Uusi lääkärien todistettu nivelkipujenlievitys ruokavaliosysteemi saa tutkitusti 80%:lla nivelkipuisista kipuja vähenemään 50-100 prosenttia 5 päivän sisällä

Mikä parasta systeemin avulla voit myös syödä mitä tahansa ruokia ilman että lopetat minkään ruoan syöntiä kokonaan

Olet ehkä kuullut joltain, että ruokavaliomuutos on auttanut hänellä nivelkipuihin.

Ja olet ehkä kuullut joltain toiselta, että tuollainen jollain toisella toiminut ruokavalio – ei ole auttanut toista henkilöä yhtään.

Ja olet ehkä kuullut sitten lääkäreiltä, että ruokavalion ei ole todettu auttavan tutkimuksissa tieteellisesti tutkitusti ollenkaan.

Tästä olet ehkä vetänyt johtopäätöksen, että ruokavalio ei voi auttaa – kun se ei ole toiminut kuin satunnaisesti parhaimmillaankin ja tutkimuksetkin näyttävät ettei se toimi.

No minulla on sinulle uutta tietoa.

Olen saanut selville että kolme edelläkuvattua tilannetta, ovat itseasiassa loogisesti toistensa kanssa yhteen sopivia faktoja.

Ja sille että ruokavalio on auttanut – ei ole auttanut -ja on tieteellisesti todettu hyödyttömäksi, on yksinkertainen selitys. Ja loppujenlopuksi ruokavalio auttaakin.

Eli olen saanut selville uuden lääkärien löydön.

Lääkärien uusi nivelkipulöytö

Löytö on että lääkärit ovat saaneet selville, että ruokavalio voi tosiaan vaikuttaa nivelkipuihin.

Lääkärit ovat uutena asiana todenneet että vaikutus tulee ruuasta niveliin allergiareaktion kautta.

Allergiareaktio on siis tilanne jossa kudoksesi reagoi normaalista poikkeavalla tavalla kehosi ulkopuolelta tulevaan ei-haitalliseen aineeseen – yleensä jonkintason tulehdus puolustusreaktiolla.

Yksi esimerkki tästä on hyttysenpisto. Kun saat piston pistokohta paisuu ja alkaa punottaa.

Paisuminen johtuu kudosten turvotusreaktiosta ja punotus tulehdusreaktiosta.

Tämän kokemasi reaktion suuruus riippuu kuinka ”allerginen” herkkä olet hyttysen pistoskohtaan erittämille aineille.

Joku saa ison paukaman. Joku ei saa mitään paukamaa. Kaikki riipppuu miten kehosi reagoi hyttysen piston sisältämiin aineisiin.

Eli osa ei saa siis mitään paukamaa, koska hyttysenpiston aineet ovat lähtökohtaisesti melko vaarattomia ja kehon ei tarvi reagoida niihin sen suuremmin ja siksi hyttysenpistopaukaman syntyminen on periaatteessa jonkintason allergiareaktio.

Tämä “allergiareaktio” hyttysenpistoon on myös joustava, eli siitä voi tulla vahvempi ajan kanssa, tai se voi vähentyä ja hävitä jopa pois kokonaankin.

No, nyt sitten lääkärit ovat saaneet selville että tällaisen samanlaisen ns. “allergiareaktion” syntyminen nivelissäsi, niin se voi lisätä nivelkipuoireitasi.

Eli lääkärit ovat saaneet selville että voit tulla aikuisena ajan kanssa allergiseksi nivelkudoksissasi joillekkin vaarattomille ruoka-aineille.

Ja sitten kun syöt näitä ruoka-aineita ja lopulta kun ruoka-aineet kulkeutuvat niveliisi, niin ne voivat aiheuttaaa sinulle nivelissäsi “allergiareaktion” kautta syntyvää tulehdus ja turvotusreaktiota. Ja tämä voi sitten joko pahentaa sinulla nivelissäsi jo ennestään muista syistä olevia ongelmia – tai se voi jopa luoda ihan yksitäänkin nivelkipuoireesi.

