Mauri Pekkarinen valehteli yle-uutisten mukaan, tässä rynnäs-skandaalin yhteydessä, eikä myöntänyt tekojaan, kuin mies, vaan kielsi ensin sanomisensa, mikä loukkasi minua.
Ymmärrän pienet valkoiset valheet, mutta odotan lopulta, että mies joko seisoo sanojensa takana tai pyytää niitä anteeksi.
Ja jotta ei jäisi epäselväksi millaisessa tilanteessa hyväksyn pienen valkoisen valheen, niin tässä tarina tilanteesta, missä koen, että tuollainen on sallittua.
“Kuvittele itsesi Amazonin varren synkkään sademetsään.
Olet eksynyt turistiryhmästäsi ja ajautunut syvemmälle korpea – evääsi ovat loppu, samoin hyttysvoiteesi.
Yhtäkkiä viereisestä pusikosta kuuluu melua. Pelkäät viimeisen hetkesi tulleen, kun odotat jonkin viidakon eläimen hyppäävän sieltä esiin, päättämään lomasi ja samalla päiväsi.
Puskasta ei kuitenkaan pyllähdä mikään tiikeri, vaan puolimetrinen Amazonin jo kauan sitten kadotetuksi luultu kannibaaliksi huhuttu pygmiheimolainen heimoveljineen ja sisarineen.
Et voi kuitenkaan huokaista vielä helpotuksesta, sillä ethän tiedä ovatko he ystävällisiä ensimmäistä kertaa täysin puketuneen ihmisen nähdessään – Tai ovatko he kenties ihmissyöjiä, ja tekisikö heidän mieli maista Suomalaista ihraasi, ja olisiko sei kenties heille yhtä exsoottinen ja hyvältä maistuva herkku, kuin suklaapala sinulle nyt tässä tilanteessa, jossa verensokerisi heilahtavat järkytyksestä nollaaan.
Ensikohtaamisen jälken, keihäin ja lannevaattein sekä ilmeisesti kepinpäässä olevien pääkallojen kanssa varustetut pygmit… – et tiedä ihan tarkkaan, koska et uskalla katsoa ja silmäluomesi ovat turvonneet osittain umpeeen, sen takia, että olet allerginen melkein jokaiselle viidakon kasville ja eläimelle
…alkavat saattamaan sinua kyläänsä, jonne lopulta tultua – istuttavat sinut suuren tulella oleva padan äärelle.
Ajattelet nyt loppusi vihdoin tulleen, ja joutuvasi kohta tuohon pataan. Ja koska pata on pygmikokoa , et tule sinne yhtenä palaan joutumaan, mikä tekee kokemuksesta ikävän, vaikka padassa kupliva vesi ei olisikaan kuumempaa, kuin mihin olet jo tottunut Suomalaisessa saunassa.
Pygmipäällikkö ei kuitenkaan vielä pilko sinua pienemmiksi suuhunmentäviksi paloiksi, vaan nostaa padasta höyryävän ja löyhkäävän kimpaleen, ja laittaa sen lautasellesi nenäsi eteen.
Kimpale paljastuu lähemmällä tarkastelulla apinan pääksi, joka ilmeisesti nyt tarjoillaan sinulle paikallisena herkkuna ja tervetuliais lahjana.
Kohteliaana vieraana et kieltäydy kolmesti ennenkuin isket kiinni ruookaan, vaan kaavit apinan aivokudosta Amazonin-puusta tehdyllä puisella lusikalla.
Hikikarpaleet valuvat otsaltasi, kun pureskelet tuota harmaata apinan aivomassaa suussasi, ja sen maku saa aikaan liikeen suunpielissäsi.
Nyt pygmipäällikön ja koko heimon katsellessa, joilla on muuten edellenkiin keihäät käsissään.
Väännätkö nyt suuusi ?
a ) irvistykseen johon se makunystyröidesi tuntemuksesta haluaisi mennä.
b ) vai teetkö pienen valkoisen valheen, ja käännät irvistyksesi kohteliaaseen hymyyn ja kehut ruokaa isännillesi elekielelläsi.
Loppu. ”
Parasta,
Karri Koivula
P.S. Jos joudut juoksemaan viidakossa kannibaaleja pakoon on tärkeää, että polvesi tai selkäsi ei petä kriittisellä hetkellä ja , että olet tip top kunnossa. Pidä huolta, että näin on – hankkimalla kehonpainkuntoilu ohjelma täältä. http://karrikoivula.fi/kehonpainokuntoilu
Lisäksi – tämä on totta – kannibaalit juoksevat hanakammin ja sitkeämmin laadrirengasta kantavien perässä, koska he kuulemma ovat suurta herkkua noissa pidoissa.
Lisäksi keskivartalolla lilluva rengas ei myöskään nopeuta matkantekoa viidakossa, etkä siis halua hidastaa akeltasi kantamalla yhtään ylimäräistä.
Ylimääräisten kantamusten pudottaminen onnistuu hikoilemalla kehonpainokuntoilu ohjelman avulla, ja muutaman donitsin vähempi syömällä.