyt erilailla
kuin tavanomaisesti.

Yleisöstä kuului vastauksia, että
”vaikealta ”
”oudolta ”
”väärältä ”
”ei hyvältä ”
”epämiellyttävältä”
jne.
( muutama mies yritti muuten vielä pujottaa takkiaan päälleen vielä
tässäkin vaiheessa)

Luennoitsija kertoi että suurin osa asioista mitä teet on vain vanhoja
tapoja, osin sen takia koska uusien tapojen opettelu tai vanhojen
muuttaminen tuntuu aluksi ainakin jotenkin epämiellyttävältä, jotenkin
oudolta ja epänormaalilta.

Tämä on syy miksi on tärkeää aluksi puskea hieman itseään kun
opettelee hyviä terveellisiä tapoja joita ei ole ennen tehnyt.

Mitä jos vauva päättäisi pitäytyä konttaamisessa, koska se on hänelle
tapa?

Hän konttaisi vielä aikuisenakin, mikä ei olisi kovin hyvä asia.

Jotain syystä moni aikuinen kuitenkin jumiutuu tapohinsa eikä opi enää
riittävästi uusia asioita, uusia parempia tapoja tehdä asioita, vaan
jää vapaaehtoisti ikäänkuin konttaamaan, vaikka hänellä olisi aivan
täysi mahdollisuus kävellä, jos hän vain joskus kokeilisi laittaa sen
takin toisinkinpäin kuin vain tottumuksensa mukaisella tavalla.

Parasta,

Karri Koivula

P.S.: Aloita uusien tapojen opettelu tilaamalla e-kirjeeni, jostain tästä ympäriltä.