Syöpätutkimus lukijakysymys ja apua koviin nivelrikkokipuihin lukijakysymys

Otetaan tänään kaksi lukijakysymystä.

Ekana kysymys jonka sain viime viestiin, jossa kerroin
saarelaisista jotka melkein kaikki polttavat, mutta eivät
silti kärsi keuhkosyövistä juurikaan.

Kysymys 1:

“Hei,

Missä on lähde kitavalaisten polttamisesta ja
nollakuolleisuudesta syöpiin? ”

Yst terv Marko

K.K.: Hei Marko. Eli Staffan Lindeberg oli tutkija joka tutki
Kitavan saarta.

Hänen varsinainen julkaistu tutkimus koski sydäntautia
ja halvauksia joita ei näkynyt ilmenevän kitavalaisilla
ollenkaan.

Tässä se tutkimus.

J Intern Med. 1993 Mar;233(3):269-75.
Apparent absence of stroke and ischaemic heart disease
in a traditional Melanesian island: a clinical study in Kitava.
Lindeberg S1, Lundh B.

Tutkimus oli nimeltään “Näennäinen halvauksien ja suonien
tukkeutumisesta johtuvan sydäntaudin olemattomuus perinteisellä
Melanesian saarella: kliininen tutkimus Kitavalla.”

80 prosenttia sydänkokeissa olleista poltti tupakkaa, mikä
varmaan kuvaa koko saaren tupakanpolttomäärää.

Sydäntutkimusten yhteydessä he kävivät läpi
suurpiirteisemmin muita sairauksia kuten syöpiä ja
kitavalaisilla ei ollut näkyviä syöpiä tai
oireilevia syöpiä.

He myös tekivä haastatteluja joilla lisäselvittää
syöpien määrää ja kuulemma joskus jollain vanhemmalla
naisella olisi ollut rintasyöpäepäily.

Yleiskatsaus kitavavalaisista oli siis, että heillä ei ollut
juuri ollenkaan ns länsimaiden kroonisia ja
ikäänliittyviä rappeumasairauksia kuten syöpä, sydäntauti,
tukijaliikuntaelinten rappeumaongelmat – vaikka moni heistä
eli 75 vuotiaaksi ja ylikin.

Tämä ei ole kuitenkaan yllätys, koska samalla lailla
primitiiivisesti elävillä ihmisryhmillä ei ole muuallakaan
maailmassa juurikaan näitä länsimaisille
yleisiä ikään liittyviä sairauksia. (kerron näistä
kaikista muistakin tutkituista alueista lisää myöhemmin)

Valitettavasti toi Staffan Lindeberg tutkija oletti
että kitavalaisten hyvä terveys johtui ruokavaliosta
ja uskoi että jonkintason paleo-esimaataloustyyppinen
ruokavalio olisi ratkaisu länsimaiden terveysongelmiin
ja hän noudatti käsittääkseni itse noita kitavalaisilta
opittuja ruokaohjeita mm suolan rajoittamista – kitavalaiset
kun söivät hyvin vähäsuolaista ravintoa. Ja maidonkin
välttämistä – kun maitoa ei ole esim tarjolla kitavalla.

Mikään tietty ruokavalio ei ole kuitenkaan noiden
kitavalaisten terveyden päätekijä ja esim Lindeberg kuoli
siksi liian nuorena vain 66 vuotiaana länsimaiseen
terveysongelmaan eli haimasyöpään, vaikka hänellä oli
varmaan geenit elää vanhemmaksi kun hänen äitinsä eli
peräti 95 vuotiaaksi.

Tärkein syy kitavalaisten hyvään terveyteen on että
heillä on länsimaisia ihmisiä korkeampi solutason
happitaso, ei niinkään se mitä he syövät tai eivät syö.

Toki ruokavaliokin myös vaikuttaa, mutta ei niin paljoa
kuin solutason happitaso – miksi erilaisilla ruokavaliolla
elävillä primitiiviväestöillä on samantasoinen yhtä
hyvä terveys, vaikka ruokavalio vaihteleekin suuresti
paikasta toiseen.

Ihminen on periaatteessa sopeutunut elämään terveesti
useilla erilaisilla ruokavalioilla, kunhan solutason
happitaso on riittävän korkea, eli riittävän lähellä
normaaliksi luokiteltavaa.