Eli tämä reaktio voi luoda yksistäänkin esim niveltulehdusoireesi, jos söisit ruokaa mille olet allergisoitunut useamman kerran viikossa, koska tällöin kehossasi ja nivelissäsi olisi siis melkein jatkuvasti näitä ruoka-aineita aiheuttamassa sitä ylimääräistä allergista tulehdus ja turvotusreaktiota. Ja tämä reaktio voisi olla silloin nivelkipujesi syy yksistänkin.

Allergiayhteys selittää nivelkipuun ja ruokavalioon liittyvät eroavat havainnot

Tämä lääkärien uusi löytö että niveliesi kudokset voivat tulla allergisoituneeksi jotain tiettyjä ruoka-aineita kohtaan ja että näiden ruokien säännöllinen syönti voi luoda allergiareaktion kautta sitten sitä tulehdusta ja turvotusta niveleesi – niin se selitttää nyt sitten noi alussa mainitsemani eroavat havainnot.

1. Se selittää miksi joku on voinut saada apua joidenkin ruokien välttämisestä:

Eli henkilö on jotain ruokavalio-ohjetta seuraamalla välttänyt allergiareaktiota hänelle yksilöllisesti aiheuttavia ruokia ja sitä kautta helpottanut nivelkipuoireitaan.

2. Se selittää miksi jollekin toiselle sama ruokavalio ei ole toiminut mitenkään:

Koska allergisoituminen on yksilöllistä, ei ole mahdollista luoda yhtä ruokavaliota kaikille toimivaksi ja toisella toiminut metodi ei siksi monesti toimi toisella.

3. Tämä selittää miksi tutkimukset joissa on kokeiltu jonkin ruokavalion tehoa nivelvaivoihin ovat aina tuottaneet – ei vaikutusta tuloksen:

Eli koska kaikki ovat yksilöllisesti allergisoituneita eri ruoka-aineille, yksi tietty määrätty ruokavalio ei voi toimia ikinä tutkimuksisssa riittävän monelle, niin että sillä olisi todistettu teho.

Eli tämä allergia nivelkipuyhteys selittää kaikki alkuun ristiriitaiselta tuntuvat havainnot ja ruokavalion muuntelu voi tosiaankin helpottaa nivelkipuoireita, jos se on yksilöllisesti tehty ja juuri oikea joka henkilölle erikseen.

Lääkärien nivelkipujenlievitys ruokavalio – syö mitä haluat ja silti lievitä kipujasi merkittävästi

No nyt sitten tämän uuden löydön löydettyään, että se on yksilöllinen allergisoituminen tietyille yksittäisille ruokaineille, joka voi aiheuttaa nivelkipuilun lisääntymistä.

Niin lääkärit ovat kehittäneeet käytännön systeemin, jonka avulla voit tunnistaa ongelmia aiheuttavia ruokia, joita pois jättämällä voisit sitten helpottaa niveloireitasi.

Mutta he ovat sattumalta onnistuneet kehittämään vielä paljon hyödyllisemmänkin systeemin.

He ovat keksineet erikois-systeemin minkä avulla voit syödä sinulle ongelmiakin aheuttavia ruokia, ilman mitään oireita – kunhan syöt ruuat oikein ajoitetusti.

Eli lääkärit ovat kehittäneet uuden ruokavalio systeemin nivelkipujen lievitykseen, jossa voit syödä mitä tahansa ruokia – kunhan ajoitat niiden syönnin oikein. Ja tämä ruokavalio-metodi pystyy vähentämään nivekipujasi tutkitusti todistetusti merkittävästi.

Lääkärien ruokavaliosysteemi vähentää nivelkipuja tutkitusti todistetusti merkittävästi

Tämä metodi koska on lääkärien keksimä, niin sitä on jo hieman tutkittukin – vaikka se onkin hyvin uusi vielä.

Esim se lääkärien löytämä asia että yksilölliset ruoka-aineet aiheuttavat nivelkipua lisää osalle nivelkipuisista, niin se on tieteellisesti todistettu tuplaplacebotutkimuksessa.

