Kun olin koulussa , monia , monia ja vissiin vielä sen päälle muutamia vuosia sitten , niin minulla oli yksi huono tapa.
Se oli kokeisiin lukemisen lykkääminen ja läksyjenteon lykkääminen ja näiden asioiden jättäminen aina viime tinkaan ja joskus jopa tingan ylikin.
Muistan , että aina kun avasin kirjan lukemista varten ja olin aloittamassa lukemisen tai läksyjenteon vielä suhteellisen hyvissä ajoin, niin jostain syystä avasin teeveen ja aloin katsoa jotain muuta siinä samalla – kirja auki sylissäni.
Ajattelin, että no ehkä katson tämän ohjelman ja sitten luen . Lopulta katsoin kello kolmelta yöllä joko mainoksia tai Jerry Springeriä – enkä ollut lukenut vielä ekaa kappaletta pidemmälle.
No sitten sanoin itselleni , että herään aamulla lukemaan ajoissa. Ehkä aamu on iltaa viisampi tai ainakin yötä viisaampi ja menin nukkumaan.
No sitten aamu valkeni ja kelloni pirisi. Nyt painoin sitten sitä torkkunappia ja ajattelin , että nukun vielä hetken ja sitten luen.
Lopulta heräsin äitini herättämänä ja luin paniikissa kirja puurolautasen alla ja samoin luin paniikissa käytävässä ennen koetta tai tuntia ja yritin tehdä edes jotain ennenkuin oli lopullisesti liian myöhäistä.
Mietin aina välillä, että miksi ihmeessä teen näin, vaikka tiedän periaatteessa paremmin.
No sitten koulun jälkeen kun olin vapaa hakeutumaan ja tekemään asioita mistä olin ehkä enempi kiinnostunut , niin huomasin, että hei teen edelleenkin tätä samaa asiaa monesti – eli lykkään ja siirrän usein tärkeiden asioiden tekemistä ja teen jotain täysin merkityksetöntä noiden tärkeiden asioiden sijasta. – Ja melkein niin, että mitä tärkeämpi asia jossain mielessä, sitä enempi prokrastinoin sen kanssa.
Todella outoa ajattelin , mutta koska en keksinyt mitään syytä tähän ilmiöön , niin opettelin vain jotenkuten pakottamaan itseni tekemään asioita ja sain sitä kautta asioita aikaiseksi ihan kivasti, vaikka toi itsensä pakottaminen ei ollut itsessään kivaa.
No enää minun ei tarvi pakottaa itseäni juurikaan , vaan olen pääosin vapaa tuosta prokrastinaatiosta.
En kasvanut irti siitä, vaan opin pääsyyn mistä se johtuu ja poistin sen.
Haluaisitko kuulla sen?
No kyse on periaatteessa siitä , että sinut on ohjelmoitu suurilta osin aina liikkumaan tuskasta kohti tuskattomuutta.
Esim kun olet notskin vieressä ja kun se alkaa polttaa, liikut kauemmas.
Tai kun olet liian kaukana notskista ja sinua alkaa paleltaa ja se sattuu , niin liikut lähemäksi tulta lämmittelemään.
Eli liikut pääsääntöisesti aina tuskasta kohti tuskattomuutta, poikkeuksena ne poikkeukset jotka vahvistavat tuon säännön , eli esim saunan sm kisat.
No nyt sitten tuota tuskaa ei ole vain fyysisenä ilmiönä , vaan koemme myös tuskaa myös mielemme tasolla eri asioista.
Esim me melkein kaikki koemme mielessämme tuskaa virheistä ja epäonnistumisista.
Muistatko kun teit viimeksi jonkun virheen tai epäonistuit.
Miltä se tuntui?
Tuntuiko se jollain tasolla ikävältä mielessä?
Jos tuntui , niin tuo on just se mitä tarkoitan.