Kysymys 2:

“Hei kärsin kovista nivelrikko kivuista polvessa ja lonkassa , olisko
gelatiinista jota myyt apua tähän. ”

K.K.: Hei jos sinulla on sietämätöntä kipua aiheuttava
nivelrikko useassa nivelessäsi, niin silloin suositan oireen
helpottamisen sijasta korjaamaan ihan ekana sen
nivelongelmien pääalkusyyn, niin että nivelesi
pääsevät nopeiten tilaan, jossa ne voivat kunnolla
parantua entiseen täydelliseen kuntoonsa.

Eli rappeuma ja niveltulehdus on epänormaaleja ilmiöitä
mitä ilmenee kehossasi, jos kehosi on solutasolla liian
matalahappisessa tilassa, jossa niveltesi solut eivät saa
tarpeeksi happea ja siten energiaa normaalin terveen
solutoiminnan luomiseen.

Niverikkoa ja nivelreumaa oli ennen vähempi. Esim
länsimaissa victoriaanisessa Englannissa 150 vuotta sitten
nivelongelmia oli vain noin 10% nykyisestä määrästä.
Syy tähän oli se että ihmisillä oli tuolloin
primitiivisempien elintapojen takia korkeampi happitaso ja
nivelten kudokset saivat happea tarpeeksi, että toimivat
niinkuin pitääkin ilman rappeumahäiriöitä ja
kroonisia tulehduksia myös vanhempanakin.

Myös nykyaikana on alueita missä nivelrikkoa ja
niveltulehdusongelmia ei ole juurikaan.

Yksi esimerkki paikka on esim toi edellämainittu Kitavan
saari. Kitavalaisilla on elintapojensa takia jopa hieman
victoriaansiakin ihmisiä korkeampi happitaso, joka sitten
mahdollistaa nivelten kudosten normaalin toiminnan vielä
vanhuudessakin. Miksi heillä ei ole tarvetta
niveltenvaihtoperaatioille – mikä on hyväkin, koska
tällaisille ei olisi edes mahdollisuutta Kitavan saarella.

Eli suositan siksi että nostat happitasosi suurinpiirtein
samalle tasolle kuin mitä se on noilla melkein täysin
nivelongelmavapailla vicotoriaanisilla ja kitavalaisilla
-tämän systeemin avulla:

Näin tehden niveliesi kudostesi solut saavat normaalisti
happea ja voivat rakentua normaalisti ilman rappeumia ja
kroonisia tulehduksia.

Tämä on paras ratkaisu nivelongelmiisi, koska se ratkoo
sen pääalkusyyn ja käyttää hyödyksi kehosi luontaista
kykyä rakentaa ja korjata kehosi kudoksia solutasolla
uudelleen ja uudelleen, mitä kehosi tekeenkin ja miksi
solusi eivät ole niin vanhoja kuin mitä olet – kehosi on
siis rakentunut elämäsi aikana monta kertaa uudelleen ja
uudelleen. (Aivosolut poikkeuksena kun niiden kaikkia osia
ei voi uusia)

Tuossa edellämainitussa nivelongelmien ratkaisusysteemissä
on happitasonostometodin lisäksi 3 nivelien hoitoon
erikoistuneen lääkärin käyttämää erillistä
erikoismetodia, jotka korjaavat nivelongelmien
toisisijaisia syitä.

Myös näitä toisisijaisia syitä korjaamalla lääkärit
ovat saaneet potilaat varsin hyvällä
todennäköisyydellä kivuttomiksi, kuin myös lopulta
täysin terveet ja normaali liikerataiset nivelet
omaaviksi.

Tosisijaiset syyt tulevat lähinnä siitä, että siis
happi vaikuttaa energiantuotantoon ja energiatuotanto
vaikuttaa siihen uusiutumiskykyyn – no nyt
energiantuotantoon ja uusiutumisprosenssiin itsessään
liittyy vielä moni tietty ravinne ja on siksi mahdollista
saada vielä parannettua nivelten uusiutumista myös
tiettyjen ravinteiden avulla tai tiettyjen ravinteiden
välttämiselläkin.

Kun käytät sekä happitason nosto-pääalkusyytekniikkaa,
että noita lääkärien
toisisijaissyy-ravintotekniikoita, niin silloin
nivelongelmiesi nopea ratkaisu on taattu.

Parasta,
Karri Koivula