Potilaille on siis tässä tuplaplacebo kokeessa annettu aiemmin tunnistettuja allergista kipuoiretta aiheuttavia ruoka-aineita muodossa, jossa sekä antajalääkärit eivät tietäneet mitä annettiin ja potilaat eivät tietäneet mitä saivat eivätkä pystyneet tunnistaa mausta tai hajusta. Plus sitten annettiin placeboa eli allergiatonta ainetta samalla lailla.

Tutkimus tulos oli että 90% allergiaruoka-ainetta saaneista koki lisää nivelkipua, kun vain 10% placeboruoka-ainetta saaneista tunsi kivun lisääntymistä. Eli tutkimuksessa allergisoiva ruoka aiheutti kipua tieteellisesti varmistetusti.

Sen lisäksi se itse ruokavalio-systeemi on todettu toimivaksi. Siitä on tehty lääkärien toimesta kliinisiä tutkimuksia nivelkivuista hoidettavilla potilailla ja on todettu, että se saa lääkärien pitämien tilastojen mukaan 80%:lla sitä kokeilleista nivelkipuisista kipuja vähenemään 50-100 prosenttia 5 päivän sisällä.

Eli metodi siis auttaa ainakin 8 henkilöä kymmenestä varsin huomattavasti ja nopeasti. Osalla jopa poistaen kivut aivan kokonaankin vain 5 päivässä.

Metodi ei auta ihan kaikkia, eli noin kahta henkilöä kymmenestä, koska näillä henkilöllä allergiareaktio ei näyttäisi olevan mukana nivelissä tapahtuvissa ongelmissa mitenkään.

Nyt vaikka tämä metodi ei autakaan kaikkia, niin totesin että se on todella lupaaava uusi tekniikka, kun sen kivunlievitys teho näyttäsi olevan todella korkea niille joille se toimii.

Ja tein siitä siksi sen käytön helpottamiseksi videosetin nimeltä Lääkärien todistettu nivelkipujenlievitys ruokavaliosysteemi, jossa esitän tämän lääkärien uuden metodin ja opetan sinua käyttämään sitä oikealla tavalla.

Sen avulla pystyt alustavasti tutkitusti todistetusti lievittämään usein ratkaisevasti niveloireitasi.

Mikä parasta sinun ei tarvi edes luopua minkään ruuan syönnistä koskaan lopullisesti, vaan voit syödä mitä ikinä haluatkin – kunhan ajoitat syönnin lääkärien kehittämän erikoissysteemin avulla.

Lääkärien todistettu nivelkipujenlievitys ruokavaliosysteemi hyödyt

  • Poistat 5 päivän sisällä ehkä jopa nivelkipusi kokonaan tai vähintäänkin lievität niitä merkittävästi
  • Näytät paremmalta ja nuoremmalta – allergiareaktio vetää nestettä kehoosi ja turvotuttaa naamaasi ja vartaloasi ja kun se vähenee näytät paremmalta, terveemmältä ja nuoremmalta
  • Pystyt syödä sinulle niveloireitakin aiheuttavia ruokia ilman oireita
  • Kipujen vähentyessä pystyt tekemään asioita mistä ehkä jouduit luopumaan ja pystyt siten taas nauttimaan elämästäsi enempi
  • Laihdut itsestään – koska tällaista kyseistä allergiareaktiota aiheuttava ruoka aiheuttaa usein samalla addiktiota ja addiktioreaktio saa sinut syömään enempi kuin luonnostaan ja sitä kautta lihomaan usein enempi – tällä systeemillä addiktioreaktio vähenee samalla, jonka takia syöt itsestään vähempi ja laihdut edes yrittämättä sitä
  • Parannat kehosi terveyttä kun allergiareaktion aiheuttama ylimääärinen tulehdustila vähenee
  • Tunnet olosi paremmaksi – koska pienessäkin ylimääräisessä tulehdustilassa ollessa olosi on sairaampi huonompi
  • Saat enempi energiaa –tulehdustila luo väsymystä ja kun tulehdustila vähenee saat lisää energiaa
  • Nukut paremmin kun kehosi ylimääräisen tulehdustilan luoma yliviritystila laskee ja kehosi pystyy rentoutua paremmin öisin
  • Mielentilasi paranee -eli nivelissäsi allergiareaktion yhteydessä syntyvät tulehdusaineet siis kulkeutuvat lopulta aivoisikin ja sotkevat toimintoja sielläkin mahdollisesti

Lääkärien todistettu nivelkipujenlievitys ruokavaliosysteemi sisältö

Tämä lääkärien todistettu nivelkipujenlievitys ruokavaliosysteemi on saatavilla DVD-videosettinä – setissä 3 video deeveedeetä. Videoiden yhteiskesto on vajaa 2 tuntia.