No nyt tämä mielentuska myös johtaa siihen , että haluat vältää sitä ja siirtyä siitä kauemmas automaattisesti – samalla lailla kuin sen notskin kanssa.
Tämä johtaa sitten siihen , että kun sinulla on edessä joku tekeminen, jossa on paljon virheiden ja epäonnistumisten mahdollisuuksia, niin tuppaat siirtämään tätä vältääksesi tuota tulevaa mahdollista mielen tuskaa.
No , kaikki ns. järkevämpi TAVOITE-hakuinen tekeminen nimenomaan sisältää noita virheiden ja epäonnistumisten mahdollisuuksia.
Kun taas kaikki ns . TURHA ei kovin tavoitehakuinen tekeminen, ei sisällä samalla tasolla noita virheiden ja epäonnistumisten mahdollisuuksia.
Ja tämän takia sinulla on tapana monesti vältää tavoitehakuisia tärkeitä tekemisiä ja tehdä niiden sijasta jotain ns . turhempaa tekemistä.
No nyt se ironia tässä on se, että tietty se totaalitekemättömyyskin johtaaa lopulta jollain tasolla epäonnistumiseen , joka sekin on tuskallista ja siksi usein lopulta lähdemmekin liikkeelle viime tingassa.
Tässä on paljon muutakin , mutta noin yleistäen karkeasti, niiin homma toimii jotakuinkin noin.
Okei nyt se salaisuus tässä on se , että ne virheet ja epäonnistumiset eivät itseasiassa automaattisesti aiheuta tuskaa sinulle , vaan olet ohjelmoinut itsesi tuntemaan tuskaa virheistä ja epäonnistumista.
Kuulit aivan oikein.
Eli kun synnyit, et ollut vielä ohjelmoinut itseäsi tuntemaan tuskaa virheistä ja epäonnistumisista.
Kun kompuroit ottaessasi ekoja askeleita, et ajattellut vielä mielessäsi, että hitsi taas kompuroin ja tein virheen. Mikä on hyväkin tai muuten et ehkä olisi niin hyvä kävelemään kuin olet nyt.
Eli tuo tuskastelu virheistä tuli myöhemmin. Se tuli silloin kun älysi alkoi kehittyä lopulliseen muotoonsa ja aloit muodostaa alitajuisia uskomuksia.
Tässä ikävaiheessa ohjelmoit mieleesi uskomuksia , jotka saavat sinut ajattelemaan alitajuisella tasolla , että virheet ja epäonnistumiset ovat pahasta ja tuo uskomus on se tekijä , joka laukaisee sitä tuskan tunnetta sitten.
Ja nuo uskomukset ovat siis se tekijä , jotka tekevät tavoitehakuisesta tekemisestä tuskallista ja ovat se syy
miksi prokrastinoit helposti tällaisten asioiden yhteydessä.
Hyvät uutiset:
Nuo uskomukset voi onneksi ohjelmoida pois helposti ja nopeasti ja siitä seuraa se, että et enää prokrastinoi juurikaan ja voit tehdä niitä tärkeitä tavoitehakuisia asioita melkein yhtä helposti kuin jotain hupijuttuakin.
Ja näytän sinulle uudessa Avaa Alitajuiset Kahleet ohjelmassani sen miten tuo uskomusten poisohjelmointi tapahtuu ja autan sinua poistamaan juuri ne oikeat prokrastinaation takana olevat alitajuiset uskomukset.
Jos prokrastinoit ja se haittaa elämääsi ja estää sinua nauttimasta elämästäsi , niin tsekkaaa ohjelma täältä näin:
( linkki vain sähköpostilistalaisille)
Parasta,
Karri Koivula
P.S.: Tosta Avaa Alitajuiset Kahleet ohjelmasta on myös hyötyä monessa muussakin yhteydessä , noi ohjelmassa poistettavat alitajuiset uskomukset kun ovat monen muunkin ongelman takana.
Napsauta tänne ja lue lisää: ( linkki vain sähköpostilistalaisille)