Videoiden lisäksi setissä on mukana lyhyt printtimateriaali aineistosta mitä ei voi videon kautta esittää kunnolla. Lisäprinttimateriaali on joustavakuorisessa 2 renkaisessa minikansiossa.

Mitkä kolme videota videosetissä on:

DVD 1 Teoria noin 30 minuuttia

Mikä on allergiareaktio ja miten jos se tapahtuu nivelissä, se voi lisätä tai luoda uusia nivelkipuja. Miten lääkärit kehittivät tämän ruokavaliosysteemin ja miten se toimii. Mitä tutkimus-todistusaineistoa on että systeemi auttaa ja kuinka paljon sen on todettu auttavan

DVD 2 Käytäntö noin 60 minuuttia

Ohjeet miten lievität nivelkipuja tällä ruokavaliosysteemillä käytännössä. Ohjeet miten voit syödä mitä tahansa ruokia ajoittamalla niiden syöntiä oikein.

DVD 3 Tuloksien lisäparannus noin 20 minuuttia

Miten vähennät erillisin lisäkeinoin allergiareagoivuutta nivelissäsi jopa ehkä kokonaankin, niin että et ehkä lopulta tarvi tätä ruokavaliosysteemiä ehkä jopa ollenkaan, kun kehosi ei enää reagoi mihinkään ruoka-aineeseen liiallisesti.

Lääkärien todistettu nivelkipujenlievitys ruokavaliosysteemi takuu

Uskon että tämä lääkärien systeemi toimii niinkuin lääkärien siitä tekemät tutkimukset näyttävät ja takaan siksi tämän tuotteen vuoden 100% tyytyväisyystakuulla.

Takuulla joka on siis, että jos et jostain syystä tai edes ilman mitään syytäkään, ole täysin ilahtunut tästä paketista, niin saat rahasi 100% takaisin vuoden ajan.

Eli ei minkäänlaista riskiä sinulle.

Napsauta tuote alta ostoskoriisi ja sitten naputtele tilaustietosi ja tee tilaus nyt – äläkä huomenna.

Lääkärien Todistettu Nivelkipujenlievitys Ruokavaliosysteemi

Hinta 57 euroa (sisältäen jo alvit ja postikulut)

Paketin sisältö:

3 dvd videota. ( Vajaa 2 tuntia videomateriaalia)

Pehmytkansio jossa lyhyt printtimateriaali. ( Noin 20 sivua)

Jos tilaat nyt, niin sujautan pakettiin mukaan 1 extraraportin bonuksena.

Bonus 1. Nivelkipuja poistava ihmeravintoaine

Lääkärin löytämä turvallinen ravintoaine joka voi viedä tämän lääkärin omien potilaidensa hoitotilastojen mukaan nivelkivut pois joskus jopa 30 minuutissa sen nauttimisesta ja saada niveliin palautettua ajan kanssa normaali liikkuvuus ilman jäykkyyksiä ja liikerajoituksia. Tätä tämän raportin metodia ei ole tutkimuksissa vahvistettu vielä, muttei myöskään kumottu – joten se voi hyvin toimia niinkuin sen keksinyt lääkäri sanoo sen toimivan.

Parasta,

Karri Koivula

P.S. Eli tarjolla on uusi lääkärien kehittämä ruokavaliosysteemi jossa voit syödä mitä vain kunhan vain ajoitat syönnin oikealla tavalla, systeemin metodi todettu alustavasti tutkitusti vähentävän kipuilua yli 80%:lta nivelkipuisia niin että hyöty tulee 5 päivän sisällä ja helpotus on että kivut joko puolittuvat tai helpottuvat kokonaan.

P.S.S.: Systeemin mukana tulee hyvä extra raportti bonuksena. Lue mikä se on tosta ylempää.